Hanya Yanagiharan Pieni elämä on raastava kertomus yhden ihmisen koko elämästä: hyväksikäytöstä ja väkivallasta, mielenterveysongelmista ja itsetuhoisuudesta mutta ennen kaikkea ystävyydestä ja rakkaudesta.

Romaani kertoo Jude St. Francisin elämästä ja siinä sivussa hänen läheisistään. Tarina alkaa, kun Jude ja hänen ystävänsä ovat hieman alle kolmekymppisiä, ja heidän elämäänsä seurataan vuosikymmenten ajan. Romaani sisältää myös takaumia muistojen muodossa niin, että lopulta Juden koko elämästä lapsuudesta saakka piirtyy selkeä kuva. Kirjan alussa kuvaillaan collegessa tutustuneen ystäväporukan jäseniä: Judea, Willemiä, JB:tä ja Malcolmia. Heidän myötään päästään tutustumaan myös lakimiehen, näyttelijän, kuvataiteilijan ja arkkitehdin töihin. Tarinan edetessä merkittävän osan saa myös Juden entinen opettaja ja hyvä ystävä Harold vaimoineen.

Tärkeä osa juonta on Juden menneisyys. Jatkuvasti vihjaillaan, että Juden lapsuudessa ja nuoruudessa on tapahtunut jotain pahaa. Hän on kärsinyt siitä sekä psyykkisesti että fyysisesti ja se vaikuttaa vahvasti hänen elämäänsä ja sosiaalisiin suhteisiin vielä aikuisiälläkin. Tämän asian ympärillä pyöritään jatkuvasti, mutta totuutta ei paljasteta. Edes Juden ystävät eivät tiedä hänen menneisyydestään. Tämä salaisuuden kiertely on lukijalle välillä ärsyttävää mutta toisaalta taidokkaasti luotu koukutus. Kuinka paljon voi kertoa kertomatta oikeastaan mitään?  Lukija saattaa vain arvailla ja kuvitella mitä kamalampia kohtaloita. Vähä vähältä, pieninä palasina, Juden menneisyys alkaa avautua.

Olin monta kertaa kuullut, miten rankka kirja tämä on. En halunnut uskoa sitä. Olen aikaisemmin, vuosia sitten, lukenut pari sataa sivua kirjasta, kunnes kiinnostus ja jaksaminen lopahtivat kiireisen arjen keskellä. Silloin en ehtinyt vielä törmätä mihinkään kovin pahaan. Oli itsetuhoisuutta ja vihjeitä hankalasta menneisyydestä, mutta voisiko muka olla jotain vielä pahempaa? Kyllä oli. En kerta kaikkiaan ymmärrä, miten ilkeitä ja pahoja toiset ihmiset voivat olla. Se ei ole edes inhimillistä. Ja se, että kaikki paha tapahtuu yhdelle ihmiselle, kerta toisensa jälkeen. Juuri kun ajattelee, että asiat menevät suhteellisen hyvin, tulee jotain uutta. Eikö mikään riitä? On myös hirvittävää, millaisen itseinhon, epäuskon ja vihan vallassa ihminen voi menneisyytensä vuoksi olla, siitäkin huolimatta, että uudet ystävät ja läheiset rakastavat ja tukevat häntä ehdoitta.

Yanagihara on loistava kirjoittaja. Hän kuvailee taidokkaasti ja syvällisesti erilaisia arjen ja ihmiselämän ilmiöitä sekä outojakin yksityiskohtia. Hän myös yhdistelee mielenkiintoisesti nykyhetkeä ja muistoja. Ajassa hypitään välillä niin, että varsinkin aluksi oli vaikea pysyä kärryillä, mitä aikaa missäkin tilanteessa eletään. Toisinaan asioita kuvaillaan hyvinkin pitkästi menneiden tapahtumien ja muistojen kautta ja sitten taas palataan nykyhetkeen tai johonkin muuhun aikaan. Kun tarinaan pääsi kunnolla sisälle, tätä alkoi onneksi hahmottaa helpommin.

Pieni elämä on aivan uskomaton tarina. Sitä lukiessaan saa kokea aikamoisen tunteiden vuoristoradan. Se kertoo hyvästä ja pahasta, rakkaudesta ja vihasta. Se saa myös arvostamaan entistä enemmän tavallista ja turvallista elämää, ystävyyttä ja läheisten tukea. Suosittelen ehdottomasti lukemaan, jos vain kestää kuulla rankkoja kokemuksia ja kokea synkkiä tunteita; herkimmille tämä kirja ei sovi.

Hanya Yanagihara: Pieni elämä
Tammi 2017
945 s
Kääntäjä: Arto Schroderus