Reppureissaaminen – Miten säästän?

5kk ja 3 viikkoa olis matkan alkuun aikaa ja vaikka tarkoitus on rantautua Australiaan WH-viisumilla ja näin ollen puurtaa töiden parissa suurin osa reissusta niin jotainhan matkaa varten on myös säästettävä. Ja mähän oon maailman huonoin säästäjä. Jos ei oo mitään suunnitelmaa tulevaisuudessa mitä varten säästän niin todellakaan mulla ei oo ikinä ollu huvikseen pennin jeniä säästössä. Ei siis ylimääräistä yllättäviä menoja varten tai spontaaneja reissuja. Ei. Useimmiten tykkään elää nyt enkä huomenna ja on vaikea ajatella laittavansa sivuun nk.pahan päivän varalle ja sen takia tiukata vyötä. Mutta, kun jotakin olen palavasti tahtonut, on säästäminen jollain ihmeen konstilla onnistunut.

savingspiggy.jpg

Oikeastaan aloitin säästämisen jo vajaa vuosi sitten muuttamalla kimppakämppään ja puolittamalla asumiskustannukset. Nyt olen hiljalleen saanut palapalalta kaikenlaisia osarilaskuja päätökseen ja se on ollutkin suurin työ tämän 10kk:n aikana, maksaa kaikki turha pois ja lopettaa tarpeettomat tilaukset, koska elämiskustannuksethan meikäläisellä ei juuri nyt päätä huimaa ollenkaan ja kaikkineen niihin menee vain n. 1/4 nykyisestä palkasta, joten päästessäni eroon turhakkeista, on mahdollisuus saada palkasta iso siivu säästöön. Ja tämä 6kk tuleekin olemaan se todellinen loppukiri.

Budjettia en ole sen suuremmin miettinyt kuin, että vähintään säästöön on tarkoitus saada 3000€ ja kaikki siihen päälle on pelkkää plussaa, n. 4500€ jos ois mahdollista saada säästöön niin se mahdollistais n. 30€:n päiväbudjetin majotuksen lisäksi. Säästän siis tällä hetkellä, kuin heikkopäinen ja koitan kahmia talteen kaiken mitä vaan irti saan. Tuo palkka, kun ei juurikaan päätä huimaa tuossa mun pääasiallisessa päivätyössä, mutta onnekseni on toinenki duuni, joten välillä tulee sykittyä melkosen pitkiä aikoja ilman vapaata.

travel.jpg

Eli tässä listaa miten minä säästän:

1. Halvempi asunto

Yksinkertaisesti päätin joustaa ysityisyyden tarpeestani ja muutin 4 hengen kimppakämppään 17m2 huoneeseen. Lisäksi vaihdoin kaupunkia kalliimmasta etelästä tänne halvemmalle maaseudulle, joten vuokra kaikkineen jää joka tapauksessa alle 300€/kk, joka ei muualla olisi ollut ensinkään mahdollista, vaikka olisin asunut missä solupahasessa.

2.Osarit kuriin

-Ja koska en ikinä säästä, harvemmin voin ostaa mitään kallista könttäsummalla, joten osareita on ollut. Päätin päästä niistä eroon ja sain, kuin sainkin maksettua kaikki pois enkä ole ottanut uusia. Lisäksi olen kantanut mukanani puhelimen lisäksi erillistä nettiä eli mokkulaa ja päätin luopua myös siitä ns. turhasta maksusta ja pärjätä tästä lähtien ainoastaan puhelimen netillä..niin läppärillä, kuin muutenkin.

3.Hyötyliikunta

-Autoa en ole omistanut vuosiin enkä sen puoleen korttiakaan. n. 6 vuotta olen kulkenut kaikkialle jalkaisin ja julkisilla. Ja niin olen siis jatkanut edelleen. Täällä maalla, vaikka kaupungissa ollaankin, kun ei julkinen liikenne kulje kovinkaan hyvin, sijoitin muutaman kympin fillariin ja se onkin palvellut sangen mallikkaasti ja toivottavasti palvelee jatkossakin. Sillä siis kaikkialle. Jos matkustan pidempiä matkoja, suosin yleensä hyvissä ajoin lipun varaamista, jolloin säästyy pitkä penni ja mielelläni istun esim. onnibussissa 3h kauemmin, jos saan matkan 10€ halvemmalla, kuin  jostain muualta. Kimppakyydit ovat olleet myös oiva tapa liikkua, mutta toki olen ylipäätään vähentänyt ylimääräistä matkustamista yhtään minnekään.

4.Terveelliset elämäntavat

Lukuunottamatta nyt tätä kesäaikaa, elän melko terveellisesti ja kurinalaisesti, joten biletykseen, herkkuihin, ravintoloihin yms. ei juurikaan kulu rahaa ja tämä meikäläisen erakkotyyli puoltaa säästämistä melko kivasti. Töitäkin voin kiittää siitä, että kun on naimisissa duunipaikkansa ja kuntosalinsa kanssa niin ei yksinkertaisesti kerkeä eikä jaksa kuluttaa rahaa mihkään, kun ainut kulkemasi matka on kodin, työpaikan ja salin välinen. Lisäksi terveellinen ruoka on kohtuu halpaa ja meikäläinen syökin yksinään about 30-40e:lla viikossa. Lisäksi kuntosalistakin olen valinnut sen halvimman mahdollisen minimi palveluilla. Maksan vain siitä mitä käytän. En mistään ylimääräisestä.

5. Shoppailu

-No miehän en shoppaile. Koskaan. En ole tippaakaan materialisti ja mieluummin käytän rahat kokemuksiin, kuin johonkin rojuun tai uusiin rytkyihin. Ostan nykyään vaatteita aikalailla vain tarpeeseen ja silloinkin ainoastaan tosi kovaan sellaiseen. Siispä on aika helppoa punnita vaatekaupassa, että tarvitsenko ihan  välttämättä uuden hameen vai voisinko mieluummin laittaa kyseisen summan sivuun reissua varten. Ei tarvitse kovin kauaa puntaroida.

6. Kauneudenhoito

-Nyt kesällä olen haaskannut ylimääräistä ripsipidennyksiin, mutta päätin heinäkuun jälkeen antaa niiden mennä ja tyytyä näyttämään loppuvuoden rotalta. Minkäs sitä luonnolliselle ulkonäölleen voi. Lopettakaamme sitä vastaan kamppailu. Tämä säästää n. 100€/kk. Muutenkaan en ole halukas satsaamaan kauneudenhoitoon erityisen paljon rahaa. Minulle kelpaa lidlin 3€:n ripsiväri jne. Ihonhoitoon en ehkä suostu halvinta Pirkan wc-pöntön hajuista puhdistusgeeliä ostamaan, koska atooppinen iho, mutta silti ihan perus marketti puhdistaja ja joku tuoksuton kuivanihonvoide kelpaa hyvinkin.

Pähkinänkuoressaan siis keinoni säästää on luopua ylimääräisistä asioista, joita en oikeasti tarvitse. Lopultakin sitä tulee toimeen todella vähällä ja tässä vuosien mittaan, kun olen viimeisen 10 vuoden aikana muuttanut about 10 kertaa ellen enemmänkin…niin tavaran määrä senkuin vähenee vähenemistään. Jos joskus tavaraa oli 60m2 kaksion verran niin nykyään minä ja mun koko omaisuus ollaan ahtauduttu tähän 17m2:n. Eikä oikeastaan oo tarvinnu edes ahtautua.

Lisäksi reissun ajaksi aion joko jälleenvuokrata huoneeni tai laittaa sen kokonaan pois, jottei turhaa tarvitse maksaa vuokraa siltä ajalta, kun luuhaan tuolla maailmalla.

Torstaiaamuna kotiutin Bali – Cairns lentolipun JetStarilta. Enää puuttuu menomatkalta Singapore – Bali välinen lentolippu ja Australia reititys on valmis. Jossain vaiheessa rustailen hiukan tarkempaa rahanmeno postausta siitä mitä on kulunut jo ennen reissua ja varmaan reissunpäällä kirjoittelen kohde kohtaiset rahanmenot aivan, kuten viime reissullakin. (Tuosta pääsee vanhaan blogiin, jos Aasian reppureissuilun jutut kiinnostaa…Trans Siperia – Baikal järvi – Mongolia – Kiina – Japani – Taiwan – Bangkok..)

Mutta siinäpä hiukan yleispäteviä ajatuksia säästämisestä ihmiseltä, joka ei osaa säästää, jos minä pystyn laittaa rahaa syrjään tarvittaessa niin siihen pitäisi kyetä lähes kenen tahansa. 😀

 

 

 

 

Työ ja raha Matkat Raha Työ

Reissusuunnitelmat tiivistyy: Balille(ko?)

