Melkein kaikilla naisilla rinnat ovat vähän eri paria: toinen isompi kuin toinen, toinen alempana kuin toinen, hieman eri malliset… Ja tämä on ihan normaalia, ei niitä tehdä samaan muottiin. Suurimmalla osalla erot ovat niin pieniä ettei niitä huomaa, varsinkaan rintsikoiden läpi. Omanikin, vaikka eri paria ovatkin, näyttävät suunnilleen samanlaisilta. Suurin eroavaisuus tuntuu löytyvän sisältä: toinen tuottaa enemmän maitoa kuin toinen. Minulla on laiska oikea tissi. Vasen tuottaa maitoa kaikessa rauhassa ilman suurempia ongelmia, mutta oikeaa laiskottaa. Epäilen jonkinlaista maitotiehyttukosta. Hieromalla nimittäin saan oikeastakin saman määrän maitoa, siinä vain kestää hieman kauemmin. Ja jos en tee mitään on ero huomattava. Muutaman minuutin pumppauksen jälkeen vasemmassa pullossa voi olla jo 60 ml, oikeassa vain 20 ml. 

Sama ongelma on esiintynyt toistuvasti pojan syntymän jälkeen, vaikka välillä onkin hetkeksi hävinnyt. Imettäessä koitin tarjota oikeaa rintaa useammin, jotta maito nousisi paremmin ja rinta tyhjenisi kunnolla. Nyt pumpatessa pitää rintaa hieroa ja puristella heti pumppauksen alkuun, jotta maito alkaa sieltä irtoamaan. Luulen, että tämä hierominen ja hellävarainen runnominen on ainoa asia mikä on pelastanut minut tähän mennessä rintatulehdukselta. Jostain syystä vaikka maito määrä tuntuu olevan sama, se ei vaan pääse oikeasta rinnasta ulos yhtä helposti kuin vasemmasta.

Mahdollisia syitä tähän olen arvuutellut useampaan otteeseen:

1. Onko pumppaukseen käytettävien imukartioiden (itse kutsun niitä torviksi) koolla merkitystä? Rintavarustukseni on keskivertoa suurempi, ja nuo standarditorvet ovat luultavasti vähän liian pienet. Niillä kuitenkin tulee toimeen, joten en ole jaksanut alkaa hakemaan suurempia. Varsinkin kun noita tavallisen kokoisia on jo kolme settiä, niin en kaikkia halua uusiksi laittaa. Normikokoinen torvi peittää suunnilleen nännipihan alueen, ja loput rinnasta jää ulkopuolelle, mutta siinäpä on sitten hyvä rintaa hieroa.
2. Vaikuttaako nukkumisasento? Nukun yleensä oikealla kyljelläni ja puoliksi mahallani, jolloin oikea rinta jää suurimmaksi osaksi alleni. Vasen taas saa hengata vapaasti. Tosin synnytyksestä lähtien olen käyttänyt rintaliivejä 24/7, joten täyttä vapautta ei ole vasemmallakaan rinnalla. Kokovuorokautiseen rintaliivien käyttöön taas on syynä maidon heruminen: en halua herätä lammikosta enkä ole vielä muuta tapaa keksinyt kiinnittää liivinsuojia rintoihini. Tilanne parani kyllä jonkin verran kun palasin käyttämään tavallisia kaarituellisia rintaliivejäni, ja jätin imetysliivit pois. Jostain syystä ne eivät olleet pidemmän päälle rintojeni mieleen. Lieneekö siihenkin syynä rintojeni suuri koko: imetysliivit olivat kaarituettomat ja hyvin joustavaa materiaalia, joten luultavasti eivät tukeneet tarpeeksi.
3. Viimeisin vaihtoehto oikean rinnan lakkoiluun voi olla kylmyys. Aina kun mieheni on kotona hän ajaa ja minä istun pelkääjän paikalla. Näin kesällä on usein ikkuna auki, ja siitähän käy viima ja veto vaikka lämmintä olisikin. Lieneekö tämä veto saanut oikean rintani sotajalalle?

Oli syy mikä tahansa, koitan yleensä katsoa että pulloissa olisi suunnilleen sama määrä maitoa. Pieni vaihtelu tietysti sallitaan, 15 ml sinne tai tänne ei ole mikään katastrofi. Mutta jos toisesta tulee koko pullollinen ja toisesta vain puolikas, niin tietää että jossain on jotain vikaa. Ihmeellistä kyllä, pumppausletkujen vaihtaminen auttoi vähäsen jokin aika sitten. Pumppaan yleensä vähintään 20 minuuttia, jolloin voin olla varma että rinnat ovat tyhjentyneet suurin piirtein kunnolla. Varmuuden vuoksi vielä puristelen kummatkin rinnat pumppauksen loppuvaiheessa, että pumppu saa varmasti tyhjennettyä ne itsepäisimmätkin maitorauhaset. Usein tällä jämäkällä hieronnalla saa vielä muutaman millin irroitettua.

Yksi asia mitä itse olen rintamaidon pumppauksessa jäänyt kaipaamaan on vertaistuki. Koska välillä se käy raskaaksi, sekä henkisesti että fyysisesti, koska siihen menee niin paljon aikaa. Osaisin myös käytännön kokemuksesta opastaa muita, kertoa hyviä ja huonoja puolia, auttaa rintapumpun valinnassa, ja muutenkin olla tukena ja turvana ja apuna muille. Samalla saisin myös itselle hyvää oloa ja tukea.

Synkimpinä hetkinä olen kironnut pumppauksen alimpaan manalaan, mutta toisaalta esikoisen imetyksen totaaliepäonnistumisen jälkeen olen saanut niin paljon hyvää oloa siitä että nyt vauva saa minulta kaiken tarvitsemansa ravinnon, että en ole hennonut tästä luopua. Ensimmäinen tavoitteeni saada poika ruokittua rintamaidolla 4 kk:n ikään asti on melkein saavutettu. Toinen tavoite 6 kk onnistunee kohta jo niillä maidoilla mitä on jemmassa. Eilen illalla mietinkin huvittuneena miehelleni, että sitten kun päätän että nyt saa tämä touhu riittää, miten tuon maidon tulon saa loppumaan? Rintani kun eivät hyvällä katso jos pumppausväli kauheasti pidentyy totutusta, ja tekevät kantansa hyvin selväksi muuttumalla kivuliaiksi. Esikoisen kohdalla ei nimittäin tätä ongelmaa ollut: pari viikkoa synnytyksen jälkeen sain ikävämmän puoleisen rintatulehduksen, ja maidon tulo tyrehtyi siihen. En silloin vielä tiennyt, että jatkamalla pumppausta olisin saanut maidon tulon takaisin. Onneksi olin siihen mennessä ehtinyt pakastaa sen verran maitoa, että esikoinenkin eli ensimmäiset puolitoista kuukautta rintamaidolla.