miksi odotamme aina pahinta
Olen huomannut ajattelevani usein sitä pahinta vaihtoehtoa. Ei sillä että uskoisin aina asioiden kääntyvän pahimpaan mahdolliseen suuntaan, mutta tahattomasti mieleeni tulee ”mitä jos käy huonosti”… Vaikka yritän ajatella positiivisesti ja uskoa siihen että kaikki järjestyy, se ärsyttävän pelottava ajatus löytää usein tiensä päähäni. ”Mitä jos…”
Kun kuulin syövän uusiutumisesta, mielessäni välähti kuva hautajaisistani. Kuulostaa karmealta, mutta en voinut sille mitään. Kun pakkasin matkalaukkua ulkomaan matkaa varten, ajattelin hetken että mitä jos kone putoaa… Ärsyttävää, turhauttavaa, pelottavaa.
En onneksi takerru niihin tyhmiin ajatuksiin ja yritän häätää pelottavat mielikuvat pois. Vaikka pidän itseni iki-iloisena optimistina, joskus kyyninen realisti nostaa päätään. Onhan kaikki mahdollista, jopa ne kaikista kamalimmat asiat. Toisaalta, miksi tuhlaisin aikaa niiden pohtimiseen? Jos ikävien asioiden on tapahduttava, ne tapahtuvat kaikesta huolimatta eikä kaikkeen voi aina varautua.
Mielestäni paras ratkaisu tähän olisi se kuuluisa hetkessä eläminen. Jos kamala ”mitä jos…” -ajatus tulee mieleen – antaa sen tulla… ja myös mennä. On täysin normaalia ajatella erilaisia vaihtoehtoja, ihmisiähän tässä vaan ollaan. Pelko on äärettömän kamala tunne, mutta se on myös täysin normaali tunne ja kuuluu meidän kaikkien elämään.
Täytyy myöntää, että nyt kun kantasolusiirrosta on reilu puoli vuotta ja olen elänyt normaalia elämää, ajattelen välillä mitäköhän siellä kroppani sisällä oikein tapahtuu. Oloni on hyvä, veriarvot kunnossa, mutta yksikin päänsärky tai yskäisy saa niskakarvani nousemaan pystyyn. Ehkä se vaan menee niin, että kun on elämässä törmännyt vakavaan sairauteen, pelko on aina läsnä. Joskus se on jossain siellä kaukana takaraivossa ja joskus taas vahvana ajatuksissa. Yritän karkottaa kielteiset ajatukset mukavilla asioilla kuten joululahjalistan tekemisellä, kynttilöillä, lämpimillä halauksilla ja sarjojen katselulla. Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille! 🙂
Mietin itsekin usein ihan samaa ja vähän aikaa sitten kirjoitin myöskin postauksen samanlaisista ajatuksista! Tiedän välillä olevani ehkä liiankin vainoharhainen, kun pelkään aina sitä pahinta 😀 Tänä päivänä kun ei oikeastikaan voi koskaan tietää mitä tapahtuu, kun kaikki tuntuu olevan mahdollista.. :/ Jatkuva pelossa eläminen ei kuitenkaan auta mihinkään, päinvastoin! Täytyisi vaan yrittää pitää sitä positiivista elämänasennetta yllä ja elää hetkessä, nauttia pienistä asioista jne. 🙂 Ihanan oloinen blogi siulla, jäänkin tänne seurailemaan <3
Oot kyllä ihan oikeessa! Ympärillämme tapahtuu päivittäin niin kamalia asioita, että sitä rupee väkisinkin ajattelemaan ”mitä jos minullekin käy huonosti?” Varsinkin, jos elämässä on joskus törmännyt ikävään asiaan, pelko ei niin helpolla lähde. Hetkessä eläminen ja positiivinen ajattelutapa ovat tosiaan erittäin tärkeitä. Tosi kiva kuulla, että pidit blogistani ja jäät seurailemaan! Täällä on myös sinun blogisi uusi lukija! 😉 Ihanaa alkanutta viikkoa <3
Mä oon joutunut nyt viime kuukausien aikana pohtimaan kans omaa elämäni asennetta. Mulla on muutaman vuoden ollut jatkuva pelko sairauksista ja leikkauksessakin olen ollut ja muutenkin tutkittu vaikka ja mitä mutta mitään ei oo ollut. Ja erään lääkärin sanat herättivät : Älä tuhlaa elämääsi siihen, että pelkäät mitä voi tulla, koska niinkin voi käydä että ei tuu mitään. Tai vastaavasti voi jäädä auton alle kun lähet täältä vastaanotolta. ” Ne herättivät. Sen jälkeen oon lopettanut (ainakin nyt ollut 2 kuukautta pelkäämättä sairauksia!) Ja se on paljon mulle.. Mutta nyt on sitten toiset pelot nostanut päätään. Ihmissuhdeasiat. Vaikka tällä hetkellä kaikki on hyvin, pelkään tulevaa. Mitä tulee tapahtumaan? Elänkö yksin loppuelämäni vai en? Koko ajan ajattelen pahinta ja haluaisin valmistautua siihen pahimpaan, se ois jotenki helpompaa mulle kun valmistautua mihinkään hyvään?Vaikka haluaisin todellakin jotain ihanaa. En haluaisi valmistautua oikeesti mihinkään, vaan elää hetkessä. Ja välillä pystyn siihen , välillä en. Tää teksti kuitenkin herätti ajattelemaan, että miksi en vain olisi oikeasti rehellisesti onnellinen nyt tällä hetkellä? Enkä aina pelkäisi pahinta? Pelot ei tuu loppumaan siihenkään vaikka joskus menisi naimisiin / saisi lapsia yms. Jos on tällainen elämänasenne kuin minulla, niin ei varmasti pelot lopu. Ne vain lisääntyy ja pahenee. Ja en halua sitä! Haluan todella nauttia elämästä ilman pelkoja! Ja se on kivinen tie opittavaksi mulle! En tiedä miten opin siihen, mutta aktiivisesti pitää varmaan ajatella nyt kun rupee pelot nousemaan esiin, että nyt en saa liikaa jäädä niihin vellomaan. Ja uskoa vaan, että kaikella on tarkoitus. Tsemppiä sinulle oikein paljon! <3 Oli ihana löytää blogisi! 🙂
Moikka ja kiitos kommentista! Mahtavaa, että haluat päästä eroon peloista ja nauttia elämästä! Valitettavan usein ihmiset eivät edes tajua, että pelon tunne vain huonontaa elämänlaatua ja vaikuttaa negatiivisesti myös mielenterveyteen. Kiva kuulla, että törmäsit noin fiksuun lääkäriin, joka sai sinut pohtimaan elämää toisesta näkökulmasta. Ikinä ei voi tietää mitä tulevaisuus mukanaan tuo, mutta pelossa eläminen vie kaiken energian ja terveyden. Tie saattaa olla pitkä ja kivinen sillä elämänasennetta on joskus vaikea muuttaa, mutta tärkeintä on se, että olet jo ottanut ensimmäisen askeleen! Siitä kaikki alkaa 🙂 Paljon, paljon tsemppiä ja voimia! Olen varma, että pääset kokonaan peloista eroon, älä vaan luovuta. Huomaat, kuinka ihanaa elämä on kun luottaa siihen että kaikki on hyvin. Pelot kuuluvat toki elämään, mutta ne ei saa hallita sitä. Kaikkea hyvää sulle, toivottavasti tulet kommentoimaan vielä joskus toistenkin! 🙂