Alkaa taas reissuhommat riistäytyä täysin räpylästä ja löydän itseni miettimästä poikkeamista milloin missäkin ennenkä päädyn Australiaan. Singaporessa on joka tapauksessa tarkoitus olla 3 yötä ja aluksi ajattelin, että lentäisin siitä suoraa Australiaan, mutta sitten ajattelin, että josko kuitenkin piipahtaisin Balilla jokusen päivän ennen Australiaa. Australiassa edessä olisi kuitenkin työt ja matkaa ennen takana 10kk niskalimassa raatamista ilman loman palaakaan(nytkin takana on 12 päivän työputki ja edessä vielä 5päivää…huraa), joten siinä voisi viikon kaksi ottaa ihan loman kannalta ennen Aussien paperisotaa ja muuta säätämistä.

bali-beach.jpg

                    kuva: trawelwireasia.com

Lähtöajankohta sattuu juuri tuonne sadekaudelle, mutta tutkailtuani ihmisten kokemuksia ja yleisiä artikkeleita matkustusajankohdasta niin ei pitäisi sataa riesaksi asti. Toki riippunee hiukan tuuristakin, mutta siihen on luotettava. Lämpöä on joka tapauksessa yli 20 astetta ja koska tämä Suomen kesä näyttää jäävän totaalisesti välistä..jälleen kerran…niin satakoon, vaikka kirahvin poikasia kunhan ei tarvi käyttää toppatakkia.

Singaporesta lentää n. 50€:lla Balille joten olisi suorastaan rikollista jättää noin naurettavan halpa tsäänssi käyttämättä..kuka nyt ei Balilla halua käydä? Kaikki haluaa!

Lisäksi Indonesiaan Suomalainen saa alle 30vrk:n matkoilla ilmaisen viisumin, kuin myös Singaporeen alle 90 vrk:n reissulla ei tarvita viisumia, jotenka nämä visiitit eivät vaadi sen suhteen ylimääräistä säätöä. Ainut hankittava visa on WH ja kun vertaa vuoden 2013 reissuun, jolloin visoja oli hankittavana etukäteen kolme..vielä suht jotenkin  hankalista maista niin tämä säästää aikaa ja hermoja kyllä huomattavasti. Vaikka Katja tuolloin suurimman työn tekikin ja homman sälyttyessä mun niskoille ei oltais tänä päivänäkään vielä reissun päällä. haha.

Miksi Bali?

beachpadang.jpg

kuva: balisnorkelingtour.com

Kai Bali on tuola pään sisällä romantisoitunut sellaiseksi paratiisikohteeksi, jollaisia näkee yleisimmin vain telkkarissa. Päähän muotoutuneet vaaleanpunaiset unelmat surffailusta ja rantatuolissa drinksuttelusta on vaan mielikuvia, joista en pääse yli, jollen käy tsekkaamassa mikä on todellisuus. Onneksi seurailen aktiivisesti tuota pallontallaajien reppureissu foorumia ja tuon vaaleanpunaisen unelmoinnin ohella jonkunlainen todellisuuskuvakin on olemassa.

Kuta Beach lienee sellanen must see juttu ja jos tuohon vuodenaikaan on mahdollista surffausta kokeilla niin Kuta taitaa olla siihen hyvä vaihtoehto. Mutta Gilit kiinnostavat erityisesti. Ilmeisesti hiukan rauhallisempaa menoa, kuin Kutalla eikä niin turistirysää ja tyrkytystä täynnä. Mutta mitä enemmän noita foorumeita ja blogeja tässä plärää ja seurailee niin sitä enemmän suunnitelmat muokkautuu. Toisaalta olis myös kiva käydä, jossain missä kaikki ei aina käy ja tehdä jotain muuta, kuin mitä on jo kaikki blogit ja keskustelut pullollaan. Saa nähdä. Onhan tässä vielä aikaa..btw..aika tasan 6kk lähtöön! o/

Eli.. Singapore, Bali, Australia… siinä varmaankin tämänkertaisen reissun keskittymä.

Säästötalkoot käy kuumina. Saakeli, että on välillä hankala keskittää ajatukset tammikuulle ja jättää asioita välistä ja tekemättä siksi, että saa säästöön mahdollisimman paljon koko ajan. En oo mikään maailman paras ihminen säästämään, tykkään elää hetkessä, myös rahankäytön suhteen ja oon aina ollu siinä vähän holtiton. Nyt oon tosissani koittanut skarpata ja aika hyvin onnistunutkin..mutta säästö toimista seuraavassa postauksessa. Miten säästän ja mikä tulee olemaan reissubudjetti!

 

Puheenaiheet Matkat Ajattelin tänään Höpsöä