Olen ymmärtänyt viime päivinä jotain. 

Ilman unelmia, ei voi kasvattaa siipiä, lentää eteenpäin. Ilman unelmia ei löydä syitä tarpoa eteenpäin silloin kun on kurjaa.

Unelmista puhutaan ehkä joskus höpsöinä, epärealistisina tai haihatteluina- mutta juuri ne ovat niitä, joiden takia moni nousee aamulla ylös sängystä.

Itse koin kolhun kun ymmärsin, että juuri tähän hetkeen päättyvät kaikki mistä olen koskaan oikeasti unelmoinut. Uskoni unelmiin tyrehtyi, mielenkiinto katosi.

Minua kehotettiin miettimään mitä unelmani voisivat olla, ihmeteltiin, miksen unelmoi tai miksei minulla ole unelmia. Silloin tajusin, kuinka kauheaa se onkaan, ettei ole unelmia.

Mulla oli paine! Paine keksiä hienoja unelmia, uskaliaita, isoja, suuruudenhulluja, kunnes  osasin ajatella asian paremmin; pienetkin unelmat on nekin unelmia.

Täydellisen kohokkaan aikaansaanti voi tuottaa niin suuren onnen ja ilon tunteen, että sitä voi verrata isompaankin unelmaan.

Askartelin aarrekartan, asetin seinälle ja sitä katsellessa ei voi kuin hymyillä- elämässä on sittenkin paljon sellaista, jota haluan tavoitella, johon tähtään, vaikken sitä joka arki-ilta muistakaan. 

Esimerkiksi ilmajooga tunneista unelmoiden, Eve.