a scar simply means you’re stronger than whatever tried to hurt you

Olen yllättynyt ja hämmentynyt. Miten jotkut ihmiset osaavat olla näin kapeakatseisia, skeptisiä ja katkeria?

Kun perustin blogin ja päätin kertoa tarinani, tiesin että tulen saamaan myös kritiikkiä ja negatiivista palautetta. Odotin niitä perus tyhmiä kommenttejä, jotka liittyvät ulkonäkööni tai tapaani kirjoittaa. En uskonut, että joku olisi halunnut puhua pahaa tarinastani ja kokemuksistani. Toisin kuitenkin kävi.

En olisi ikinä voinut kuvitella, että ihmiset luulisivat minun keksineeni kaiken. Ihan kun minulla ei olisi parempaa tekemistä, kun leikata huvikseni hiukset, etsiä käsiini tietoja syövästä ja kantasolusiirroista ja näin taitavasti esittää ja kirjoittaa näitä tekstejä.

Mutta hei, haters gonna hate. Sille ei vaan voi mitään. 

Toisilla ei mene niin hyvin kun toisilla. Sairaudet ovat erilaisia, ihmiset ovat erilaisia. Jotkut paranevat nopeasti ja voivat jatkaa normaalia elämää (kuten minulle kävi uusiutumisien välissä), toiset eivät. 

Tässä ihmeteltiin, että miten olen muka jaksanut juhlia ja matkustella näin paljon viime vuosina. Koska en jää kotiin, sängynpohjalle makaamaan syöpäläisen leima otsassa. Jatkan elämää ja otan kaiken ilon siitä irti, silloin kun voin. Olen kaksi kertaa ollut noin 30 päivää putkeen sairaalassa tekemättä yhtään mitään, joten silloin kun minulla on mahdollisuus tehdä asioita – mä myös teen ne. Se, että minua syytetään siitä, on mielestäni sairasta. 

Ja vielä ois tämmönen pyyntö: jos et pidä blogistani, jos et pidä minusta, jos et usko tarinaani tjsp – ÄLÄ lue tätä. Älä tee tutkimusta elämästäni, älä käy facebookin profiiliani läpi. Kiitos 🙂

En tehnyt tätä kerätäkseni sääliä tai huomiota näyttämällä sairaalakuvia ja kertomalla yksityiskohtia sairaalajaksoista. Tulin kertomaan, että elämä jatkuu sairaudenkin jälkeen. Elämä jatkuu, jopa silloin, kun luulet jo pian luovuttavasi. Minua ei rehellisesti sanottuna kiinnosta, uskooko muut tarinaani vai ei. Teen tätä myös itseni vuoksi ja se riittää minulle. En aio miellyttää ketään. Mutta nyt kyllä otti sen verran paljon päähän, että tässä tulee, ne ”olemattomat” arvet, olkaa hyvät!

arpi.jpg

arpi2.jpg

arpi3.jpg

Lääkärit ovat olleet niin taitavia, että katetrit on saatu heti paikalleen ja niin nätisti, ettei rumia arpia oikein näy, kiitos heille siitä. Keskellä on hieman isompi ja rumempi jälki. Siitä otettiin koepala tutkittavaksi ennen diagnoosia. Arvet kuitenkin haalenevat ajan kanssa, kuten kuvista huomaa.

Sen olen tajunnut, että kritiikki on hyväksi. Se tekee musta varmasti entistä vahvemman, joten kiitos ja kumarrus siitäkin.

Kommentit (10)
  1. Kiitos paljon! <3 Ihanaa, että sinäkin päätit kertoa avoimesti sairaudesta ja arjestasi, rohkea veto 🙂 Olen samaa mieltä, sairauden ei tarvitse olla este elämälle. Joskus valitettavasti kuitenkin käy niin, mutta niin kauan kun voi itse asiaan vaikuttaa – pitää mielestäni elää täysillä 🙂 Mahtava blogi sulla, jota jään myös seuraamaan 🙂
    Ihanaa alkanutta viikkoa!

     

  2. Sonja / Kun äiti kelaa
    17.8.2015, 06:08

    Minusta on rohkeaa kirjoitta omasta sairaudestaan ja käsittämätöntä, että sen jälkeen tulee lyödyksi. 🙁 Toivon sinulle paljon voimia! <3

    Olen vasta-alkaja blogimaailmassa ja kirjoitan itsekin blogissani avoimesti harvinaisesta sairaudestani. Kukaan ei ole toistaiseksi ollut minulle ilkeä sairaudestani tai epäillyt minua. Pyörätuoli on tosin kerran saanut osansa. Kirjoitan sairaudestani avoimesti, koska haluan näyttää ihmisille, ettei vakava sairaus ole este elämälle. Istun ehkä pyörätuolissa, enkä voi syödä, mutta voin silti olla kaunis nainen, äiti ja onnellinen.

    Jään ehdottomasti seuraamaan blogiasi. 🙂

    :Selina / http://blogit.kaksplus.fi/blogi/kunaitikelaa/

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *