Joka kesä etsin vähän ja löydän, yhden tai monta. Neliapiloita tarttui viime kesänä mukaan viisi kappaletta, tänä kesänä olen löytänyt jo yhden. Viime kesä ei ehkä ollut onnellisin ikinä mutta oli siinä paljon onnea ja neliapiloiden keruuonneani ainakin ihmeteltiin. 

Olen monella tapaa onnellinen ihminen, en vain itse tuppaa muistaa sitä esimerkiksi sellaisina hetkinä kun kaivan repustani räjähtäneen bepanthen tuubin tai kun löydän itseni istumasta röntgenistä. Asunnon etsiminen stressaa enemmän kuin innostaa vaikka muutto uuteen paikkaan onkin enemmän innostava kuin ahdistava asia. Lämmin ilman väsyttää ja vie ruokahalun. valivali sanon minä.  

Se, miten asennoituu asioihin, vaikuttaa siihen, kuinka onnellinen on. Pohdin ystäväni kanssa eilen, voiko henkilö olla masentunut vaikkei kokisi itseään masentuneeksi eikä tuntisi itseään epätoivoiseksi millään lailla. Haluan sanoa että ei voi olla. Mutta päteekö sama mihinkään muuhun? Jos ei tunne itseään onnelliseksi, ei siis ole onnellinen. Jos taas tuntee itsensä onnelliseksi, on onnellinen. Tässä päätelmässä on kuitenkin se vika, että uskon monen monen ihmisen olevan jollakin tavalla onnellinen- se riippuu vain onnen mittapuista. Ruoka lautasella ei riitä monelle enää onneen asti kuitenkaan. (Vaikka hyvä ruoka onkin yksi elämän parhaista asioista imo.)

Neliapilat siis auttavat! Ne saavat jokaisen elämään onnea jos sitä ei muuten siinä näe.