Tuhannet mun ajatukset…

On taas se aika vuodesta kun mielen valtaa tietty levottomuus ja ahdistus omasta tulevaisuudesta. Pitäisikö sitä vihdoin hakeutua opiskelemaan ja koittaa hoitaa itselle oikea ammatti? Ja se olennaisin asia, eli mikä mahtaisi olla se oma juttu? Mikä minusta oikein voisi tulla isona? Pitäisikö sitä vihdoin kehittää itselle edes jokin päämäärä eikä haahuilla vuodesta toiseen sinne minne elämä sattuukaan viemään? Elämän suuria kysymyksiä…

Ajattelin että vältyn tältä joka vuotiselta tulevaisuus-ajattelu-ahdistukselta täällä toisella puolella maapalloa, koska ketä nyt voisi ahdistaa paahtavan auringon alla, palmupuiden katveessa rannalla meren kohinaa kuunnellessa? No totta puhuen palmupuita, rantaa ja merta ei ole lähettyvilläkään. Mutta ei meillä muuten ole täällä kevätkään, vaan päinvastoin, omenan tuoksuinen ja puiden lehdet punertavaksi muuttava viileä mutta sitäkin aurinkoisempi syksy! Jos ei ole edes kevät miksi se joka kevät tuleva ahdistus on silti läsnä!!??!!

Tuo sama ajatusahdistus siis löysi jälleen luokseni. Vaikka kuinka luulin olevani piilossa täällä keskellä ei mitään, kaukana sivistyksestä omenapuiden ympäröimänä. Ihan yhtä pahana tämä tulevaisuus ahdistus ei sentään täällä vaivaa niin kuin Suomessa normaalisti, mutta vaivaa kuitenkin. Tuntuu että kaikilla muilla kavereilla ja tutuilla on selkeä suunnitelma tulevaisuutensa suhteen ja itse olen vain jämähtänyt ihmettelemään ja pitämään välivuotta toinen toisensa perään. Toki itseä ei kannata koskaan verrata muihin ja en missään nimessä kadu mitään ratkaisuja joita olen aiemmin ottanut. Muun muassa ne pari vuotta vaatekaupan myyjänä pyörineenä olivat mahtavia ja ikimuistoisia hetkiä jotka opettivat ja kasvattivat suunnattomasti ja tuskinpa sitä täälläkään oltaisi jos asiat olisivat menneet jotenkin toisin kuin tähän mennessä.

Yksi syy miksi lähdin tänne kauas kenguruiden maahan oli nimittäin se, että ajattelin löytäväni täältä vihdoin suunnan elämälleni. Tietenkään matka ei ole vieläkään lopussa ja aikaa suunnan etsimiselle on jäljellä jos vain niin haluan, mutta malttamattomana ihmisenä haluaisin jo pikku hiljaa kokea jonkin näköisen valaistumisen !! Miksei idea oman tulevaisuuden suunnasta voi iskeä tähän pääkoppaan salaman lailla!

Tuuliviiri ihmisenä hetkittäin mielen valtaa ajatus että mihis tässä kiire ja mitä sitä stressaamaan, hyvin sitä on pärjätty tähänkin asti ja aina jossain vaiheessa eteen on ilmestynyt mahdollisuus tai tilaisuus jota lähteä tavoittelemaan usein siinä jopa onnistuen. Aina oon pärjänny ja ollu suurimmaksi osaksi onnellinen ja tyytyväinen valintoihini. Mutta toisinaan taas mielessä käy että auttaisikohan asiaa ja pääsiskö tästä päättömästä vetelehtimesestä vihdoin eteenpäin sillä että asettaisi itselle päämäärän? Jonkun konkreettisen asian jota kohti pyrkiä. Koska on se myönnettävä että silloin yleensä sitä ryhtyy myös toimimaan ja tekemään asioita sen eteen että saavuttaa sen tavoitteensa. Näinhän tämän Australiaan tulonkin kanssa kävi. Kun viimein päätin että tänne minä lähden koko prosessi ja asioiden järjestely ei vienyt paria kuukautta pidempää vaikka hommaa ja järjestelmistä oli vaikka kuinka. Aiemmin olin vain haaveillut koko reissusta vuosi tolkulla vaikka periaatteessa mikään ei estänyt minua lähtemästä, päinvastoin monessa kohtaa esimerkiksi rahatilanne oli huomattavasti parempi! 

Tästä voisi siis päätellä että olen ihmisenä sellainen että saan kyllä usein hommat hoidettua ja jaksan tehdä töitä haluamieni asioiden eteen kunhan vain tiedän mitä haluan. Mutta kun yhtenä päivänä haluaa yhtä asiaa ja toisena toista ja joinain päivinä ei mitään niistä mitä aiemmin ajatteli….niin kanavoida tässä sitten ajatukset kohti tiettyä päämäärää. Että tällästä täällä on viime aikoina pohdittu. Onneksi omena seasonia on vielä jonkin verran jäljellä, nimittäin työpäivän aikana ehtii hyvin miettiä melkein aivot puhki kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä ja punnita vaihtoehtoja. Samalla voi luukuttaa Jenni Vartiaisen Tuhannet mun kasvot biisiä ja todeta sen olevan itselleni erittäin osuva kipale…

Ps. Tää on taas kerran puhelimella väsätty kirjoitelma joten asettelusta ei oo hajuakaan…

Munkee_0303094725.jpg

Kuvituksena maisema Great ocean roadin varrelta. Noissa maisemissa ajatukset sai jotenkin aina pysäytettyä ja ainut mihin kykeni oli mahtavan maiseman tuijottelu ja mykistyminen.

Kommentit (4)
  1. Samaistun myös! Oon myös pitänyt välivuosia ja tehnyt vaikka mitä, enkä oikeastaan kuitenkaan tiedä mihin oon menossa tän elämän suhteen. Ehkä pitäisi keskittyä enemmän vain siihen että elää eikä siihen että löytää juuri sen oikean jutun? Luottaa vaan että elämä kantaa. Enpä tiedä 🙂

    1. Kiitos kommentistasi Aino! 🙂 Ja pahoittelut että vastailen aivan jälkijunassa. Itselläkin välillä tosiaan suunta aivan hukassa täällä, mutta jotenkin kummasti se elämä aina kantaa! Jospa me molemmat vielä löydetään se oma suunta 😉 

  2. Samaistun!! Olen ollut reissussa viime syyskuusta asti ja muutin Australiaan reilu 2kk sitten lopettaakseni reissauksen, asettuakseni aloilleen ja hankkiakseni normaalin arjen. Ei ollutkaan ihan niin helppoa ja nyt suunnittelen jo parin kuukauden jälkeen takaisin reissumoodiin palaamista ja arjen pakenemista, hahha. Ei se Australian aurinko ratkonutkaan ongelmia koska suurin ongelma on silti se, etten ole löytänyt sitä juttua mitä haluaisin tehdä. Tsemppiä!! xx 

    1. Kiitos paljon kommentistasi! Farmilla nettiyhteys ei ollut mikään paras mahdollinen niin vastaaminen tulee todella jälkikäteen. pahoittelut! Reissatessa pääsee tosiaan hyvin pakenemaan monia niitä arjen juttuja, mutta reissatessa itse taas huomaan hyvinkin nopeasti kaipaavani niitä arkisia rutiineja. 😀 Luotan ja toivon että meille molemmille löytyy se oma juttu vielä! Kiitos tsempeistä ja samat sanat sinne!! 🙂 <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *