Tiedän, että Juhannus on vasta ensi viikolla edessä, mutta puhutaanpa vähän siitä, vaikka ei haluttaisikaan. Juhannus saa aikaan aina pienen ahdistuksen poikaisen itselle nimittäin- tässäkö se kesä muka oli? Juhannus on olevinaan keskikesän juhla, vaikka oikeastihan siinä vain etkoillaan kesää. 

Suhtautumista ajanjuoksuun pitäisikin ehkä muuttaa. Ajatella Juhannuksen olevan alkua kesälle. Kun päivät lomittuvat ja solmiutuvat yhteen, ajankulu hämärtyy ja päivissä menee sekaisin,  aikakin tuntuu karkaavan ajoittain.

Kun yrittää puristaa tunneista lujempaa kiinni, päivät karkaa kokonaan ulottuvista. 

Kesä on siitä merkityksellinen ajanjakso, että menneet vuodet muistan aina juuri kesästä.

Kesä jolloin kävin ekoilla festareilla.

 Kesä jolloin kävin Lontoossa.

Kesä Oulun maisemissa.

Kesä töissä.

Kesä jolloin tutustuin siihen ja siihen ihmiseen. 

Kesällä jengi herää henkiin. Kesällä sitä aikaa on niin paljon enemmän kuin talvella, onhan valoisaa aikaa lähes 20 tuntia vuorokaudessa. 

Pitääkin rauhottua hei, kesä kyllä hiipii päälle ja jokainen kesä on aina mainio- ainakin talvella muisteltuna. Kesän voi tehdä pari ihanaa päivää, ei paljoa enempää tarvita. 

Kesä kiinnittyy myös musiikkiin, tahallisesti ja tahattomasti. Ota tarttuma pintaa vaikka tästä kesään passaavasta popittelusta:

Mutta se Juhannus, siihen on onneksi vielä aikaa, siitä onnellisena, Eve.