rakastaako toinen aina enemmän?

Olen joskus kuullut, että parisuhteessa toinen rakastaa aina enemmän. Ei vaan voi mennä niin, että molemmat rakastavat yhtä paljon. Omalla tavalla, mutta yhtä paljon.

Aluksi olin samaa mieltä. Minä olen se, joka rakastaa enemmän. Tai ainakin siltä minusta on aina tuntunut. Osoitan rakkauttani enemmän. Enemmän hellyydenosoituksia, kauniita sanoja, pusuhymiöitä tekstiviesteissä ja muuta semmoista hömppää. Nyt ajatus tuntuu naurettavalta…

En tiedä mistä tämä johtuu. Ehkä siitä, että nykyään osaan nähdä asiat hiukan eri valossa, mutta nyt ymmärrän, että minua rakastetaan vähintään yhtä paljon. Johtuuko tämä poikaystävästäni tai siitä, että katson asioita eri perspektiivistä, en osaa sanoa. Mutta olen tajunnut, että ihmiset osoittavat rakkautta eri tavalla. Minä olen aina ollut se, joka osoittaa rakkautta fyysisesti. Ainakin suurin osa ajasta menee pussaillessa, halaillessa ja paijatessa. Nyt ymmärrän, ettei tarvitse olla toisessa koko ajan kiinni, jotta hän ymmärtäisi että häntä rakastetaan.

Minä tiedän olevani rakastettu, koska… hän kestää minua silloinkin, kun olen kamalan ärsyttävä. Hän antaa minulle anteeksi ja myös pyytää anteeksi heti, kun tajuaa loukanneensa. Hän auttaa, tukee, kunnioittaa, hemmottelee, kannustaa, hyväksyy ja arvostaa. Rakastaa. Hiljaa, huutamatta siitä koko maailmalle, mutta niin älyttömän paljon.

Ehkä on aika oppia ymmärtämään sen tosiasian, että kaikki eivät ole samanlaisia. Kaikki eivät kasvaneet samassa perheessä ja ympäristössä. Se, että toinen osoittaa rakkautta erilailla kun itse, ei tarkoita että hänen tapansa on väärä.

Rakkaus on hieno asia, eikä ole oikeaa tai väärää tapaa osoittaa sitä.

Ja jos vaikka se olisikin oikeasti niin, että toinen rakastaa enemmän… vaikka se olisinkin minä… On upeaa saada rakastaa juuri häntä.

Nyt, hyvää yötä!