Onnenpäivässä pohdittiin eilen kulttuurieroja suomalaisten ja kalifornialaisten välillä. Olin kirjoittamassa kommenttia sinne, kunnes tajusin että noin kahden A4 mittaisen kommentin voin tietysti suoraan kirjoittaa tänne omalle palstalleni! Anteeksi, blogiini.

Huomasin saman asian, kuin A. Sinivaara, ollessani kielikurssilla O.C:ssa. Jotenkin vaikka ihmiset ovat kuinka ihania, silti vaan kaikki ei osu kohdalleen. On jotenkin erilainen, ei osaa innostua samoista asioista, ja aina ei vain ymmärrä. Kielikurssilla oli meidän suomiryhmämme lisäksi porukka espanjalaisia ja italialaisia. Huomasin saman myös heidän kanssaan. Itseasiassa huomaan sen joka kerta ulkomailla.

Ollessani lukiossa, teimme yhden opiskelijavaihtomatkoista Hollannin Leideniin, missä asuin host-siskoni kanssa samassa huoneessa. Nukuimme vielä samassa sängyssäkin, eli omaa aikaa ei ollut kun vessassa ja suihkussa käydessä. Päivät kuluivat koululla tai museoita kiertäen, illalla taas järjestettiin yhteistä ohjelmaa. Täytyy toki myöntää, että lähtökohtaisesti en kestä olla oikein kenenkään kanssa ihan kokoaikaa, mutta tuolla rupesi loppuajasta kyllä jo kiristelemään päätä ja pahasti.

Loppuviikosta yhdellä päiväreissulla laitoin vain musiikit korviin että saisin hetken rauhaa. Musiikki on aina se mikä luo vaikka tiilimuurin minun ja muiden väliin, silloin olen aivan yksin ja rauhassa, voin rentoutua. Ilmeisesti kuitenkin näytin siltä, että olen hetkenä minä hyvänsä hukuttautumassa viereiseen jokeen, että siinä missä suomalaiset ymmärsivät pysyä kaukana, tulivat hollantilaiset luokseni. Jonka jälkeen käytiin seuraavanlainen keskustelu:

”Are you okay? You look like something’s bothering you.”
”Nope, I’m fine. Just wanna be alone for a while, and not talk.”
”Okay, well we’re here if you need to talk!”
”Thanks, but no.”
”Are you sure?”
”Yes.”
”Really?”
”Yes.”
”But you should talk if something is bothering you, it helps.”
”No, I just want to be alone for a while.”
”You know it’s not very good for you.”
”Okay.”
”So, you wanna talk?”
”No.”

En muista jatkuiko keskustelu vielä kuinka pitkään, mutta tuolloin se iski, miten erilaisia eri maiden ihmiset voivat olla. Siinä missä suomalaiset (yleensä) ymmärtävät sen, että joskus vain haluaa olla yksin, joskus ei halua puhua muille tai olla kovin sosiaalinen, eivät hollantilaiset tuntuneet sitä ymmärtävän lainkaan. Eikä tuokaan keskustelu nyt varsinaisesti auttanut asiaa.

Entä Hollanti maana? No, kaikki näytti ihan samalta. Lähekkäin olevia kerrostaloja ja vettä. Eihän tuo alkukevätkään nyt varsinaisesti kaikkein imartelevin vuodenaika ole, kun kaikkialla on harmaata ja puut ovat lehdettömiä. Niin, ja sitä vettä.