Vuoden lopussa sitä aina pohtii, mitä sai aikaan ja mitä jäi saavuttamatta. Isoja juttuja minulle olivat tänä vuonna ensin muutto Kaliforniaan ja sen jälkeen vielä pienempi muutto asunnosta toiseen Los Angelesissa. Monen mielestä rohkeaa, minusta ei niinkään, iso asia kyllä totta kai. Ihmisillä on niin eri käsitykset mikä vaatii rohkeutta ja mikä ei. Eräs kaverini voi mennä yksin ravintolaan syömään tai jopa baariin, itsestäni ei olisi moiseen, se vaatisi jo niin paljon rohkeutta että ei löydy, sorry. Harmi sinänsä, jää varmasti monta mielenkiintoista tuttavuutta solmimatta.

Minulle vuosi 2018 oli aika pitkälle itsetkehityksen vuosi siinä mielessä, että kun elämä muuttuu paikasta toiseen, se minkä kuvitteli olevan se oma juttu ei enää uuden ympäristön vuoksi olekaan, siinä on siis vinha perä että olet ympäristösi tuote. Se mikä pätee Suomessa ei päde Los Angelesissa. Se mitä tulin tänne alunperin tekemään, on osoittautunut viimeistään nyt vuoden loppuun mennessä uraksi, jota en halua jatkaa. Olen kovasti miettinyt mitä se uusi tilalle tuleva sitten voisi olla. Mietinnät vielä jatkuvat mutta toivon mukaan saan jotain konkreettista mihin tarttua jo tammikuussa mieleeni.

Usein ajattelua ja uuden löytämistä auttaa se, että tekee jotain kivaa ja ihan erilaista mitä on koskaan tehnyt. Siksi aloitin tämän bloginkin ja aion aloittaa pari muutakin tavallisuudesta poikkeavaa juttua (siis minun tavallisuudestani) mm. aloitan näyttelemisen opiskelun lyhytkurssilla tammikuun lopulssa, ihan vain koska jos sitä haluaa opiskella niin tämä on se paikka missä! : ) Minulle se tulee olemaan kiva kokemus ja ensisijainen tarkoitukseni aloittaa näyttelijäopinnot on päästä mukavuusalueeni ulkopuolelle, tehdä jotain johon pääni haluaa suhtautua tyyliin en mä nyt tollaista voi hei. En ole hyvä esiintymään kenenkään edessä, vaikka small talk hyvin sujuukin. Jossain lavalla olo muiden katsellessa on ehkä se suurin painajainen mitä voin kuvitella, sanoa jotain ääneen, vieläpä aksentilla, ja juuri siksi päätin haastaa itseni ja mennä tuonne kurssille. Jos jähmetyn sinne lavalle, niin tuskin siihen kuolee, kai? 

Täällä olen sitä miettinyt paljon että asiat eivät oikeastaan vaadi muuta kuin rajattomasti pokkaa. JK Rowling on todennut että ”se jolla on pokkaa, voi tehdä mitä vaan”. Tottahan tuo on, ei sitä käy kieltäminen. Jos itsevarmana tekee mitä haluaa, harva tulee sanomaan että älä tee, varsinkaan täällä. Siihen on vielä vähän opettelemista Suomen, jopa Euroopan jälkeen, että ihmiset täällä pitävät nimenomaan menestyjistä. Itseään vähättelemällä täällä ei pääse mihinkään, sellaista käytöstä ei kunnioita kukaan. Jos vähättelet itseäsi, muutkin vähättelevät sinua, ainakin mielessään, etkä ole kovin kiinnostava, bye. Henkilökohtaisesti toivon saavani rohkeutta varmaan esiintymiseen tuolta kurssilta, vaikkei minusta todennäköisesti filmitähteä sen ansiosta tule heh hee.

Vuosi 2018 on ollut siis kasvun ja kyseenalaistamisen vuosi, mutta se on tosi hyvä. Minä rakastan muutosta ja eteenpäin menoa, en halua jähmettyä paikoilleni. Uuteen maahan ja kaupunkiin muuttaminen on tarkoittanut myös sopeutumista, sopeutumista siihen miten täällä eletään. Jopa sen hahmottaminen, mitä se LA lifestyle pitää sisällään vie aikaa. Ei sitä sinulle kukaan kerro, se pitää hoksata itse rivien välistä ja se vie aikaa. Itse olen tutkiskellut asiaa lähinnä käymällä muutamissa paikallisissa harrastusryhmissä, sekä olen myös löytänyt muutamia paikallisia ystäviä, joiden elämästä on voinut hahmottaa yhtä jos toista.

