Vaikka äitimme talon Kaskisista ostikin jo jokunen aika sitten, sain aikaiseksi siellä käytyä vasta pari viikkoa sitten. Ja voi miten se olikin paikka! Pieni, rauhallinen kylä merenrannalla, joka on täynnä toinen toistaan kauniimpia taloja. Ainoa miinuspuoli, se idylliä rikkova pikkujuttu, oli kaupan kassajonossa selkää pitkin valuva kylmähiki; ”eikai munkin pidä puhua ruotsia!”, kun kukaan jonossa edellä olevista asiakkaista ei puhunut suomea. Vaikka olen ruotsin joskus kirjoittanutkin (ja jopa kunniallisilla seitsemällä pisteellä pisterajankin ylittänyt!) ei se enää luonnistu ollenkaan. Viimeistään pohjoissaamenkielen opiskelu lukion jälkeen pyyhkäisi kaikki ”min mamma är en flygvärdinnat” muistista.

Mutta mitä siellä Kaskisissa sitten tehtiin? Valmistauduin odottamaan pahinta, kun aina välillä on päässyt seuraamaan nuoremman siskon itkupotkuraivareita, kun pitää taaaaaaaaas lähteä Kaskisiin. Mutta siellähän oli vaikka mitä tekemistä! Alkuperäinen suunnitelma ikkunanpesustakin jäi tekemättä, kun oli niin paljon muuta tehtävää.
Tein kaikki löytämäni palapelit (ei-enää-niin-salainen himoni), puutarhaunelmoin, askartelin kirppiskyltin, tutkiskelin vintin aarteita, söin ja join.