crying doesn’t mean you’re weak…

…it means you have been strong for too long.

a.jpg

d.jpg

Olen jo muutaman ihmisen suusta kuullut ”sähän oot niin vahva niin ei sun tämmösestä pitäis välittää” ja ”hei mites se hetkessä eläminen?!”.

Minusta on ihanaa jos muut pitävät minua vahvana ja aina iloisena hetkessä eläjänä. Siihen minä jatkuvasti pyrinkin mutta ihan vaan tämmönen newsflash kaikille: olen ihan tavallinen ihminen, tunteineen kaikkine. Se, että olen kokenut kamalia ei mitään supernaista minusta valitettavasti tee.

c.jpg

Kyllä minäkin ajattelen tulevaisuutta, vaikka suurimman osan ajasta yritän elää hetkessä. Kyllä minuakin ärsyttää jotkut pienet asiat, joilla ei sinänsä ole mitään merkitystä. Minuakin välillä itkettää, ahdistaa, raivostuttaa.

Vaikka sairauden myötä olen tajunnut paljon ja muuttunut ihmisenä, on inhimillistä tuntea surua ja vihaa. Entistä harvemmin tietysti. Välillä (ja nimenomaan välillä) saa tuntea negatiivisiakin tunteita.

Kun elämäni pyöri sairauden ja lääkärikäyntien ympärillä, minun oli pakko keskittyä ainoastaan positiivisiin asioihin. Negatiivisille tunteille ei ollut tilaa eikä energiaa. Päätin, ettei minulla ollut lupaa kuluttaa terveyttäni suremiseen. Olin niin väsynyt ja heikko, ettei minua edes kiinnostanut se, oliko ulkona huono keli, nousiko kuume vai tekikö kaveri oharit. Puin vaaleanpunaiset lasit päähäni ja näin ainoastaan hyvät asiat ympärilläni.

Nyt on taas aika tuntea. Hellittää vähän, luopua jatkuvasta kontrollista ja kohdata myös negatiiviset tunteet.

Kommentit (4)
  1. Tuuli - Behind The Brown Eyes
    30.11.2015, 07:30

    Totta joka sana. On ihan oikein tuntea välillä niitä negatiivisiakin tunteita, vaikka positiivinen ajattelutapa auttaakin ehkä jaksamaan paremmin 🙂 Ihan varmasti meille kaikille tulee välillä niitä huonoja hetkiä, kun ei vain jaksaisi ja tekisi mieli kaivautua peiton alle itkemään. Kuitenkin se, että jaksaa nousta sieltä ylös, merkitsee paljon enemmän ♥
    Tosi kauniita kuvia muuten siusta <3

    1. Kiitos ihana Tuuli! 🙂 <3 Välillä tuntuu, että moni ajattelee minun olevan ihan 24/7 super hyvällä tuulella, vaikka se ei valitettavasti ole niin. Kovasti haluaisin säilyttää positiivisen asenteen myös vaikeina hetkinä, mutta se ei aina onnistu 🙁 Ja nimenomaan se, että jaksaa nousta joka kerta sieltä peiton alta ylös on mielestäni se tärkein seikka 🙂 ihanaa viikonloppua sulle!

  2. Selina / Kun äiti kelaa
    29.11.2015, 22:11

    Hyvin kirjoitettu! <3

    1. Kiitos kovasti 🙂 <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *