Viime aikoina minua ovat mietityttäneet koulutustaso, perheen ja kasvatuksen vaikutus siihen sekä luokkaerot. Tässä blogikirjoituksessa kerron omista kokemuksistani liittyen koulutukseen, koulutustason eroihin ja luokkaeroihin sekä niiden vaikutuksista elämääni ja hyvinvointiini. Tämä on vain yhden ihmisen näkemys ja kokemus asiasta, mutta toivottavasti joku muukin löytää tästä samaistumispintaa tai uutta näkökulmaa.

Taustani kasvuympäristön ja koulutuksen suhteen

Olen kasvanut ainoana lapsena perheessä, jossa vanhemmilla on ”vain” ammattikoulututkinto. Lähisuvussakaan ylioppilaaksi kirjoittaneita ei kovin montaa ole, korkeakoulututkintoja ei lainkaan. Olen suvussamme erikoisuus, sillä olen opiskellut ylempään korkeakoulututkintoon asti. Koulutustaso ei siis meidän perheessämme periytynyt. Miten tähän sitten päädyttiin?

Olen pienestä asti tykännyt lukemisesta, kirjoittamisesta ja opiskelusta. Koulunkäynti oli mukavaa, ja sain hyviä numeroita. En ollut liikunnallinen tai sosiaalinen lapsi, joten olihan se kiva, että olin edes jossain hyvä. Vanhemmat kannustivat opiskeluun ja olivat tyytyväisiä, kun kokeista tuli ysejä tai kymppejä. En kuitenkaan saanut paljonkaan käytännön tukea koulutehtäviin, vaan sain pärjätä hyvin pitkälle yksin. Tähän syynä on varmasti kaikkein eniten se, että kävin peruskoulun osittain kielellä, jota vanhempani eivät ymmärrä kovin hyvin. Minkäänlaista painostusta kielikylpyluokalle hakeutumiseen ei ilmeisesti ollut, vaan se taisi olla ihan oma päätökseni. Niinpä opin alusta asti pärjäämään itsenäisesti ja tekemään paljon töitä opiskelun eteen. Myöhemmin taas opiskeltavat asiat menivät liian vaikeiksi vanhempieni koulutustasoon nähden.

Peruskoulun jälkeen lukioon hakeminen oli minulle itsestään selvää, sillä rakastin lukemista ja pänttäämistä, eikä minulla toisaalta ollut hajuakaan, mitä haluaisin tehdä isona. Oikeastaan samoista lähtökohdista päädyin lukion jälkeen yliopistoon opiskelemaan kieliä, koska se oli sitä, mistä tykkäsin. Tulevaisuuden ammatti oli vielä hämärän peitossa. Ensimmäistä kandintutkintoa tehdessäni alkoi hahmottua kiinnostus myös terveyteen ja hyvinvointiin, ja tutkinnon valmiiksi saatuani päätinkin vaihtaa täysin alaa. Nyt on jo terveystieteiden maisterin tutkinto takataskussa.

Luokkaerot vaikuttavat ajatteluun ja kokemuksiin

Luokkaeroja ja kasvuympäristön vaikutuksia aloin miettiä vasta yliopistossa toista tutkintoa opiskellessani, kun aloin huomata eroja omassa ja opiskelukavereiden ajattelussa ja oppimisessa. Siihen asti olin pitänyt korkeaa koulutusta sekä omaa osaamistani ja pystyvyyttäni itsestäänselvyytenä. Muut, korkeammin koulutetuissa perheissä kasvaneet kaverit tuntuivat olevan jotenkin fiksumpia ja syvällisempiä sekä oppivan ja muistavan helpommin monimutkaisia kokonaisuuksia. Alkoi tuntua siltä, että omassa päässä loppuvat resurssit kesken. Olen ollut hyvä oppimaan asioita ulkoa ja olen ollut ns. kirjaviisas, mutta siinä vaiheessa, kun pitäisi yhdistellä aiheita kokonaisuuksiksi ja tajuta yhdistää eri kursseilla opittuja asioita, alkoi tulla raja vastaan. Tiede, tutkimus ja tieteellinen ajattelu ovat lähellä sydäntä, mutta jokin omassa päässä kuitenkin rajoittaa. Monesti olen miettinyt, olenko vain tyhmä tai alkaako ikä ja vuosikausien opiskelu viedä liikaa tilaa aivoissa.

