Ensimmäinen kuukausi

Oho, edellisestä postauksesta meni melkein kuukausi. Ensimmäinen kuukausi sinkkuna on nyt ohi. Mitä on ehtinyt tapahtua?

– Olen huomattavasti pidemmällä eroprosessissa kuin edellisen postauksen aikaan. Olemme exän kanssa selvitelleet välejä kiukkuisin ja rumin sanoin, olemme (minä olen) vuodattanut kyyneliä, tuskaillut suhteemme rumaa loppua. Kuitenkin olemme myös onnistuneesti selvittäneet paria käytännön asiaa, sekä tekstiviestein että soittelemalla. Puhelun aikana tajusin, että tuttu ääni ei enää saanutkaan mua itkemään enkä tuntenut puhelun jälkeen oikein mitään. Olenko pääsemässä yli?

– Olen aktivoitunut Tinderissä (totta kai). Aluksi se oli harmitonta ajanvietettä ja pelailua, jolle en uhrannut sen suurempaa ajatusta. Vähitellen koko Tinder on kuitenkin alkanut puuduttaa. Matcheja riittää, mutta keskusteluita syntyy melko vähän. Toki en itse ole ollut ehkä kaikkein aktiivisin ja aloitteellisin, vaan olen useammin kuin kerran odottanut, että mies aloittaa keskustelun. Olen myös joutunut parin miehen toimesta poistetuksi, koska en ole antanut heille sitä, mitä he ovat halunneet. Se on voinut olla kaikkea välillä seksi ja parisuhde. Oh well, sinnepähän menivät.

– Pääsiäisen aikana kotikotona ollessani kilometrisäädöt osuivat myös sen verran kohdalleen, että pääsin tutkailemaan useamman ison kaupungin Tinder-tarjontaa. Voin kertoa, että liket olivat huomattavasti yleisempiä, kuin normaalisti opiskelukaupungissa ollessani. Like, like, like, like. Matkaan on tarttunut myös pari todella helmeä ihmistä, tokikin he ovat valitettavasti nyt n. 200 kilometrin päässä musta.

– Olen saanut jonkin verran treffipyyntöjä, joista kuitenkaan yhteenkään en (vielä) ole suostunut. Näihin palaan tarkemmin omissa postauksissaan. Tuntuu kuitenkin hyvältä, että ihmiset kiinnostuvat. Tosin oma kiinnostus onkin sitten toinen asia…

– Olen harrastanut kahdesti seksiä. Molemmat Tinderin ansiota, toinen kerta selvinpäin, toinen kännissä. Molemmat ihan ok kokemuksia, toisesta tapauksesta vaan meinasi jäädä valitettava riippakivi matkaan. Tähänkin palataan vielä. Ehkä tämä minun itkuisena eroblogina alkanut tekeleeni saakin nyt vähän positiivisemman käänteen ja muuttuu elinvoimaiseksi sinkkublogiksi!

Suhteet Oma elämä Rakkaus Seksi

How long will I love you

Viikonloppu ja eilinen menivät yllättävän hyvin. Niin hyvin, että sunnuntaina illalla totesin kaverilleni, että nyt tuntuu jopa pelottavan hyvältä. Mutta eihän se tietenkään kauaa kestänyt, vaan tänään se sitten iski: kamala yksinäisyyden tunne. Pakko oli muutamat kyyneleetkin vuodattaa, kun oli niin paha mieli. Tuntuu edelleen, että mut vain repäistiin suhteesta irti niin kuin laastari ihosta. Nopeasti ja sen enempää ajattelematta. Tunnen katkeruutta ja pelkään, etten ikinä pääse siitä eroon. Pelottaa, miten enää koskaan olen valmis antamaan itsestäni yhtään mitään toiselle ihmiselle… Niin monta kertaa olen jo joutunut satutetuksi. Raastavaa. En ymmärrä, miten kellään riittää pokkaa satuttaa toista niin pahasti tai käyttäytyä niin rumasti toista kohtaan, kuin mitä tämän suhteen lopussa tuli ilmi. MIKSI? Selitystä en ikinä saanut ja se tulee varmaan kalvamaan mua koko loppuelämän.

Laastareita mulle olisi tarjolla vaikka useampikin, mutta en koe nyt pystyväni edes niihin. Kaikenlainen säätäminen vie niin paljon energiaa, ettei musta ole siihen. Haluaisin vaan, että joku halaisi, ottaisi syliin ja sanoisi, että kyllä kaikki järjestyy. Silittäisi, pitäisi kiinni ja nostaisi mut taas jaloilleen. Mä tarvitsen kaveripojan, joka tekee kaiken tämän, mutta ei silti vaadi eikä tahdo yhtään enempää. Ehkä alankin seuraavaksi keskittää kaiken energiani sellaisen ihmeen löytämiseen. Vapaaehtoisia riittää todennäköisesti aivan jonoksi asti…

images.png

 

Suhteet Oma elämä Rakkaus