smile more, worry less
Tänään oli ihanan rauhallinen aamu. Poikaystävä lähti aikaisin tekemään töitä, ja me jäimme Fian kanssa kotiin. Kävin aamulenkillä, keitin kahvia ja söin aamupalaa sohvalla. Hitaasti, kaikessa rauhassa, hiljaisuudesta nauttien. Tajusin, ettei pian näitä kiireettömiä aamuja ole kun ehkä kaksi kertaa viikossa ja ajatus alkoi ahdistaa.
Vaikka yritän aina säilyttää positiivisen asenteeni ja uskoa siihen, että kaikki menee hyvin, välillä (tai aika useinkin, jos rehellisiä ollaan) päädyn stressaamaan. Etukäteen. Sellaisista asioista, jotka ei oikeasti edes ole vakavia. Esimerkiksi tällä hetkellä jännittää tulevaisuus. Olen ollut jo pian 8 kuukautta sairauslomalla ja olen tietenkin jo tottunut siihen. En tarkoituksella, enkä edes haluaisi olla ”lomalla”, mutta niin vaan käy – kaikkeen tottuu. Olen itse asettanut tavoitteita, esim. arkisin luen joka päivä psykologiaa ja käyn salilla joka toinen päivä. Tällaisia rutiineja tarvitsen arkeeni, jotta elämä tuntuisi normaalilta. Näitä itse keksimiäni rutiineja lukuun ottamatta, minulla ei ole velvoitteita. Ei ole pakko lähteä mihinkään. Ei ole pakko herätä ennen klo 7, ei ole pakko mennä kouluun luennolle tai töihin. Saan tehdä mitä huvittaa.
Nyt, kun ajattelen tämän ”loman” loppuvan reilun kuukauden päästä – minua jännittää. Olen ennenkin ollut pitkällä sairauslomalla, mutta nekin on yleensä kästäneet korkeintaan puoli vuotta. Sen jälkeen oli sekä ihanaa että rankkaa palata normaaliin elämään. Yhtäkkiä onkin niin paljon tekemistä, ettei tunnit vuorokaudessa näytä riittävän kaikkeen. Lähden aamulla kouluun, koulusta suoraan töihin ja sitten kaupan kautta kotiin, tekemään ruokaa ja viemään koiraa ulos. Ennen puoltayötä lässähdän väsyneenä sänkyyn ja aamulla taas alkaa sama rumba. Rakastan tehdä asioita, pidän jopa kiireestäkin, koska silloin tunnen itseni terveeksi ja elinvoimaiseksi. Elämän kuuluu olla tekemistä täynnä. Mutta alku aina pelottaa. Tämä ”lomani” onkin kaikista pisin ja siksi pelottavin. Pitkän tauon jälkeen kaikki tuntuu normaalia vaikeammalta. Tiedän, että selviän tästäkin paluusta arkeen mainiosti, mutta en vaan voi tälle pienelle stressitilalle juuri nyt mitään.
