***

Sain käsiini tämän syksyn ehkäpä kiinnostavimman muistelmateoksen, Annie Ernauxin Vuodet. Myönnän, että lähdin lukemaan kirjaa kaikkea muuta paitsi neutraaleista lähtökohdista, sillä Ranska on aina kiehtonut minua ja silkka ajatus Ernauxin teoksesta sai minut intoilemaan: muistelmateos, mikä mainio ikkuna ranskalaisen naiskirjailijan elämään!

Värikkäiden kansien sisäpuolella astuu lukija pitkälle, museomaiselle käytävälle, joka tuo eteen muistojen, maailmanhistorian ja kulttuuri-ilmiöiden tukemana eläviä otoksia menneeseen aikaan ja kirjailijanaisen elämään Ranskassa 1940-luvulta 2000-luvun alkupuolelle asti. Vuodet on koottu kuin käsin täytetty muistikirja: se sisältää kohtauksia, valokuvia, tapahtumia ja tunteita elämän varrelta, sieltä täältä, kuroen yhteen arkiset ja Ranskan sekä maailmankin laajuiset ilmiöt.

Muistelmien museokäytävällä liikutaan kronologisessa järjestyksessä kirjailijan lapsuudesta, sodan runtelemista vuosista aloittaen, jatkaen jälleenrakennuksen aikaan, läpi yhteistä kiinnostusta herättävien Ranskan ympäriajojen, lukuisien uusien, elämää mullistavien keksintöjen saapumiseen sekä varhaiseen aikuisuuteen, jolloin hän alkaa ymmärtää toden teolla sen, ettei naisella tuona aikakautena ole aitoa valtaa omaan kehoonsa. Ehkäisy, abortti ja avioliiton ulkopuoliset suhteet ovat tuomittavia, kiellettyjä asioita.

Vuodet alleviivaa korostuskynällä ajan ja maailman, mutta myös kirjailijan itsensä jatkuvaa muutosta, mikä hänen elämässään näkyi esimerkiksi kulutuskulttuurin saapumisena. Hän käsittelee toteavalla tyylillä historiaansa kuluttajana, miten tavarat sekä ostaminen ujuttautuivat ihmisten elämään kutkuttavaksi, iloa tuovaksi ja tavoiteltavaksi asiaksi. Osuvasti Ernaux käsittelee myös sukupolvien asenteiden ja ajattelun eroavaisuutta, ensin hänen ollessa se nuorempi, rohkeampi ja ihmisoikeuksia eteenpäin vievä voima, ja myöhemmin katsoen samaa voimaa omissa lapsissaan ylpeänä ja hieman pelokkaanakin.

“Mitä syvemmälle upposin siihen, mitä todellisuudeksi kutsutaan, työhön ja perheeseen, sitä väkevämpi oli epätodellisuuden kokemus.”

Aikuisuudessa kirjailija luisuu tavalliseksi mielletyn materialismin kyllästämään ja työn pyörittämään elämään samalla kuitenkin tahtoen lukea tai kirjoittaa. Kirjailija osoittaa miten vuosikymmenien kuluessa aatteita ja ideologioita kannattavasta yksilöstä hiotaan kapitalismin keinoin ennen kaikkea kuluttaja. Kun kaiken sen – ostamisen, kuluttamisen, kasvavan halun saada lisää enemmän nopeammin – saa tällä tavoin räikeästi piirrettynä nenänsä eteen, herättää se minussa lohduttomuutta, surua ja närkästystä siitä, mitä maailmamme nykypäivänä on.

“Ajatukset, joita hän pitää todellisina, tulevat silloin, kun hän on yksin tai kävelyllä lapsen kanssa. – – ne ovat häneen itseensä, olemiseen ja omistamiseen, olemassaoloon liittyviä kysymyksiä. Ne ovat syventymistä hetkellisiin tuntemuksiin, joita on vaikea kuvailla muille, kaikkea sitä josta, jos ehtisi – edes lukemaan ei enää ehdi – hän kirjoittaisi kirjan.”

Ernaux on kirjoittanut teoksen viitaten itseensä pronominilla hän, mikä on kiinnostava ratkaisu, joka antaa vaikutelman siitä miten paljon Ernaux – ja me muut – olemme aikamme tuotoksia, alttiita ympäristön, rakenteiden ja kulttuurin vaikutuksille. Mikä on aitoa minuutta ja mikä muualta lainattua? Tämän kysymyksen kanssa Ernaux tuntuu kipuilevan.

Vuodet onnistuu kiehtovalla, maailman tapahtumat mukaansa kietovalla tavalla näyttämään kasvupolun sota-ajan lapsesta miltei 70-vuotiaaksi naiseksi. Ernaux dokumentoi elämäänsä ja ympäröivää maailmaa kuvaten samalla luokkaeroja, politiikkaa, naisen asemaa, äitiyttä, länsimaista sekä keskiluokkaista katsetta, kuluttamista vanhenemista ja yksinäisyyttä.

Kirjasta huokuu kirjailijan kysymys: oliko tämä kaikki minun elämääni? Hän etäännyyttää itsensä ja lukijansa menneestä itsestään, muistelmien kohdehenkilöstä. Hänen elämänsä historia ei olekaan pelkästään yksityinen ja uniikki, vaan se on myös sarja yleismaailmallisia ja kollektiivisesti koettuja hetkiä.

Pidän valtavasti tavasta, jolla teos on tehty. Takakannessa sitä kuvataan “kollektiiviseksi muistelmaksi” ja juuri siltä se tuntuu. Suosittelen lämpimästi!

215 s. | Gummerus, 2021 | Alkuperäisteos Les années, 2008 | Suomennos Lotta Toivanen |  Teos pyydetty ja saatu arvostelukappaleena kustantajalta