kiireen ihanuus

Joku saattaa ihmetellä tuota otsikkoa, eihän kiire nyt kenenkään mielestä hirveän kiva juttu voi olla. Oon itekin aika yllättynyt tästä fiiliksestä, kiire kun aiheuttaa mulle yleensä aika paljon stressiä ja huolta, mutta ei nyt kuitenkaan tällä kertaa!

Kuluneet pari viikkoa ovat liitäneet ohi kuin siivillä. On ollut paljon tekemistä – paluu töihin lukuloman jälkeen, THE pääsykoe, äidin synttäreiden juhlimista, mehuprässin testaamista, salilla rehkimistä pitkästä aikaa ym. Ei ole ollut hetkeäkään aikaa ihan vaan olla. Istua rauhassa sohvalla ja tuijottaa telkkaria, selailla lehteä tai edes lakata kynsiä. Mutta uskokaa tai älkää, tämä aika ei ole tuntunut lainkaan stressaavalta. Päinvastoin, musta on ollut ihanaa rojahtaa iltaisin sänkyyn tietäen, että olen tehnyt parhaani ja hoitanut monta asiaa päivällä.

a.jpg

c.jpg

Kaiken tämän kiireen keskellä olen tuntenut itseni hyvin rauhalliseksi ja tyytyväiseksi. Olenkohan vihdoinkin oppinut ottamaan iisisti?

Tietysti olisi ihana saada vuorokauteen pari ylimääräistä tuntia aikaa ihan vaan olemiseen ja omien juttujen tekemiseen. Nautin kuitenkin tästä hetkestä ja niistä asioista, joista tällä hetkellä voin.

Olen oppinut sen, että oli elämäntilanne mikä tahansa, aina voi löytää asioita joista olla iloinen ja kiitollinen. Aina voi vaikeuksienkin läpi nähdä ne arjen ihanat puolet ja iloita niistä. Kaikki on mielestäni asenteesta kiinni.

Aurinkoista ja stressitöntä alkanutta viikkoa kaikille! 🙂

b.jpg

snapchat & instagram: anifrei

Kommentit (3)
  1. Sun kiireestä huolimatta jutusta välittyi se miten tyytyväinen itse olet tän hetkiseen tilanteeseen ja sehän on tärkeintä ja oikeastaan toi aika seesteisen fiiliksen 🙂 Ihanat kuvat!

  2. Emilia Alexandra
    7.6.2016, 10:16

    Aiiivan ihania kuvia<3 Mä tykkään kans jollakin tapaa aina aikatauluttaa päiviä ja viikkoja ja kiireen alla tulee tehtyä aina juttuja paremmin :') Mut sit taas vastapainoks lepäily tekee joskus tosi hyvää♥

    1. Kiitos paljon, Emilia 🙂 <3 Mä yleensä stressaan ihan hirveesti kaikesta mahdollisesta, varsinkin jos on monta rautaa tulessa, mutta yllätyin kuinka kivalta kiire on viime aikoina tuntunut! Pitää muistaa kyllä lepäillä tasaisin väliajoin tietty 🙂 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *