paluumuutto

Home, sweet home!

Mökillä Fian kanssa

Hei taas ihanat Lilyläiset! Ette tiedäkään kuinka hyvältä ja kotoisalta tuntuu olla taas täällä, ihanassa Lily-kodissa. 

Kyllä vain, blogini teki paluun omille kotikonnuilleen enkä voisi olla iloisempi.

Bloggaaminen toisella alustalla oli… noh, tylsää! Ja yksinäistä. Bloggaaminen ei myöskään ole tällä hetkellä se tärkein prioriteetti, enkä siis halunnut maksaa maltaita blogista, jota päivitän vain silloin tällöin.

Tähän blogiin liittyy monta ihanaa hetkeä ja muistoa, joista en ole valmis luopumaan. Ja miksi pitäisi? Bloggaamisesta en halua tehdä ammattia enkä mitään muutakaan rakasta harrastusta enempää. Haluan kirjoitella tänne silloin kun sydän tahtoo niin. 😉 Silloin kun haluan jakaa omia tunteita ja kuulumisia vanhojen (ja miksei myös uusien, jos he tänne löytävät) lukijoideni kanssa.

Pakko kyllä myöntää, että olen aika pettynyt mainosten määrään täällä Lilyssä. Vuosi sitten niitä kun oli paaljon-paljon vähemmän. Mutta ei sille mitään voi.

On ihanan lämmin, mukava ja jotenkin helpottunut olo. Toivottavasti sieltä ruudun takaa vielä löytyy pari lukijaa, mutta jos ei – pidän kirjoittamisesta sen verran paljon, etten ihan heti kyllä ajatellut tästä luopua. 😉

Jos kuitenkin joku eksyy tänne, niin kertokaa – mitäs kaikkea uutta Lilyssä on vuoden aikana tapahtunut? Kuumimmat jutut ja luetuimmat blogit?

Kommentit (6)
  1. Ihanaa, tervetuloa takaisin Lilyyn! <3 

    Pyrimme jatkuvasti kehittämään mainosratkaisuja vähemmän häiritseviksi kannattavuutta menettämättä. 

    T. Kia / Trendi & Lily

    1. Kiitos paljon! <3 I-ha-naa olla täällä! Ja tosi kiva kuulla että etsitte uusia ratkaisuja 🙂

  2. Emilia Alexa
    16.4.2018, 07:51

    Oon ihan pihalla, en tiennyt että sun blogi on ollut jossain muualla tässä välissä, vaan oon ajatellut että et vaan enää kirjottele :o!! Siis apua miten mulla on mennyt ohi!! Ihana akuitenkin että oot takaisin mun lukulistalla ja oli kivaa lukea sulta tulleen postauksia <3 Onkin ollut niitä ikävä :') Aivan ihanaa alkanutta viikkoa

    1. Haha, voi eii! Mullahan oli tässä ”Blogi muuttaa” -postaus ja yritin ainakin kovasti instassakin mainostaa! Höh, kaikkia on kyllä ihan mahdotonta tavoittaa. Mutta ihanaa, että sä oot edelleen täällä lukemassa näitä mun tekstejä. Ihan mahtavaa, kiitos <3 Ihanaa viikkoa myös sulle! 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *