Asuttuamme Kööpenhaminassa noin viikon alkoi käydä selväksi, että uuteen arkeen parhaiden sopiva kulkuneuvo on laatikkopyörä.

Kööpenhamina on kuin tehty pyöräilyyn, maasto on tasaista ja pyöräilijät ovat liikenne-hierarkiassa kaikkien muiden yläpuolella. Autolla ajaminen keskustassa on aika rasittavaa, koska aina kääntyessä on otettava huomioon kaikki tuhannet pyöräilijät ja autoilija saa kääntya vasta viimeisenä valojen jo vaihtuessa. Myös pojille piti opettaa heti ensimmäisenä, että tietä ylitettäessä varotaan ensin pyöriä, sitten autoja ja sitten vielä kerran pyöriä ennenkuin pääsee turvallisesti kadun toiselle puolelle.

Laatikkopyörän hankinnan puolesta puhui myos autojen mieletön verotus. Jos Tanskaan tuo auton, pitää siitä maksaa melkein 200% veroa auton arvoon verrattuna. Joukkoliikenne tietysti toimii Kööpenhaminassa hyvin, mutta kyllästyimme poikien kanssa bussien odotteluun ja täyteen ahdettuihin aamubusseihin, kun vaihtoehtona oli laatikkopyörä. Yleensä jouduimme odottamaan bussia ainakin kymmenen minuuttia ja siinä ajassa olemme jo hurrutelleet pyörällä poikien koululle.

Isäni alkoi tehdä tavoilleen tyypillisesti kattavaa katsausta siitä, mikä laatikkopyörän merkki/malli meidän pitäisi hankkia. Laatikkopyörien ”Mersu” on nimeltään Christiania bikes, mutta me päädyimme lähes puolet halvempaan paikalliseen Amladcykler-merkkiin, koska halusimme hankkia sahköpyörän. Christiania bike sähkolla olisi maksanut noin 4,000 euroa, mutta Amladcykler maksoi ”vain” 2,000 euroa.

Pojat siis istuvat ”laatikossa” pyörän edessä, kahdella pienellä penkillä, turvavöissä ja kypärät päässä. Liikenteessä näkyy kuitenkin ihmeen paljon lapsikuljetuksia, missä Tanskalaislapsilla ei ole kypäriä päässä ollenkaan.

Kauniilla ilmalla laatikkoon ei tarvitse katosta, mutta sateisella/ tuulisella/ kylmällä ilmalla (eli siis joka ikinen päivä) pojat ovat suojassa katoksen alla ja minä kastun polkiessa. Enpä olisi uskonut, että tulee aika kun Googlaan ”kurahousuja aikuisille”, mutta maassa maan tavalla. Myos aikuisten kurahanskat ovat ostoslistalla.

Pyörän maksimilasti on yli 100kg, joten laatikkoon voi ottaa myos aikuisen kuljetukseen. Viime viikolla tämäkin testattiin, kun kaatosateessa kuljetin kouluun poikien koulukaverin äidin. Perjantaisin nappaan koululta yleensä mukaan myos pojille kaverin ”playdatelle” ja lapset hihkuvat innosta kyydissä.

Lasten ja aikuisten kuljetuksen lisäksi pyörä soveltuu hyvin myös tavaroiden kuljetukseen ja me emme viikonloppuisin enää käytä autoa juuri ollenkaan, koska isommatkin ostokset mahtuvat kätevästi kyytiin.

Yllättävää laatikkopyörässa on ollut se miten helppoa sitä on ajaa ja käsitellä, se on yllättävän kevyt ja ketterä. Aluksi sähkön käytto tuntui hieman omituiselta, mutta kun on painava lasti kyydissä, tai jos pyöräilee vastatuuleen tai kun on flunssa ja voimat poissa, niin kiitän luojaa siitä että isäni vaati sähköversion hommaamista.

Sähkön voi myös laittaa pois päältä ja pyöräillä ”normaalisti” tai sähkö voi olla päälla eri tehoilla. Itse pidän yleensä sähkoä päällä alimmalla teholla, jolloin akku riittää pari viikkoa. Sitten akku otetaan irti pyörästä ja ladataan pistorasiassa kotona.

Täällä Tanskassa pyörä on osa jokapäiväistä arkea ja tulevaisuudessa suunnitelma on että Tanskasta muuttaessamme, pyörä siirtyy kesakotiimme Suomeen, missä sillä voidaan tehdä kauppareissuja kirkolle. Matka kirkolle on vain 15 kilometria, mutta Keski-Suomen erittäin mäkisen maaston takia tällä hetkellä kukaan perheenjäsenistä ei viitsi lähteä ostoksille pyörällä, mutta laatikkopyorällä varmasti. Laatikkopyörä on ihanan helppo tapa alkaa elää ekologisempaa arkea. Vahva suositus! 🙂