6 x hyödyllisimmät välineet vauvan kanssa matkaillessa

Viimeisen vuoden aikana meille on kerääntynyt kotiin jos jonkinlaista tavaraa ja välinettä helpottamaan arkeamme vauvan kanssa. Kotona kaikille näille tavaroille on oma paikkansa ja niitä voi käyttää tai laittaa säilöön aina tarpeen mukaan. Lomareissulle lähtiessämme meidän piti kuitenkin miettiä, mitkä näistä välineistä olisi sellaisia, joita tulisimme ehdottomasti tarvitsemaan matkan aikana. Matkalle kun ei kannata alkaa kantamaan mitään turhaa mukanaan, vaan halusimme minimoida matkatavaramme mahdollisimman vähäisiksi. Ajattelinkin nyt matkan jälkeen listata, ne vauvan tarvikkeet, jotka osoittautuivat erityisen hyödyllisiksi meidän matkalla. 

 

KULJETUSLAUKKU RATTAILLE JA TURVAKAUKALOLLE

_MG_4893.jpg

Saimme Marilta ja Allulta lainaan heidän Stokken Prampackin, joka osoittautui aivan mahtavaksi kuljetuslaukuksi. Prampack on nimittäin yleismallinen kuljetuslaukku, joten siihen sai sisään myös muitakin kuin Stokken omia tuotteita. Tästä todella iso plussa tuotteelle! Tykkäsin myös siitä, kuinka looginen laukku oli koota, pakata ja kasata takaisin suhteellisen pieneksi rullaksi. Laukussa saimmekin kuljetettua ruumaan menevät matkarattaat ja vauvan turvaistuimen turvallisesti ja helposti. Ainut miinuspuoli laukussa oli sen lyhyt vetohihna. Laukkua ei nimittäin pystynyt oikein vetämään eikä työntämään ilman, että laukku törmäili omiin jalkoihin. Onneksi lentokentillä oli saatavilla kärryjä matkalaukkuja varten, joten pakkasimme kaikki laukkumme tällaiseen kärryyn.

_MG_4885.jpg

 

MATKARATTAAT

_MG_5347.jpg

Kevyet, sirot ja pieneen tilaan helposti taittuvat matkarattaat ovat mielestäni yksi tärkeimmistä vauvalle matkalle mukaan otettavista välineistä. Vauva kun oleskelee kodin ulkopuolella suuren osan ajasta juuri rattaissa. Edellä mainitut ominaisuudet korostuvat matkarattaissa myös sen takia, että niitä todennäköisesti pitää kuljettaa matkan aikana muutenkin mukana.

Me ostimme viime keväänä Facebook kirppiksen kautta käytetyt Bugaboo bee -rattaat. Rattaat ovat olleet meillä käytössä niin Suomessa pienillä matkoilla kuin Ruotsissa ja nyt Portugalissa, ja osoittautuneet erittäin hyväksi ostokseksi. Rattaat taittuvat kokonaan kasaan työntöaisan vivuista vetämällä ja ovat mielestäni kevyet kantaa. Rattaat ovat hyvin sirot rakenteeltaan ja ketterät työntää erityisesti kaupunkiolosuhteissa. Miinuksena koemme kuitenkin kumpikin Mirkon kanssa rattaiden pienet renkaat, jotka tekevät vaunujen työntämisen esimerkiksi mukulakivikadulla ajoittain erittäinkin rasittavan. Ensi kesäksi mietimme myös hankkivamme rattaisiin erillisen aurinkosuojakuomun, sillä nykyinen kuomu ei mene tarpeeksi alas suojaamaan vauvan kasvoja auringolta.

RINTAREPPU JA KANTOKORU

_MG_5222-2-2.jpg

_MG_5124.jpg

Pidän kantoreppua mukanani melkeinpä aina kun olen vauvan kanssa liikenteessä. Sen takia se olikin ensimmäisenä pakkauslistallamme myös matkatavaroita miettiessämme. Ja voin sanoa, että meidän kummankin tuli käytettyä tuota meidän Tulan kantoreppua päivittäin koko reissun ajan. Vauva kulki kantorepussa niin lentokentillä, rannalla, nähtävyyksiä katsellessamme kuin kaupassakin. Hyvän  kantorepun kanssa matkailu onkin helppoa ja mukavaa.

Väline, joka yllätti minut hyödyllisyydellään myös näin reissun päällä oli ByPinjan* kanto/imetyskorut. Laitoinkin korun kaulaani aina kantaessani vauvaa. Tuntui, että koru toi vauvalle lisäturvaa esimerkiksi hälyisällä lentokentällä tai silloin kun vauvan mielenkiinto ei enää riittänyt rantamaisemien katselemiseen. Tällöin hän syventyikin onnellisesti tutkimaan ja pureskelemaan kaulassani olevaa korua. Onneksi tajusin ottaa korut mukaani, sillä korut helpottivat myös vauvan ikenien kutinaa nyt kun hänkin on saanut ensimmäiset hampaansa juuri ennen reissua.

_MG_5137.jpg

*koru saatu blogin kautta

TUTTU UNILELU JA PEITTO

Olen pakannut aina mukaamme yön yli reissuun lähtiessämme vauvalle mukaan yhden hänen unileluistaan sekä pienen peiton, joka on hänen sänkynsä laidalla. Portugalin asuntoon päästessämme laitoinkin lelun ja peiton hänen pinnasänkyynsä tuomaan kotoista ja turvallista tunnelmaa. En sitten tiedä kuinka paljon nuo tutut, oman sängyn tavarat auttoivat vauvaa tuntemaan itsensä turvalliseksi uudessa sängyssä, mutta yöt hän kuitenkin nukkui todella hyvin.

VAIPANVAIHTOALUSTA

Ehkä hieman tällainen bonus-tavara, mutta niin hyödyllinen! Minulla on itse asiassa aina vauvan laukussa mukana pieni, kokoontaitettava vaipanvaihtoalusta. Tykkään laittaa sen vielä vauvan pyllyn ja julkisten tilojen vaippapöytien väliin. Vaippa-alustan avulla vaihdoin reissussa vauvalle myös vaipan esimerkiksi rannalla puisen jumppatelineen päällä sekä auton takakontissa. 

Kulttuuri Lapset Matkat

vauva vs. minä lomamatkalla

Olemme palanneet takaisin Suomeen, mutta ajattelin vielä hetken ammentaa juttuideoita reissustamme. Ensimmäisestä perhelomasta kun vain löytyy niin paljon aihetta kirjoittaa. Ajattelin itse asiassa postata ensi viikolla vielä muutaman matka-aiheisen tekstin lisää: kokemuksia auton vuokrauksesta sekä listauksen tarvikkeista, jotka osoittautuivat hyödyllisiksi vauvan kanssa matkaa tehdessä.

Nyt kuitenkin takaisin otsikon aiheeseen. Vauvan reaktiot ja ajatusmaailma jaksavat ihmetyttää ja yllättää minut jatkuvasta ja niin kävi myös reissussakin. Voin nimittäin sanoa, että 10kk vauva kokee myös lomailun hieman erilailla kuin me aikuiset.

_MG_5551.jpg

 

MATKUSTAMINEN LENTOKONEESSA

Minä: Lentokoneessa ei pysty tekemään paljon muuta kuin istumaan, joten lentoaika olisi ihana hyödyntää vaikka lepäämiseen ja akkujen lataamiseen pitkän matkustuspäivän välissä.

Vauva: Meinaatko ihan tosissasi yrittää pitää minut paikoillani seuraavan kolmen tunnin ajan ja vielä levätä itse? Jos et anna rintaa, mukaudu minulle mukavaksi makoilualustaksi tai viihdytä minua koko lentomatkan osoitan varmasti mieltäni. Kohteliaisuudesta voin naureskella takapenkin matkustajille, jos pidät minua ilmassa, niin että näyn penkin yli varmasti kaikille kanssamatkustajillemme.

 

AIKAERO

Minä: Muutaman tunnin aikaero ei tunnu juuri missään. Omaa kroppaa olisi itseasiassa ihan mukava vähän huijata varsinkin, jos aikaeron ansiosta matkakohteessa saisi aamulla nukkua hieman pidempään. 

Vauva:  HERÄTYYYYYS! En välitä paljon kello on missäkin. Jos minä olen hereillä, niin teidänkin tulee herätä. Ai sanot, että on liian aikainen? Ei ole! Jossain on jo keskipäivä.

 

RANTAELÄMÄ

Minä: Aurinkoa, aaltoja, rantahiekkaa ja lämpöä = loma

Vauva: Jättikokoinen hiekkalaatikko = loma

 

NÄHTÄVYYDET

Minä: Ihanaa tutustua paikalliseen kulttuuriin, tehdä autolla päiväreissuja muihin kaupunkeihin ja kyliin sekä nauttia nähtävyyksistä.

Vauva: Voisin ihan yhtä hyvin istua autossa tai rattaissa Suomessakin.

 

 KOTIINPALUU

Minä: Vaikka reissu oli onnistunut, kotiin on ihana palata takaisin.

Vauva aamulla kotoa herätessä: Heeetkinen hei, kuka teleporttasi minut takaisin tänne? Ja, mikä se edellinen paikka oli, en ymmärrä? Haluan takaisin jättimäiselle hiekkalaatikolleni!

fullsizeoutput_33ac.jpeg

Mitenkäs tämä teksti?  Kuulostaako yhtään tilanteet tutuilta tai herättikö teksti muistoja omista lomakokemuksista vauvan kanssa?

Kulttuuri Lapset Vanhemmuus Matkat