Olen tajunnut sen, että vain etäisyyttä ottamalla voi oikeasti tajuta millainen se oma synnyinmaa oikeastaan onkaan. Kun itse elää maassa, on kuin pienimuotoisessa kuplassa asian suhteen siinä mielessä, että sisällä ollessa ajatteluun vaikuttaa ympäristö ja maan tavat siinä määrin, että ei edes tajua mikä siellä maassa oikeasti on hyvää ja mikä huonoa. (Toki tämä kupla on vastassa joka maassa jossa asuu, siksi on hyvä vaihtaa maisemaa säännöllisin väliajoin, missä ikinä asuukaan.)

Ulkomailla tajuaa sen, että Suomessa on moni asia tosi hyvin, ja toivoo että kaikki ihmiset siellä tajuaisivat sen, mutta eihän se onnistu juuri tuon kuplan takia. Ok, toki moni asia voisi olla paremmin, mutta juurikin verrattaessa moneen muuhun maahan, kyllä kaikki siellä on kuitenkin jokseenkin hyvin. Se minkä olen huomioinut täällä vähän kauempana entistä enemmän on se, että miksi hemmetissä suomalaiset ovat niin vaatimattomia ja negatiivisia asioiden suhteen. Suomesta tulisi enemmän maailmanlaajuisia innovaatioita, jos ei oltaisi niin vaatimattomia ja toisaalta jos keskeneräisille ideoille annettaisiin enemmän tukea eikä dumpattaisi niitä roskiin, jos ne eivät heti ole täydellisiä. Hyvät businessideat vaativat usein vuosien esityön, ei niitä kerralla julkaisukuntoon saateta. Yritykselle ja erehdykselle olisi siis annettava paljon tilaa ja ymmärrystä ja taloudellistakin tukea.

Siellä on myös ehkä eräänlainen sosiaalinen paine olla huomaamaton ja asettua muottiin, ei ainakaan lyödä rumpua oman asian puolesta, koska sitten tulee arvosteluryöppy niskaan. Jos muiden erilaisuuteen ja osaamiseen suhtauduttaisiin myönteisemmin ja sitä tukien, Suomi olisi ihan kärkikastia eikä enää mitäänsanomaton maa siellä jossain. Eihän se helppoa ole, kun se vaatimattomuuden vaatimus tulee usealle jo äidinmaidossa. Itsellänikin kesti kauan, ennen kuin vapauduin olemaan minä, pelkäämättä sitä mitä joku muu ajattelee jos toimin niin tai näin. Siinä mielessä ulkomailla asuminen on ollut itselleni nappivalinta, olen uskaltanut ihan erilailla kokeilla asioita pelkäämättä reaktioita tai sitä, että kaiken pitäisi onnistua täydellisesti. 

Nykyisessä ympäristössäni asia on niin, että jos olet hyvä jossain, kukaan ei tule sanomaan sinulle että kuka sä luulet olevasi, älä tee, vaan päinvastoin. Toisaalta täällä ehkä liikaakiin ihannoidaan vain menestyjiä. Silti aloittelevat alalla kuin alalla nähdään potentiaalina, josta voi tulla mitä vain, joten ei sitä ”en ole vielä mitään” -vaihetta mitenkään dumpata, vaan siihen suhtaudutaan että ”katsotaan mitä tulee” ja mieluummin kannustetaan jos voidaan. Täällä on niin monta kertaa nähty miten ei mistään noustaan huipulle, joten jos on vähänkään älliä ja itsesuojeluvaistoa, kukaan ei halveksi alemmalla portaalla olevia yrittäjiä.

Toisaalta peli on raaempaa, koska kaikki haluavat menestyä ja mitä huipummalle pääsee, sitä enemmän muut samaa asiaa haluavat haluavat vetää mattoa pois jalkojen alta. Siinä vaiheessa onkin sitten jo hyvä olla sen kaliberin tukijat taustalla että kilpailijoiden yritykset sabotoida menestyksesi eivät enää vaikuta. Kyllä arvostelijoita täälläkin riittää, mutta enemmänkin huippumenestyneitä arvostellaan, eikä uransa alussa yrittäviä, koska heistä ei ole sinulle mitään vaaraa siinä vaiheessa. Siksi edes joku onnistuu, että aloittaa saa rauhassa!

Ei tämä nyt sanomalla siis tietenkään parane kokonainen kulttuurillinen muutos, mutta sanon silti että Suomella ja suomalaisilla olisi oikeasti ylpeyden aihetta tuoda esiin maatamme ja nähdä itsensä hyvinä ja itsevarmoina, ei ”vain” pienenä kansana, vaan pienenä suurena kansana, koska me olemme täysin yhtä hyviä kuin mikä tahansa muu kansa. Se miksi jotkut muut kansat ovat esillä enemmän on varmaan se, että kansalaiset niissä ovat itsevarmempia ja nostavat omaa tekemistään esiin enemmän. Lempisanontani ”se jolla on pokkaa, voi tehdä mitä vain” pätee siis tähänkin.