Vai voisiko kuitenkin olla, että taustalla vaikuttavat geeniperimä tai kasvuympäristö? Onhan esimerkiksi kasvuympäristöissä ja kasvatuksessa huimia eroja. Jotkut ystävistäni ovat jo pienestä pitäen tottuneet esimerkiksi matkustelemaan ja näkemään erilaisia kulttuureja, käymään museoissa sekä keskustelemaan ja pohtimaan perheen kesken syvällisiä. Minulla ei tällaista kokemusta ole. Kotona ei paljon keskusteltu muuta kuin arkisia asioita. Eniten kulttuurikasvatusta olen saanut isovanhemmiltani, joiden kanssa olen käynyt esimerkiksi kirjastossa ja teattereissa.

Luokkaerot kirjallisuudessa ja mediassa

Vastaavanlaisia kokemuksia luokkaeroista löytyy Katriina Järvisen ja Laura Kolben kirjasta Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa (Kirjapaja 2012). Hiljattain myös Helsingin Sanomissa pohdittiin koulutustason periytymistä (HS 25.5.2022). En taidakaan siis olla aivan yksin ongelmieni kanssa.

En ollut aikaisemmin ajatellut, että Suomessa tai ainakaan lähipiirissäni edes olisi oikeita luokkaeroja, vaan koin, että kuulun sopivasti keskiluokkaan samoin kuin ystäväni. Järvisen ja Kolben kirjasta löysin kuitenkin paljon samaistuttavia ajatuksia ja kokemuksia sekä omaa pohdintaa syventäviä käsitteitä. Kirjoittajilla ja kirjaan haastatelluilla henkilöillä oli monenlaisia kokemuksia eri luokkien välillä liikkumisesta suuntaan tai toiseen. Ajatuksia herättäneistä käsitteistä voisin nostaa esimerkiksi primaarisosialisaation, lapsuudenperheestä ja kasvuympäristöstä saatavan ensimmäisen ”äidinkielen” maailmaan. Uusia ”kieliä”, kulttuureja ja ajattelutapoja voi oppia ja sisäistää, mutta ne eivät ole koskaan yhtä vahvoja kuin se ensimmäinen. Tästä siis omana esimerkkinäni työläis- tai keskiluokkaisen perheen kulttuuri ja ajattelutavat vs. akateeminen kieli ja ajattelutapa. Jos luokkaerot suomalaisessa yhteiskunnassa kiinnostavat, suosittelen vilkaisemaan ko. kirjaa.

Koulutustason, luokkaerojen ja niihin liittyvän pohdinnan yhteys hyvinvointiini

Miksi pohdin tällaisia, vaikka olen päässyt jo näin pitkälle? Minulla nämä viime vuosina heränneet kokemukset huonommasta oppimisesta ja alemmuudentunteesta muihin opiskelijatovereihin ja kollegoihin ovat johtaneet siihen, etten ole pystynyt (ainakaan vielä) tekemään koulutustani vastaavaa työtä. Työharjoittelut ja ensimmäiset päivät ensimmäisessä oikeassa työpaikassa aiheuttivat lamaannuttavaa stressiä ja ahdistusta. Tuntui, etten osaa enkä muista riittävästi, jotta voisin auttaa ihmisiä riittävän hyvin. Osittain tämä on varmasti vain omaa vaativuuttani. Eihän kenenkään pitäisi odottaa vastavalmistuneelta samaa, kuin vuosikausia työtä tehneiltä kollegoilta. Niin siinä kuitenkin kävi, että jouduin pitkälle sairauslomalle ja luovuin työpaikasta ahdistuksen vuoksi ja sairastuin kaiken lisäksi vielä masennukseen, kun unelmat ja suunnitelmat työstä romahtivat täysin. Nyt olen onneksi jo paremmalla mielellä terapian myötä. Opin itsestäni koko ajan lisää ja osaan myös suhtautua itseeni myötätuntoisemmin. Teen tällä hetkellä ihan muita töitä, mutta ikinä ei tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan! Ehkä vielä löydän itselleni ja persoonalleni sopivan työpaikan omalta alalta.

Millaisia kokemuksia teillä on koulutuksesta ja luokkaeroista? Pystyttekö samaistumaan vai onko jollain ihan päinvastaisia kokemuksia? Kuulisin mielelläni muidenkin ajatuksia aiheesta.

Ja koska elämme touko-kesäkuun vaihdetta, jolloin monet lopettavat koulunsa tai opintonsa: Hurjasti onnea kaikille tänä keväänä valmistuville, koulutusasteesta riippumatta! Olette tehneet hienoa työtä! Tsemppiä tulevaan!