Pakko on paras motivaattori

Minua nauratti hillittömästi, kun kuvittelin appivanhempieni äärimmäisen vaivaantuneet ilmeet. Mies oli tyytyväinen näpäytettyään vanhempiaan.

He ovat olleet lähes vuosikymmenen ajan niin tahdittomia, että tuo kiusaantunut hämmennys oli kiistatta ansaittua. He ovat peittelemättä kytänneet minun vatsanseutuani, viininmaisteluani ja muuta asiaankuuluvaa niin kauan, kuin muistan.

Kyllä minä ymmärrän, että he toivovat lisää lapsenlapsia hirveän kovasti ja haluavat meille kaikkea hyvää. Mutta niinhän sitä sanotaan, että ikinä et voi tietää, miltä sanasi toisesta ihmisestä oikein tuntuvat. Et, vaikka kyseessä olisi oma poikasi vaimoineen.

Tässä näpäytyksessä oli vain yksi huono puoli.

Huono puoli oli se, että meidän vanhempamme pitävät yhteyttä keskenään, enkä voi ottaa sitä riskiä, että minun vanhempani kuulevat asiasta muilta kuin minulta.

Tein insinöörimäisen riskianalyysin: todennäköisyys sille, että appivanhemmat möläyttävät asian, on kategoriaa 1 (tapahtuu erittäin epätodennäköisesti), mutta seurauksen vakavuus on kategoriaa 5 (seuraukset erittäin haitallisia).

Siispä vihdoin toimeen, eli soittamaan vanhemmilleni. Pakko on paras motivaattori. Tiesin, mitä he tekevät viikonloppuna, ja toivoin soittavani idylliseen aikaan.

Se onnistui. Puhuimme ensin lämpimiä ja sitten pääsin itse asiaan.

Ajattelin kertoa, että ollaan tässä käyty jo jonkin aikaa lapsettomuustutkimuksissa. Ei oikeastaan ollut tarkoitus ihan vielä kertoa kellekään, mutta Kurikassa oli tämmöinen tilanne, niin ajattelin nyt sitten teillekin kertoa…

Hyödynsin appivanhempien tahditonta käytöstä röyhkeästi aasinsiltana. Siitä oli helpompi puhua, kuin siitä, mikä meidän hoitojemme tilanne täsmälleen on.

Tai no, itse asiassa oli minun tarkoitus muutenkin kohta kertoa tästä, koska kaikki tutkimukset on oikeastaan jo tehty…