Kirjoittelin eilen yömyöhään tuntemuksiani Instagramin stooreissa siitä, kuinka vaikeaa nykypäivänä on kertoa tekevänsä paljon. Tuntuu, että aktiivinen tai pikemmin hektinen elämä on ehdottoman epämuodikasta. Se on toki ymmärrettävää, sillä tosi monet nuoret, ja aikuiset myös, palavat ennen aikojaan loppuun – masennuksesta on tullut uusi kansantauti. Ja tuohan on aivan hirveää, kunpa näin ei olisi. Myös minut on myös vuosia takaperin kärrätty paniikkikohtauksen saatuani lääkäriin pakeille ja sekin tapahtuma todennäköisesti vain siksi, että ”liian paljon vaatimuksia, liian vähän aikaa”. Tässä kontekstissa ymmärrän täysin ajatuksen, että vähemmän on enemmän.

Näin jälkikäteen ajattelen kuitenkin, että salaisuus taitaa kuitenkin olla siinä, että löytää omaan elämäänsä juuri itselleen mieluisia palasia ja näiden suhteen luo omiin voimavaroihin ja käytettävissä olevaan aikaan sopivan tekemisen rytmin. Sillä on siis eroa, teetkö montaa asiaa päällekkäin ja yhtäaikaisesti samalla hengenvedolla VAI koostuuko elämäsi vain monesta eri tekemisestä, jotka pystyt aikatauluttamaan niin, että kullekin tekemiselle on oma paikka ja aika arjessa.

Multitaskaamista sen oikeassa merkityksessä en suosittele kenellekään.

En töissä, vapaa-ajalla tai missäkään muussa yhteydessä. Ja tässä menin ehkä IG postauksessani metsään. En tarkoittanut kaiken samanaikaista tekemistä, vaan monen eri asian läsnäoloa elämässä, jossa kutakin asiaa viedään eteenpäin yksi kerrallaan – yhtä juttua yhtenä päivänä, toista toisena. Vai voisitko kuvitella lastenhoitajan, joka näprää puhelintaan lastenhoidon lomassa? Et varmasti. Entä lääkäriä, joka sinua hoitaessaan tutkii toisen potilaan ongelmaa? Tuskin tätäkään.

Yksi asia kerrallaan, myös työelämässä.

Kävin viime viikolla katsastamassa autoni ja autoa katsastanut henkilö puhui samanaikaisesti puhelimessa, kun tutki ilmaan nostetun autoni pohjaa. En voinut olla miettimättä, että näinköhän tuo keskittyminen työhön on oikeasti sillä tasolla, että huomaa mahdolliset korjaustarpeet varmasti. Ehkä kyseessä oli todellinen alan ammattilainen, tiedä sitä. Jäi kuitenkin asiakkaana mietityttämään, vaikka puhdas leima tulikin.

Minulla on kokopäivätyö, 3 lasta, ihana mies, sivutoiminen yritys, harrastuksia, taustalla kolme vuotta kestänyt nykyisen kodin remontti, tulossa oleva kodin myynti operaatio, mahdollisesti uusi rakennusprojekti, keskeneräinen opinnäytetyö ja mitähän vielä. Paljon meneillään, mutta pärjätään vallan mainiosti. Siltikään en voi olla miettimättä, että jaksanko kertoa omasta elämästäni, sillä usein tekemisiäni kyseenalaistetaan. Toisaalta kyseenalaistamisessa voi olla kyse aidosta huolesta, tästä hyvä esimerkki on vaikka omat vanhemmat. Vanhemmilla on tapana huolehtia siitä, että kantokyky varmasti riittää ja lapset voivat hyvin. Arvostan kyllä huolenpitoa, mutta sillä on myös minua lannistava puoli. Kyseenalaistaminen jarruttaa lujaa tahtoa tehdä asioita. Voinko aiheuttaa aktiivisuudellani itselleni todellisen uupumuksen? Pitäisikö varmuuden vuoksi himmailla?

Voi olla myös, että aiheutan paineita joillekin aktiivisuudellani. Se ei kuitenkaan koskaan ole ollut tarkoitukseni. Tässä mennäänkin niin rajoilla oman moraalin kanssa. Hehkuttaako julkisesti jatkuvia omia aikaansaannoksia sillä kustannuksella, että jollekin toiselle postaukseni aiheuttavat riittämättömyyden tunnetta? Haluaisin muistuttaa, että some ei kuitenkaan kerro koko totuutta kenenkään elämästä. Se ei kerro esimerkiksi sitä, että kaikkien onnistumisten keskellä välillä itketään. Ollaan huolissaan läheisistä, joilla ei mene niin hyvin. Tuetaan heitä ja surraan samalla itse. Välillä masennutaan siitä, että kun pääsääntöisesti itsellä menee hyvin, niin on kuitenkin tilanteita, joissa toivoisi myös itse saavansa apua arkeen. Tämäkin asia, josta voisi kirjoittaa kokonaan oman postauksen, mutta lyhyesti pohdittuna, jos sun elämässä tapahtuu paljon omasta tahdostasi, onko se oikein, että pyydät apua arkeen apua, jotta voit ylläpitää sun hektistä elämää? Työstän tätä ajatusta vielä.

Nyt kuitenkin kuvailisin omaa etenemistä elämässä Kimble pelin tavoin. Mulla on mahdollisuus liikutella useita pelinappuloita laudalla saman pelin aikana, kaikkia kuitenkin aina omalla vuorollaan. Jollekin toiselle parempi taktiikka voi olla se, että vie yhden pelinappulan maaliin kerrallaan ja sitten aloittaa uuden projektin – ja tämäkin täysin okei totta kai. Kunhan löydät vain oman tyylisi ja pidät itsellesi sopivan määrän mieluista tekemistä elämässäsi. Etkä vertaa itseäsi koskaan toisiin, vaan valitset oman etenemistapasi.