Onhan niitäkin asioita Suomessa joista ollaan aidosti ylpeitä, kuten Lapin matkailun lisääntyminen (joo en näe muutaman lentokoneellisen siellä käyntiä pahana ympäristötekona vaan enemmänkin maan tunnettuuden lisäämistekona) ja vaikka jonkun Jasper Pääkkösen huomionarvoinen roolisuorituskin nostaa sitä tunnettuutta ja kansallista itsetuntoa. Se on kuitenkin niin että pitää tehdä jotain huomionarvoista ennen kuin oikeasti kiinnostutaan jostain maasta kokonaisuutena. Se ei vaan koskaan tule yhdessä yössä vaan vaatii sitkeyttä ja uhrauksia, sellaisiakin että vaikka minä en pääse välttämättä nauttimaan työni tuloksista raivaan polkua seuraaville. Enemmän siis pitkäkestoista ajattelua kuin luovuttamista, jos ei heti onnistu.

Se miksi esim. Viro on kurvaamassa Suomen ohi, ei ole siinä että siellä olisi parempaa tai älykkäämpää jengiä kuin Suomessa, vaan se että siellä tehdään isoja radikaalejakin ratkaisuja tulevaisuuden suhteen vaikka helpottamalla yrittämisen mahdollisuuksia ja otetaan riskejä ihan erilailla kuin Suomessa yleisellä tasolla. Menestys usein perustuu riskinottoon, on vain uskallettava tehdä jotain, minkä onnistumisesta ei ole mitään taetta. Voi joko onnistua tai epäonnistua, mutta se ei ole se pointti vaan se että on yrittänyt ja saanut sitä kautta enemmän kokemusta ja itsevarmuutta. Seuraavalla kerralla onkin sitten jo enemmän rahkeita yrittää taas.

Ok, en ole mikään Viron asiantuntija, mutta jäänyt kokemistani ja lukemistani palasista sellainen kuva, että he ovat nälkäisempiä saavuttamaan asioita ja siksi niitä saavuttavat, vaikka homma on vasta alussa. Voi johtua siitäkin, että maa on itsenäisyytensä suhteen tuore tapaus ja menestystä rakennetaan sen takia erilaisella intohimolla.

Ehkä Suomikin itsenistymisen ja sotien jälkeen uhkui sellaista voitontahtoa, joka sittemmin on menetetty yleiseen mukavuudenhaluun. Kun kaikki on ok, miksi enää sen enempää jaksaisi yrittää. Ymmärrän toki. Virolla on tässä se etu, että nyt eletään sellaisessa ajassa kun globaali markkina ja yhteys toiseen maahan ja kulttuuriin on ihan eri tasoa kuin aikaisemmin. Heillä on se etu etä hyvät ideat voi markkinoida kaikkialle heti ja saada ne kaikkien tietoisuuteen. Rahaahan tämä toki vaatii enemmän kuin mitään muuta, markkinointiin ja suhteiden ostamiseen.

Mutta hetkinen, sama mahdollisuus on tänä päivänä myös Suomella ja kaikilla meillä. Ei ”Amerikkalaisen unelman” tavoittelu ole helppoa USAssakaan tänä päivänä, mutta mahdollista se on ja siihen mahdollisuuteen moni tarttuu sellaisella intohimolla että oksat pois. Osa myös onnistuu, osa ei. Yrittämisen ja isosti ajattelemisen se kuitenkin vaatii, että ylipäätään voi onnistua ja täällä se on mahdollista kyllä, tyyliin ajattele niin isosti kuin osaat ja ajattele sitten vielä sata kertaa isommin. Sitten kannattaa aloittaa unelman tavoittelu.

Täällä se isosti ajattelu osataan, koska samassa kaupungissa voi osua menestyneiden ihmisen kanssa naapuripöytään ravintolassa tai ostaa 40 miljoonan kartanon jos on rahaa ja välillä tuntuu että mikä vaan on oikeasti mahdollista. Siksi tänne niin moni haluaa, vaikka onnistumisesta ei ole mitään takeita. Useampi epäonnistuu kuin onnistuu, mutta täällä eletään vuorostaan sellaisessa kuplassa, että juuri minä voin olla se seuraava onnistuja, en ehkä nyt mutta vuoden parin päästä, joten periksi ei helposti anneta. Itsevarmuus on sitä luokkaa että vaikka realiteetit on mitä on, yritetään silti. Jos ei nyt ihan huipulle ylletä niin voidaan saada ihan hyvä menestys silti. Sellaisessa ympäristössä on toki hyvä unelmoida itsekin, vaikka kilpailu samasta syystä on kovaa. Toisaalta jos pärjäät täällä kovassa kilpailussa, menestys muuallakin on sitä varmempaa.

Jep, tällainen sekava pintaraapaisu tähän aiheeseen tällä kertaa : )