Häiden kirous

Miksi me haluamme ne täydelliset satuhäät?

Arvatkaa kuka on lopen kypsyyntynyt häiden järjestelyyn… Enkä ole vielä edes kunnolla ehtinyt aloittaa!

***** VAROITUS! Tämä blogi-kirjoitus sisältää karkeita yleistyksiä, ilkeitä sivuhuomautuksia ja paaaaljon valitusta. Jos halajat iloista mieltä (muutoin kuin vahingonilosta) kannattaa skipata. *****

 

Pitäisi siis järjestää häät. Ihanaa, jee, mukavaa, jippii… Niinhän sitä ensin luulisi. Niin luulin minäkin. Kunnes tajusin, että tämä on yksi niistä suo-tyyppisistä jutuista joihin voi upota helposti silmiään myöten eikä ikinä päästä enää ylös. Voi itku.

Kun mikään ei tunnu sujuvan… Kaasoni ilmoitti etten ole häntä oikeastaan edes kaasoksi pyytänyt (raskauspäissäni on turha alkaa kinastelemaan, koska enhän minä varmuudella muista olenko vai olinko vain miettinyt asiaa…) ja nyt kun sain pyynnön uudelleen esitettyä… No, sanottakoon että hän ei riemuinnut tästä kunniatehtävästä, ja varoitti ettei sitten luultavasti pysty hoitamaan kaasollisia tehtäviään kovinkaan perusteellisesti. Jaah.

Seuraavaksi puhuimme niistä vähäisistä suunnitelmista mitä olen jo saanut tehtyä. Kirkko, juhlan kulku, tarjottavien laatu, ym. Rakentavassa hengessä hän esitti toisia näkökulmia asiaan. Ihan varteen otettavia pieniä vinkkejä, mutta… Mun häät! Ja päällimmäiseksi tunteeksi jäi että eivät hänen mieleensä.

Mutta koska kyseessä on paras ystäväni (sekä vanhin ystävyyssuhteeni) olen valmis antamaan aika paljon anteeksi. Sille on syynsä miksi ystävyytemme on kestänyt, ja siihen on kuulunut molemmin puoleiset myönnytykset. Ja uskallamme olla eri mieltä asioista ja sanoa sen, silti tappelematta.

Kaipaan kuitenkin apua myös käytännön suunnittelussa, joten voi olla että joudun pyytämään itselleni apukaasoksi vielä jonkun toisen.

Seuraavaksi soitin tulevalle aviomiehelleni, ja muistutin että hänen ehkä kannattaisi myös varmistaa pyytäneensä oikeasti jonkun bestmaniksi, ja sitten pääsimme kaason ja bestmanin toimenkuvaan. Josta olimme sitten ihan eri mieltä. Mieheni on sitä mieltä että pelkkä paikalle saapuminen juhlapäivänä riittää. Minä taas katsoisin kaason ja bestmanin toimenkuvaksi myös mahdollisten polttareiden sekä jonkinlaisen kevyen ohjelman järjestämisen häihin. Vaikka jotain helppoa, lyhyttä ja pientä, koska juhlat tulevat olemaan suht pienelle joukolle perhettä ja lähimpiä ystäviä.

Hänen bestmaniksi kaavailemansa henkilö ei kuulemma ottaisi mitään vastuuta yhtään mistään. Ei millään pahalla, mutta eikö hän silloin ole aika sopimaton kyseiseen pestiin? Toisaalta, eipä bestmanin ilmeisesti tarvitsisi mitään tehdäkään, koska polttarit ovat ”aivan turhia” ja häiden ohjelmaksi riittää kirkko ja syötävät. Niinh.

Tässä vaiheessa totesin kuivasti että ehkä me vain marssimme maistraattiin (taas*) kahdestaan koska pahasti alkaa näyttää siltä että häiden koko järjestäminen suunnittelusta lähtien jää minulle, ja jossain vaiheessa kun ketään muutakaan ei näytä kiinnostavan niin loppu kiinnostus minultakin.

* Kummatkin ovat olleet jo kerran naimisissa tahoillaan, ja kumpaisenkin edelliset vihkiäiset tapahtuivat maistraatissa. Miehen edellinen liitto sentään siunattiin kirkossa.

 

Miksi ihmeessä me haluamme ne täydellisen isot kirkkohäät kaikkine rekvisiittoineen? Kuka meille on tämän ajatuksen myynyt?

Tosin meillä on ajatuksissa pienet kirkkohäät, vain lähimmät perheenjäsenet ja ystävät. Silti vieraslistassa on jo parikymmentä aikuista plus lapsia toiset kymmenen. Juhlan järjestely niin, että suku ympäri etelä-Suomea pääsee paikalle suht helposti on yllättävän haastavaa. Haluaisimme tarjota lämpimän aterian, johon tarvitaan sitten sekä juhlatila että ruoan laittajat, koska itse en todellakaan ala kokkaamaan noin isolle seurueelle. Häiden alla on varmasti ihan tarpeeksi muutakin tekemistä. Meidän asuntoomme taas ei mahdu noin isoa porukkaa ruokailemaan, kahveille ehkä joten kuten jos saataisiin jostain tuoleja lisää ja vieraat jakautuisivat kolmeen eri huoneeseen. Silloin kaikenlainen yhdessä oleminen jäisi pois ja kulmakunnat pitäytyisivät omissa oloissaan.

Sitten on vielä puvustus, sormukset, kukat, somistukset, riisit/saippuakuplat, meikit, kampaukset, valokuvaus, jne, jne, jne… Ja kutsut. Sellaisetkin kai pitäisi jossain vaiheessa lähettää. Onneksi niitä ei ole kuin kvanttiziljoona erilaista tyyliä, väriä, fonttia… Krääääähh!!! Ja tuntuu kuin minä olisin ainoa joka asiasta välittää. Että saisi mukavat juhlat. Perheen ja ystävät koolle. Ja budjetti pysyisi suunnilleen kuukauden palkassa kaikkinensa. (Ei, en nyt tarkoita minkään toimitusjohtajan palkkaa, vaan ihan duunarin palkkaa.)

Moni ongelmahan tästä ratkeaisi jos voisi vain sanoa jollekin: ”Raha ei ole este, tee meille häät.” Vaan kun ei vieläkään osunut lotossa se 7 oikein. Tosin asiaa voi vaikeuttaa se, että en lottoa…

Asiaa sen sijaan vaikeuttaa se, että olen yliorganisoitunut neitsyt. Perfektionisti. Excelin suurkuluttaja. Yliajattelun jumalatar. Suunnittelijoiden pahin painajainen. Ja raskaana. Koska sehän tuo tähän yhtälöön mukana vielä sen, että en muista kohta mitään. Ja tietysti sen, että pukua ei voi hankkia ennen kuin viikkoa ennen häitä, että se varmasti mahtuu!

Huh. Johan helpotti. Kiitos jos jaksoit lukea tänne asti. Jätä rohkaiseva tai muuten vain naseva kommentti alle.

Kommentit (2)
  1. Ei se mitään, kaikki kannustus kelpaa 🙂

    Pahin ahdistus taas selätetty, mutta mä luulen että se tästä taas nousee…

  2. Kyllä se siitä 😀 Olipas klisee 😀

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *