kun mikään ei riitä

d.jpg

e.jpg

b.jpg

f.jpg

a.jpg

Käytiin Fian kanssa kävelyllä ja päädyimme ihanaan rantakahvilaan iltateelle. Siinä, teemuki kädessä istuessa ja kauniita maisemia ihaillessa, tajusin jälleen kerran kuinka kiitollinen olen tästä päivästä, tästä hetkestä.

Tuntuu siltä, että nykyään elämme niin kamalan kiireen ja suorittamispaineen keskellä, ettemme enää osaa arvostaa tavallisia, arkisia asioita. Mikään ei näytä riittävän; ei ole tarpeeksi isoa asuntoa, tarpeeksi kallista laukkua tai tarpeeksi isoja lihaksia.

Jokainen varmasti ymmärtää sen tosiasian, että elämässä voi tapahtua ikäviä asioita, mutta kukaan ei usko niiden osuvan omalle kohdalle. Ikävä kyllä, moni (minun lisäksi) ymmärtää elämän arvokkuuden vasta juuri tällaisten asioiden tapahtuessa. En tietenkään toivo sitä kenellekään. Voi kunpa kaikki ymmärtäisivät että elämä on ihanaa, riippumatta siitä kuinka paljon rahaa pankkitilillä on ja kuinka monta Pradan laukkua kaapin pohjalla lojuu. Näyttää siltä, että monen kohdalla elämän tarkoitus on tehdä vaikutus muihin. Hällä väliä miltä itsestä tuntuu ja kuinka onnellinen sitä oikeasti on. Pointtihan on nimenomaan tässä: kaikkien pitää luulla, että mulla menee helvetin hyvin!

Halusin vain muistuttaa itseäni ja kaikkia muita siitä, että jokainen päivä on lahja. Koskaan ei voi tietää, mitä huomenna tapahtuu. Kuulostaa varmastikin aika kliseiseltä, mutta elämän tärkeimmät asiat ovat ilmaisia. Terveys ja hyvä olo, hymyt ja halaukset, läheisten tuki, kauniit auringonlaskut ja vatsanpohjassa asti tuntuvat naurut… Juuri nämä asiat tekevät elämästä niin mahdottoman ihanaa.

– A

 

”VERY LITTLE IS NEEDED TO MAKE A HAPPY LIFE; IT IS ALL WIHTIN YOURSELF, IN YOUR WAY OF THINKING.”

– MARCUS AURELIUS

Kommentit (3)
  1. Se on oikeati pelottavaa, miten yhtäkkiä elämä voi muuttua. Itse en ole käynyt läpi äkillistä sairastumista, mutta sinä iltana kun puhelimeni soi ja pikkusiskoni soitti minulle itkien äidin joutuneen sairaalaan, se iski tajuntaan. 

    Äidilläni oli 2 vuotta sitten kesällä lukinkalvon alainen aivoverenvuoto. 25% mahdollisuus selvitä hengissä. Hiljalleen luku kasvoi 50% ja muutaman viikon ja aivokalvontulehduksen jälkeen pystyin todella uskomaan äidin selviävän. 

    Äitini täytti samana syksynä 50 vuotta ja sai onneksi juhlia päiväänsä rakkaiden keskellä. Ja tänä vuonna äitini täyttää 52 vuotta, jatkaa työelämässä normaaliin tahtiin ja on yllättänyt lääkärit parantumisellaan ja sillä, ettei jäänyt mitään oireita tai vammoja. Muisti äidilläni on selkeästi huonontunut, mutta se on aika pieni hinta siitä, että saa nähdä lastenlastensa kasvavan. Hänellä on päähän asennettu shuntti ja edessä on jossain välissä uusi leikkaus (avo leikkaus aivoihin ei kuulosta kivalta), mutta silloin voi vaan taas rukoilla kaiken menevän hyvin ja luottaa äidin voimiin ja lääkäreiden osaamiseen. 

    1. Moikka! Kiitos, kun jaoit tarinasi. Ihana kuulla, että äitisi voi nyt hyvin, vaikka kamalia asioita hänkin on joutunut käymään läpi! Toivon sinulle ja äidillesi kaikkea hyvää ja hurjasti tsemppiä tulevaan leikkaukseen! Se menee varmasti hyvin 🙂 Pakko sanoa vielä, että asenteella on myös erittäin tärkeä rooli paranemisessa. Uskon, että äitisi on aivan mahtava persoona ja positiivinen asenne on auttanut häntä näissä vaistoinkäymisissä. Hali!!

      1. Kiitos! <3

        Tiedän myös erään mummon, joka on käynyt syövän läpi monta kertaa. Hän sanoi päättäneensä joka kerta, että näen vielä pojan häät, lapsenlapsen ristiäiset jne. Ja niin vaan näki kaikki! Että kyllä sillä asenteellakin väliä on. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *