Viime viikko meni mukavasti lomaillessa omalla sukumökillä ja miehen vanhempien mökillä. Serkkuni sai juhannuksena pojan ja keskustelimme siitä isän ja isoäidin kanssa paljon, sekä siitä millainen itse olin vauvana. Minulla oli ilmeisesti aika paljon vatsanväänteitä ja isän mukaan huusin puolivuotiaaksi saakka. On siinä ollut vanhemmillani kestämistä! Tuntuu ettei kukaan sukulaisista vielä oleta meidän lisääntyvän ja hyvä niin. En jaksaisi sitä jatkuvaa kyselyä. Miehen kaikilla sisaruksilla on lapsia ja vanhin heistä täyttää pian 17. Meidän lapsilla ei olisi miehen puolelta samanikäisiä serkkuja, koska nuorinkin heistä on jo 3-vuotias. Toivon salaa, että miehen molemmat veljet vaimoineen innostuisivat vielä saamaan iltatähdet 🙂 Toinen näistä vaimoista oli kuulemma miehelleen jotain asiasta puhunutkin, mutta mies ilmeisesti tyrmännyt ajatuksen. Omat sisarukseni eivät taida vielä hetkeen yrittää lasta, toivottavasti ei kahdeksan vuotta nuorempi veljeni ainakaan!

Unohdin ottaa lomalle mukaan tilaamani raskausvitamiinit. Seuraava ovulaatiokin on kahden viikon päästä, hiukset pitäisi nopeasti värjätä! Tuleeko tämä kuitenkin liian nopeasti? Tuntuu ettei pääni ole mukana, vaikka sunnuntaisin on usein tällainen oli kun on viikonlopun vain mennyt tukka putkella. Kun kotona hengähtää rauhassa ja siltikään ei ole rento olo ei todellakaan kaipaisi tähän vatsanväänteistä kärsivää pikkuvauvaa, joka huutaa jatkuvalla syötöllä… Kovasti uskon että meidän vauva ei huutaisi. Olen monta vuotta puhunut, että vanhemmilla täytyy olla tällaisia ”Ei meidän vauva”-uskomuksia, koska eihän kukaan haluaisi lapsia jos tajuaisi kuinka rankkaa se oikeasti on. Sitten kun tajuaa, niin sitä on liian myöhäistä palauttaa.

Meillä on muuten tiistaina 2-vuotishääpäivä. Viikonloppuna kaverin häissä seurasin hänen 8kk ikäistä tytärtään, joka isoäidin sylissä osoitteli tyytymättömyyttään ja ajattelin, että onneksi sentään ollaan jo naimisissa, sillä häissä sellainen huutava napero on aika hankala.

Ovulaatio tuli ja meni. Itellan mies soitteli, että vitamiinit tulee tänään 18.00-21.00. Ei uskallettu jättää kondomia pois, tuntui liian villiltä. Viikonloppuna olikin sitten mukavat illanistujaiset melko uusien tuttavuuksien luona, ja siinä illalla tuli ajateltua että näistäkin pitäisi sitten lapsen myötä luopua. Pitäisikö lykätä vielä tuonnemmaksi? Mutta seuraavana päivänä illan naurut on vaihtunut krapulaan ja tyhjyyden tunteeseen, tässä menee tämäkin sunnuntai sängyssä maatessa, onko tämä nyt niin ihmeellistä. Meillä olisi koko syyskuu täynnä viininhuuruisia mökkireissuja ainakin kolmen eri porukan kanssa. Mietin sitäkin että olisiko siellä sitten kiva olla noin raskauden alussa. Onneksi minulla on mukaviakin kokemuksia, olen joskus ollut bileissä ja juonut itseäni hämätäkseni makuvesiä koko illan ja todennut sen olevan ihan omasta mielentilasta kiinni viihtyykö vaiko ei. Otan sen enemmän haasteena pystynkö hämäämään kavereita ja esittämään että juon koko viikonlopun 😉 Tuskin se paljon haittaisi kun olisi itsellä suuri salaisuus!

Nyt päällimmäinen fiilis on pettymys. Kun ei uskallettukaan. Olisin ollut valmis! Mutta toisaalta en olis vaan uskaltanut.