living in fear is not living at all

Naiivina luulin ettei mun enää ikinä tarvii ajatella sua. Kun pääsin noin vuosi sitten susta yli etkä enää jatkuvasti pyörinyt mun mielessä, ajattelin että sillä tiellä pysyn. Oloni oli paljon kevyempi ja vapautuneempi. Mutta muutama päivä sitten päätit kuitenkin palata elämääni. Yllättäen, salakavalasti valtasit mun ajatukset ja muistutit kaikista kamalista ajoista ja tunteista.

Kuolemanpelko.

Olin vielä viikko sitten varma siitä, että olen nyt lopullisesti voittanut syövän 3-0. Todellinen murskavoitto. Kun eräs lukijani kysyi miten voitan pelkoni uusiutumisesta, en oikein osannut vastata sillä en enää pelännyt. En edes ajatellut koko asiaa. Lääkäritkin ovat tämän kevään aikana painottaneet uusiutumisen epätodennäköisyyttä, viitaten krooniseen käänteishyljintään, joka tarkoittaa sitä että kehoni on koko ajan ”taistelutilassa”. Jos yksikin syöpäsolu syntyisi – mun uudet, terveet solut todennäköisesti hyökkäisivät sen kimppuun alta aikayksikön. Sitä paitsi taudin voittamisesta on kulunut jo yli vuosi. 

Miksi kuolemanpelko päätti nyt kuitenkin palata arkeeni?

Se tuntuu joka kerta yhtä kauhealta. Yhtäkkiä iskee paniikki, rinnassa jomottaa iso musta aukko ja olo tuntuu älyttömän raskaalta. On vaikea hengittää, kävellä tai ajatella mitään muuta kun kuolemaa. Kuolemaa ja kaikkia niitä asioita, jotka joutuisin hyvästelemään. Kaikkia asioita, joita en enää voisi nähdä ja kokea.

Kuvat: Darina

Elämä on loputonta vuoristorataa, on hyviä hetkiä mutta on myös niitä huonoja… Nyt taitaa olla vain tällainen huonompi hetki ja annan sen olla. Se tuli, mutta sen täytyy myös joskus lähteäkin. Ei voi muuta kun yrittää häätää masentavat ajatukset pois ja keskittyä tähän hetkeen.

Kaikella on hintansa. Sain kolmesti mahdollisuuden uuteen elämään, ja jos hinta siitä on silloin tällöin ajatuksia valloittava kuolemanpelko – olkoon.

 

snapchat/instagram: anifrei