Viime aikoina on eripuolilla internettiä käyty kiivaita keskusteluja vauvamasuista. Median ulkopuolella olen huomannut trendin, että monet raskaana olevat välttelevät äitiysvaatteita kuin ruttoa, ja kaikkein parasta olisi jos kukaan ei huomaisi pyöristyvää vatsaa, vaan voisi vauvan saavuttua ilmoittaa tilanneensa sen esimerkiksi uusimmasta nettikaupasta.
Tässä kohtaa minulta loppuu ymmärrys. Omasta mielestäni vauvamasu on maailman luonnollisin ja yleensä hyvin kaunis näky. Sopivasti verhottuna kylläkin, sen verran vanhoillinen olen että mielestäni vatsan yläpuolelle kerätty napapaita ei ole tyylikäs saati hyvän näköinen. Mutta jo ohut kangas masun yli vedettynä, oli se tiukka tai ilmava, tekee masusta söpön.
Ymmärtäisin jos äitiysvaatteet olisivat huisin kalliita, niin kuin ne olivat vielä vuosikymmen sitten. Silloin ompelin itse kahdet äitiyshousut joilla selvisin hyvin koko raskausajan. Mutta parin viime päivän aikana olen käynyt nettikaupoissa Elloksella ja H&M:llä, ja äitiysvaatteet ovat aivan saman hintaisia kuin muutkin heidän tuotteensa. Ehkä eivät alennuksessa ihan niin usein, mutta lähtöhinnaltaan aika samaa luokkaa. Mukavuudesta en pysty vielä sanomaan suuntaan tai toiseen, mutta aion kyllä ehdottomasti kokeilla heti tarpeen tullen. Joka saattaa olla aika pian.
Itse en malta odottaa sitä että saan vihdoin laittaa masuni esille, meinaan hankkia sopivan korostavia neuleita ja puseroita joissa on empiirivyötärö, ja masutuubeja. Vaikka ei ole hajuakaan siitä miten niitä käytetään, mutta näyttävät todella ihanilta! Olen ylpeä vauvamahastani jo nyt, vaikka tosi asiassa en ole suurta muutosta vielä huomannut. Alavatsakin näyttää ihan samalta kuin aina ennenkin. Ja tietysti julkisilla paikoilla koitan välttää liiallista masun hiplailua, koska haluan vielä toistaiseksi pitää asian pienen piirin tiedossa. Mutta voi, kuinka odotankaan sitä että saan esitellä joka sentin pyöristyvästä masustani! (Välihuomautuksena: tämä on tilanne juuri nyt, eikä tätä pitäisi mitenkään ottaa merkiksi siitä ettenkö jossain vaiheessa valittaisi sitä että masu on aivan liian iso ja aina tiellä.) Odotan innolla siis sitä välivaihetta, kun masu on söpön pyöreä mutta vielä helppo kantaa.
Toisaalta suvaitsevaisempi asenteeni masun kokoon voi johtua siitäkin, että olen reilusti ylipainoinen ja siten pyöreä muutoinkin. Pari vuotta sitten super-nopeasti tullut ylipaino sai suurimman osan kiloista ilmestymään juuri vyötärölle, joten olen jo pidemmän aikaa näyttänyt raskaana olevalta. Mutta nyt kun siihen vihdoin viimein on oikea syy, aion ottaa siitä riemusta kaiken irti! Tämä ylimääräinen jo löytyvä pyöreys myös toivonmukaan auttaa naamioimaan raskauttani aika pitkään niiltä, joilta haluan sen vielä toistaiseksi salata… 😉 (Eli työkaverit.)
Ennemmin kuin tuntisin syyllisyyttä raskauden pyöristämästä masusta olen mieluummin surullinen niiden puolesta joiden masut eivät pyöristy. Jotka eivät koskaan pääse nauttimaan naisellisista muodoista, vaikka kuinka ovat raskaana. Joillakin vaan ei raskaus näy. Se olisi minulle katastrofi! Pidän pyöreistä muodoistani, vaikka kelpaisi minulle vähän vähemmänkin pyöreät muodot, mutta pidän siitä että kurvia on siellä ja täällä. Onneksi niin pitää miehenikin. Joka muuten on erittäin urheilullinen. Mitä hän minussa näkee, en varmasti koskaan ymmärrä, mutta voi kuinka olen tyytyväinen siitä että näkee! Tosin välillä vähän keljuttaa kun toinen voi syödä mitä vain ja tehdä tai olla tekemättä mitään vaa’an pysyessä samassa luvussa. Itsestä kun välillä tuntuu että pelkkä leivosten katselu ja hurmaavien tuoksujen nuuhkiminen saa kilon tai kaksi tarraamaan kiinni.
Odotan innolla ensimmäistä varmaa merkkiä vauvamasusta. Mies oli jo kaksi viikkoa sitten näkevinään alavatsan pyöristyneen, mutta vaikka kuinka tiirasin sitä monesta eri kulmasta, en kyllä nähnyt mitään muutosta. Aika alkaa siis ottamaan valokuvia! Muutenkin haluaisin dokumentoida tämän raskauden mahdollisimman hyvin, sekä kirjallisesti että visuaalisesti. Siitä syystä ostinkin kolme erilaista raskauspäiväkirjaa. Ja muutaman muun raskauteen liittyvän opuksen. 😉
Toinen ihmettelyn aihe on raskausarvet. Miksi niitä pidetään jotenkin kauheina? Itse sain esikoista odottaessani sentin, jos ei ylikin, levyisiä tummia railoja ihooni, viimeiset vielä synnytyksessä alavatsan alapuolelle. Raskausarpia löytyy ihosta koko vatsan seudulta navan tienoilta alaspäin, ja kylkiin ja selkään saakka. Vuosien varrella ne ovat vaalentuneet niin, etteivät juurikaan näy, mutta tuntuvat kyllä sormen alla. Olen ylpeä joka ikisestä. Ne ovat ikuisena merkkinä siitä, että tyttäreni asusteli masussani 279 päivää. Eikä minua haittaa ollenkaan, jos saan toisen mokoman uusia tämän raskauden aikana. Ne ovat minulle kuin kunnian merkkejä. Sota-arpia. Vahvoja todistuksia siitä, että olen sisälläni kantanut uutta elämää tähän maailmaan. Eikä minua haittaa olla bikineissä vaikka arvet näkyvätkin. Olenhan ollut raskaana, mitä muuta voisi odottaa? Ja ne kyllä haalenevat ajan saatossa. Paitsi jos meinaa ruskettaa itseään oikein kunnolla; arvet ei rusketu.