Olen ikuinen optimisti, joten totta kai oletan että vuosi 2019 on yhtä hyvä tai parempi kuin tämä kulunut. Itsestähän se pitkälti riippuu, mitä tuleman pitää. Se mihin suuntautuu, alkaa kasvaa. Pitää vaan tietää mihin suuntautua ja sitten täysillä eteenpäin. Isoin juttu on päättää. Päättää se mitä valitsee ja hylätä kaikki muut vaihtoehdot. Ei ole helppoa, ainakaan minulle. Ei ole mitään sellaista intohimoa, että jes, tätä haluan tehdä ja oksat pois alta. En usko että sellaista tuleekaan, mutta jotain mikä on tarpeeksi kivaa, se on nyt hakusessa. Pitää myös rohjeta ajatella isosti, niin että melkein mikä vaan on mahdollista jos siihen kunnolla panostaa.

Toisaalta uskon myös johdatukseen, uskon että ne ajatukset ja ideat jotka juuri minä saan, ovat juuri minulle tarkoitetut. Miksi muuten saisin juuri ne ideat, enkä vaikka niitä mitä sinä saat. Meillä kaikilla on omanlaisemme käsitys siitä, mitä haluamme tehdä ja se onkin rikkaus. Olisi aika tylsää jos kaikki havittelisivat samoja asioita. Niitä saamiaan ideoita pitää sitten vaan kokeilla ja toteuttaa, jotta näkee mihin ne johtavat. 

Jostain joskus luin henkilöstä, joka heti kun saa uuden idean, kokeilee/toteuttaa välittömästi ja jos ei voi, kirjoittaa ylös ja toteuttaa kun voi. Siinä oli salaisuus, miksi hän oli onnellinen ja päässyt pitkälle. Hän ei koskaan kyseenalaistanut näitä päähänsä tulevia ideoita vaan kokeili ja katsoi toimiiko ja mihin ne johtavat, eli vähän niinkuin hetkessä. 

Intuitioni on aina ollut tosi vahva ja vienyt myös minua eteenpäin. Toisaalta olen myös empijä ja jahkaaja, joka mietti että joo ihan kiva mut en mä nyt sit kuitenkaan, joko mukavuudenhalusta tai yksinkertaisesti pelosta. Pelko on asia mistä pitäisi päästä siinä mielessä eroon, että ei ainakaan jättäisi asioita tekemättä ja toteuttamatta sen vuoksi että pelkää vaikka muiden reaktiota. Terve pelko on eri asia joka estää sinua menemästä vaaralliselle alueelle keskellä yötä, mutta miellyttämisenhaluun perustuva pelko on huono, koska se estää tekemästä itselle tarkoitettuja asioita sen vuoksi ettei halua esim. saada kriitiikkiä tai arvostelua muilta ja sitähän tulee kyllä, jos teet jotain totutusta poikkeavaa.

Täällä intuitioni oli kuitenkin pitkään hukassa, koska edellinen asuntoni oli tosi meluisa, joten usein omien ajatustensa kuuleminen oli mahdotonta. Nyt on paljon parempi uudessa asunnossa, voi taas miettiä syntyjä syviä ilman jatkuvia häiriötekijöitä. Realistina jotenkin aistin, että mihin ikinä nyt tulevana vuotena ryhdynkään panostamaan, 2019 tulee olemaan ns. harjoittelun ja esityön tekemisen vuosi ja olen suhtautunut asiaan jo niin. Kun aloittaa jotain uutta, vie aina aikaa ja vaatii harjoittelua, ennenkuin siitä syntyy jotain merkittävää. Siksi juuri innostus on aika oleellinen juttu. Jos aloittaa vaan jotain väärin motiivein, mikä ei ole omasta mielestä niin kovin kiinnostavaa, helposti myös antaa periksi ja unohtaa koko jutun, joten tuloksia ei pääse syntymään. Ei kivakaan tekeminen ole helppoa, mutta siihen jaksaa kiinnittyä jos se on kuitenkin pääosin inspiroivaa ja itseä kiinnostavaa.

Pakko täällä on rahaakin ajatella jossei ole multimiljonääri, koska asuminen on tosi kallista. Siksi onkin niin vaikea miettiä uutta uraa sen kannalta, mitä oikeasti haluaa tehdä, kuin vaikkapa sen kannalta että saa maksettua vuokran. Täällä toisaalta voi saada myös hyvät ansiot kivoista duuneista, mutta työtä se vaatii sekin. No onneksi mulla suomalaisena on myös jossain määrin sitä kuuluisaa sisua ja periksiantamattomuutta, eteenpäin vaan ja silleen.

Jos luit tämän, toivotan Sinulle parasta, mahtavaa ja menestyksekästä uutta vuotta 2019! Keep on dreaming and never give up, whatever it is that you’ll want to achieve next year! If you believe it, you can also do it! Tsemppiä!