without the dark you would never see the stars

minä.jpg

Ajattelin tulla puhumaan syövän hyvistä puolista. Moni saattaa nyt huokaista ja ajatella:  ”No eihän sellaisia ole…”

Kyllä, syöpä on äärettömän ikävä asia. Se tappaa, satuttaa, pakottaa meitä joskus luopumaan rakkaista ihmisistä. Se tuottaa paljon tuskaa ja kärsimystä. Mutta syöpä on olemassa ja ikävä kyllä, se on aika yleistäkin. Sen vihaaminen ja kieltäminen viimeiseen asti on mielestäni tyhmää, sillä totuutta ei voi paeta. Olen hyväksynyt sen, että törmäsin elämässäni syöpään, kolmeen otteeseen.

Hyväksymisellä en tarkoita passiivisuutta. Omalla kohdallani hyväksyminen tapahtui ensimmäisen uusiutumisen jälkeen. En enää kieltänyt sitä. Tajusin, että tälle tilanteelle ei nyt vaan voi mitään. Kyllä, syöpä päätti tulla takas. Kukaan ei voi tietää miten tässä käy. Minulla oli kaksi vaihtoehtoa. Joko yrittää kieltää kaiken, itkeä, vajota itsesääliin ja valittaa kuinka epäreilua elämä on. Valitsin kuitenkin sen toisen.

Hyväksyin sen kylmän faktan että olen sairas, mutta lupasin itselleni etten luovuta. Hyväksyin ja taistelin. Päätin nujertaa sen paskiaisen hinnalla millä hyvänsä.

Tie oli pitkä ja kivinen. Välillä se edelleenkin tuntuu kiviseltä. Takapakkia tulee silloin tällöin, avuttomuuden ja pelon tunnetta, kuoleman pelkoa, pakokauhua… Mutta siirrytään nyt asian ytimeen. Kaikesta kärsimyksestä huolimatta sain syövästä myös paljon hyvää.

Yrittäkää ymmärtää, jos saisin päättää, en olisi ikinä valinnut itselleni tätä kokemusta. Fakta on kuitenkin se, että emme aina pääse vaikuttamaan elämässä tapahtuviin asioihin. Joskus ne vaan sattuu omalle kohdalle ja niiden kanssa on elettävä.

aaa.jpg

Syöpä opetti minulle paljon tärkeitä asioita. Juuri syövän takia olen tällainen kun olen. Osaan katsoa elämää eri silmin ja olen siitä erittäin kiitollinen.

Syöpä opetti arvostamaan elämää. Se, mitä olen aina ennen pitänyt itsestään selvyytenä. Raikkaan ilman hengittäminen, sydämeni lyönnit, nauru. Kaikki ihanat ja niin arkiset asiat, joista unohdamme olla kiitollisia valitettavan usein. 

Se opetti rakastamaan sydämen pohjasta. Se näytti, ettei huomisesta ole varmuutta ja joka hetki rakkaiden kanssa voi olla viimeinen. Nykyään sanonkin rakkailleni miltei päivittäin kuinka tärkeitä he minulle ovat. Yritän olla tuhlaamatta aikaa turhaan riitelyyn, joka ei ikinä johda mihinkään.

Hassua kyllä, juuri syövän takia stressaan entistä vähemmän. Tajusin, ettei stressistä ole hyötyä. Kaikki tapahtuu kuitenkin oman aikataulun mukaan. Stressi ei nopeuttanut paranemista, ei näyttänyt tietokonekuvausten tuloksia eikä vähentänyt sivuoireita. Päinvastoin, pahensi oloa entisestään. Stressaaminen on turhaa ja hermoja raastavaa hommaa.

Ennen diagnoosia en osannut elää hetkessä. Elin jatkuvasti tulevaisuudessa. Ajattelin, että kaikki on hyvin vasta sitten kun valmistun, sitten kun olen naimisissa, sitten kun lähden ulkomaan matkalle, sitten kun on kesä jne… En osannut pysähtyä ja nauttia siitä, mitä ympärilläni tapahtui juuri sillä hetkellä. Mikään ei tuntunut riittävän. Nyt kaikki on toisin.

Syöpä opetti arvostamaan sisäistä kauneutta. Pinnallisuus on jätetty taakse, ainakin suurin osa sitä. Ymmärrän, että elämän tärkeimmät asiat ovat tosiaan ilmaisia eikä ihmisiä saa tuomita ulkonäön perusteella.

Ennakkoluuloisuus on vähentynyt vuosien varrella. Emme tiedä muiden tarinaa eli meillä ei myöskään ole oikeutta heidän tuomitsemiseen.

Elämässä täytyy taistella. Asioiden eteen on tehtävä töitä. Ikinä ei saa luovuttaa ja mennä virran mukana, luottaen siihen että pärjää. Jos haluaa saavuttaa jotain suurta, on oltava valmis uhraamaan kaikkensa. 

IMG_1773.JPG

Syöpä on opettanut paljon tärkeitä asioita. Sen tapa ei vaan ollut se kaikista mukavin, mutta olkoon niin. Olen kiitollinen joka hetkestä, kokemuksesta ja muistosta.

Toivoisin, että kaikki osaisivat arvostaa elämää ja läheisiä. Joutumatta kokemaan mitään näin rankkaa. On helppoa olla jälkiviisas. Voi kunpa olisin tiennyt kaikki nämä asiat silloin neljä vuotta sitten…

Avatkaa silmät ja katsokaa ympärillenne. Mistä kaikesta olette kiitollisia? Milloin olette viimeksi sanoneen rakkaillenne, kuinka paljon he teille merkitsevät? Menkää ja tehkää se nyt. Eläkää täysillä, nauttikaa joka hetkestä, sillä elämä on helvetin mahtava juttu.

Kommentit (28)
  1. Sekä mun mummo että isä ovat sairastuneet tänä vuonna syöpään. Olen alkanut miettiä kyllä asioita uusiksi. Etenkin hetkessä eläminen, asioiden itsestäänselvyksinä pitämisen lopettaminen, elämän arvostaminen sekä rakastaminen on niin tärkeetä! En halua elää sitku-elämää. Vaikka nytkin on paljon sitkuttelua, kun odottelee tuloksia… Isä sentään sanoi tänään, että kasvain on vähän pienentynyt. 🙂

    Paljon tsemppiä ja voimia sulle, paska sairaushan se on, vaikkakin opettavainen sekä sairastuneelle että läheisille. Viisaita sanoja olet sanonut! Voi hyvin. 🙂

  2. Oi miten upea teksti! Sinun elämänasenteesta pitäisi monen ottaa oppia. Mäkin yritän ottaa! Kaikkea hyvää sinulle ja kiitos tästä pysäyttävästä ja ajatuksia herättävästä tekstistä ♡

    1. Kiitos kovasti <3 tosi kiva kuulla että teksini herätti ajatuksia! En osannut edes toivoa tekeväni teksteilläni tällaista vaikutusta muihin, kunhan kirjoitin fiiliksistäni. Kaikkea hyvää myös sinne ja ihanaa syksyn jatkoa! P.S. vilkaisin blogiasi ja täytyy sanoa että siellä on tosi motivoivia tekstejä ja hyviä vinkkejä liikkumiseen. 🙂 Luen varmasti jatkossakin!

      1. Oi olipa kiva kuulla, että tykkäsit jutuistani 🙂 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *