190715

Heippa!

Täällä ollaan aika flunssaisissa meiningeissä, mutta muuten fiilis on mahtava. Käytiin aamupäivällä mun vanhassa asunnossa, hakemassa postit ja tarkistamassa, onko mun pyörä vieläkin siellä pyörävarastossa pölyttymässä. Siitä jatkettiin suoraan keskustaan brunssille ja käytiin muutamassa kaupassa. Tämä ilta menee kotona, sohvalla löhöillen ja parhaassa tapauksessa psykologiaa lukien.

Hassua ajatella, että muuttoon on enää vähän yli kaksi kuukautta! Muuttopäivä on 1.10 ja maltan tuskin odottaa ihanaan uuteen kotiimme asettumista. Lokakuusta tulee varmaan muutenkin aika tapahtumarikas kuukausi, nimittäin kuukausia kestänyt sairaslomanikin päättyy silloin! Vihdoin ja viimein. Onhan tämä ”lomailu” ihan mukavaa, mutta paljon mieluummin tekisin töitä ja istuisin koulun penkillä…

Ja kattokaas nyt tätä söpöä karvapalloa! Vai onkohan se tosiaan niin, että kauneus on katsojan silmissä? Turkki on kyllä kasvanut superpitkäksi ja ollaan menossa jo keskiviikkona trimmaajalle. Siihen asti on keksittävä keinoja, joilla saa noi karvat pidettyä kurissa ja kekseliäs poikaystäväni antoi vinkin miten tuon ”otsiksen” saa pois silmiltä. Lopputulos oli niin söpö, että mun piti tietenkin ottaa muutama kuva.

Fia4.jpg

Fia5.jpg

– A

Suhteet Oma elämä Höpsöä

sharing your story is the first step to letting it go

Rehellisyys… Minulle rehellisyys on erittäin tärkeä seikka, oli sitten kyse parisuhteesta, kaverisuhteesta tai mistä lie. Mutta yhtä tärkeää on olla rehellinen itseään kohtaan. Minua on ahdistanut kun en ole kaikille ollut täysin rehellinen esimerkiksi siitä, miksen voinut juoda alkoholia tai miksi ’’leikkasin’’ upean vaalean tukkani… Silloin valehtelu tuntui paljon helpommalta vaihtoehdolta. Sanon vaan ’’koska huvittaa’’ eikä kukaan enää kysele mitään. Piste. Mutta vaikka vältyin lukuisilta jatkokysymyksiltä ja kauhistuneilta katseilta, fiilis ei siltikään ollut hyvä. Tunsin itseni näyttelijäksi, jonka täytyi pitää kulissia yllä ja esittää että kaikki on hyvin eikä ole mitään uutta, vaikka oikeasti elämäni oli juuri kääntynyt päälaelleen.

Haluan vihdoinkin olla täysin rehellinen itselleni ja muille.  Oivalsin, että tämän blogin perustaminen voi olla ikään kuin paranemisprosessi, joka auttaa minua päästämään irti. Päästämään irti menneisyydestä, ikävistä muistoista, huonosta fiiliksestä ja pelosta. Kamalasta pelosta ja häpeästä sekä tunteesta etten ole tarpeeksi hyvä ihminen koska sairastuin.

Jos kirjoitan koko tarinani paperille (tai tässä tapauksessa blogin sivuille), jäsennän sen paremmin, katson sitä kauempaa ja… päästän irti. Päästän irti ja jatkan eteenpäin.

Päätin siis kertoa tarinani myös täällä. On aika paljastaa maailmalle kuka aito Ani on, kokemuksineen kaikkine. Tänä päivänä onneksi jo ymmärrän, ettei kaikki voi pitää minusta eikä kaikkien tarvitsekaan! Olen hyvä juuri tällaisena kun olen ja se riittää minulle. Kukaan ei ole täydellinen, mutta jokainen on arvokas ja ainutlaatuinen persoona. Kokemukset, joista olen kertonut, eivät tehneet minusta huonompaa ihmistä. Päinvastoin, olen vahvempi ja avarakatseisempi kuin koskaan ennen. Osaan arvostaa jokaista päivää ja ymmärrän ettei mikään tässä maailmassa ole itsestään selvää.

To cut the long story short, haluan kiittää äitiä, siskoa, poikaystävää ja kaikkia muita läheisiäni tuesta ja yksinkertaisesti siitä, että he ovat elämässäni. Kiitos. Rakastan teitä.

hands.jpg

– A

Suhteet Oma elämä Mieli Syvällistä