kaikista ihanin

Kello oli jo yli puolen yön, mutta en ollut nukkumassa. Istuin keittiön tuolilla ja kuuntelin kun kello tikittää. Siemailin teetä ja söin leipää. Olin iloinen, että mulla oli nälkä, syöpähoitojen takia kun ei sitä nälkää välillä tuntenut päiviin. Kuulin askeleita portaissa. Hän nukkui aina koiranunta ja arvasin, että herätän hänet, vaikka yritin olla niin hiljaa kun mahdollista. Hän kysyi miksi valvoin, vaikka kello oli jo paljon. Purskahdin itkuun ja riensin hänen syliin. Häntäkin alkoi itkettää. Hän rutisti minua kovaa ja sanoi: ”ei hätää rakas, anna kaiken tulla ulos vaan”. Itkettiin siinä keskellä keittiötä, tiukassa halauksessa. 

Keitin myös hänelle teetä. Istuimme keittiöpöydän ääressä, teekupit käsissä ja juttelimme niitä näitä. Tuskasta, kohtalosta, elämästä. Nauroimme ja itkimme, ja nauroimme jälleen. Meidän elämä oli silloin sellaista vuoristorataa, jossa hysteerinen itku vaihtui kaikuvaan nauruun ja päinvastoin. Puhuimme päivittäin siitä samasta aiheesta. Aiheesta, joka oli meille molemmille niin ajankohtainen ja kipeä. Sairaus.

Hän oli aina tukena. Hän jaksoi kuunnella itkujani, valitustani, huutoani. Suutuispäissäni saatoin satuttaa häntä ja sanoa rumia asioita, mutta hän aina ymmärsi ja antoi anteeksi. 

Äiti. Maailman kaunein sana. Maailman tärkein ihminen, jolle olen äärettömän kiitollinen. Kaikesta.

Silloin, kun sain kuulla ensimmäistä kertaa diagnoosini, hän oli siinä. Hän oli se ihminen, keneltä sain niin paljon tukea ja apua. Kun ajattelen sitä aikaa, tajuan kuinka paljon voimaa häneltä sain.

Äiti, ilman sinua en olisi pärjännyt, ilman sinua en olisi nyt tässä. Kiitos. Kiitos miljoonasti. Olet maailman paras äiti, maailman ihanin ihminen. Olen pahoillani, että olen tuonut elämääsi niin paljon tuskaa. Tiedäthän, ettei ollut tarkoitus. Я люблю тебя, очень.

2.jpg

1.jpg

Kommentit (5)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *