Ensimmäisiä tuloksia odotellessa viikot tuntuivat loputtomilta. Loputtomammilta kuin piinaviikot koskaan aiemmin.

Minunkin mieheni sydämen kuuluisi pakahtua tuon kaltaisesta onnesta ja ylpeydestä.

Joka puolelta tuputettava jouluintoilu ei tunnu kuuluvan minulle, sillä se on lapsiperheiden hommaa.

Jospa alkaisin ujuttaa aikuisten huvituksia pienissä erissä sukulaisjouluun?

Eihän meissä ole mitään tiedossa olevaa vikaa. Meillä nyt vaan  on joku pieni hidaste tässä hommassa, mutta lapsettomia, ei.

Miksi me ei olla vaan kerrottu kaikille ihan yleisesti näistä hoidoista?

Minä en pysty olemaan pullantuoksuinen kotiäiti, mutta pystyn hyvinkin olemaan uraohjus.

Minusta tuntuu, että joka ikinen joulumainos vilisee lapsia. Lapsia ja lapsiperheitä.

Sydämeni pomppaa kurkkuun kolmannen aviomieheni on upea isä-päivityksen kohdalla ja päätän olla avaamatta somea koko loppupäivänä.

Sinänsä kyttääminen on ymmärrettävää, sillä nythän he vasta tietävät, millaisilla panoksilla me tätä peliä pelaamme.