smile more, worry less

coffee.jpg

Tänään oli ihanan rauhallinen aamu. Poikaystävä lähti aikaisin tekemään töitä, ja me jäimme Fian kanssa kotiin. Kävin aamulenkillä, keitin kahvia ja söin aamupalaa sohvalla. Hitaasti, kaikessa rauhassa, hiljaisuudesta nauttien. Tajusin, ettei pian näitä kiireettömiä aamuja ole kun ehkä kaksi kertaa viikossa ja ajatus alkoi ahdistaa. 

Vaikka yritän aina säilyttää positiivisen asenteeni ja uskoa siihen, että kaikki menee hyvin, välillä (tai aika useinkin, jos rehellisiä ollaan) päädyn stressaamaan. Etukäteen. Sellaisista asioista, jotka ei oikeasti edes ole vakavia. Esimerkiksi tällä hetkellä jännittää tulevaisuus. Olen ollut jo pian 8 kuukautta sairauslomalla ja olen tietenkin jo tottunut siihen. En tarkoituksella, enkä edes haluaisi olla ”lomalla”, mutta niin vaan käy – kaikkeen tottuu. Olen itse asettanut tavoitteita, esim. arkisin luen joka päivä psykologiaa ja käyn salilla joka toinen päivä. Tällaisia rutiineja tarvitsen arkeeni, jotta elämä tuntuisi normaalilta. Näitä itse keksimiäni rutiineja lukuun ottamatta, minulla ei ole velvoitteita. Ei ole pakko lähteä mihinkään. Ei ole pakko herätä ennen klo 7, ei ole pakko mennä kouluun luennolle tai töihin. Saan tehdä mitä huvittaa.

Nyt, kun ajattelen tämän ”loman” loppuvan reilun kuukauden päästä – minua jännittää. Olen ennenkin ollut pitkällä sairauslomalla, mutta nekin on yleensä kästäneet korkeintaan puoli vuotta. Sen jälkeen oli sekä ihanaa että rankkaa palata normaaliin elämään. Yhtäkkiä onkin niin paljon tekemistä, ettei tunnit vuorokaudessa näytä riittävän kaikkeen. Lähden aamulla kouluun, koulusta suoraan töihin ja sitten kaupan kautta kotiin, tekemään ruokaa ja viemään koiraa ulos. Ennen puoltayötä lässähdän väsyneenä sänkyyn ja aamulla taas alkaa sama rumba. Rakastan tehdä asioita, pidän jopa kiireestäkin, koska silloin tunnen itseni terveeksi ja elinvoimaiseksi. Elämän kuuluu olla tekemistä täynnä. Mutta alku aina pelottaa. Tämä ”lomani” onkin kaikista pisin ja siksi pelottavin. Pitkän tauon jälkeen kaikki tuntuu normaalia vaikeammalta. Tiedän, että selviän tästäkin paluusta arkeen mainiosti, mutta en vaan voi tälle pienelle stressitilalle juuri nyt mitään.

1.jpg

4.jpg

 

Kommentit (6)
  1. Selina/Kun äiti kelaa
    19.8.2015, 21:21

    Hitaat aamut ovat parhaita. Äitinä ne ovat historiaa, mutta tämä onkin uusi aika! 🙂

    Paluu normaaliin arkeen ja rutiineihin on varmasti vaikeaa, mutta uskon että selviät siitä! Tsemppihalit täältä! ♥ Yritä olla huolehtimatta huomisesta ja nauttia enemmän tästä hetkestä. Siinä minun ”ohjeeni” stressiin.

    1. Kiitos ihanasta kommentista! 🙂 <3 Olen aina ollut stressaavaa tyyppiä. Jostain pitää löytää jokin asia mistä murehtia… Yritän kyllä päästä eroon tästä ärsyttävästä piirteestäni ja keskittyä tähän hetkeen!! Kivaa loppuviikkoa sinulle 🙂

  2. Voi sinua, kun olet niin ihana <3 Stressaaminen on itselleni jokapäiväistä, mutta turha asioista on stressata etukäteen. Yhteiskunnassa on mielestäni valtavat suorittamisen paineet (esimerkiksi koulutusten suhteen tietyssä ajassa) ja yksilöt joutuvat paineen alle. Itse olen todennut parhaaksi keinoksi stressin poissapitämisen kannalta keskittyä elettävään hetkeen. Ajattelematta sen kummemmin mitä tulevaisuus tuo. Keskittyminen menee positiivisiin asioihin ympärillä ja hivuttautuu pois ahdistuksen/stressin luota :–) 

    1. voi kiitos, sinä myös! <3 🙂 yritän nyt todella elää hetkessä ja olla ajattelematta tulevaisuutta. Tai ainakin stressaamatta!!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *