Ensimmäinen neuvola

#alkutaipale

Jännitin ensimmäistä lääkäriaikaa aivan hirveästi. Itse asiassa niin hirveästi, etten edes tajunnut, etten ole menossa lääkärille, vaan hoitajalle. Mieleni teki puhua lähestyvästä käynnistä taukoamatta, mutten halunnut levittää jännitystäni mieheeni.

Minullehan tämän pitäisi olla helpompi rasti kuin hänelle. Siis sinänsä, että hän ei ole ikinä elämässään ollut gynekologin vastaanotolla, ja äijäjengeissä tuskin ollaan kovin sisällä lapsenhankinta-skenessä muutenkaan.

Käytin vajaan viikon odotteluajan miettien pääni puhki, kuinka ihmeessä onnistuisin livahtamaan töistä huomaamatta keskellä aamupäivää, jättäen aikoja sitten sovitun palaverin väliin. Kaikki keksimäni tekosyyt tuntuivat toinen toistaan epäuskottavammilta.

Henkilökohtainen meno ei tullut kysymykseen, sillä olisin aivan hyvin voinut sanoa, että nyt on meneillään jotain niin jännittävää mehusteltavaa, ettette kuulkaa arvaakaan. Lopulta päädyin väittämään, että menemme miehen kanssa käymään vakuutusyhtiössä henkivakuutustemme tiimoilta. Olimme juuri kilpailuttaneet asuntolainamme, ja tämä tuntui juuri riittävän tärkeältä, mutta tylsältä alibilta, jonka ajankohta piti ikävä kyllä synkata mieheni kalenteriin. Voi pojat, kyllä minä olinkin sitä miettinyt ja miettinyt.

Aika oli siis neuvolassa, keskellä kaupunkia, ja sen ovi näkyy kävelykadulle. Lähes juoksimme sadan metrin matkan parkkipaikalta ovelle, ettemme vaan törmää yhteenkään tuttuun.

Reitti odotusaulaan oli sokkeloinen ja täynnä ällösöpöjä julisteita ja satukirjoja pienten lasten vanhemmille. Tilat olivat uudet, siistit, ja sisustus teeman mukaan hyvin puuterinen. Tunsimme sulautuvamme joukkoon suurin piirtein yhtä hyvin kuin kaksi sokeaa taidenäyttelyyn.

Enpä olisi uskonut, että meidän ensimmäinen neuvolamme tarkoittaa lapsettomuustutkimusten aloittamista. Miksi ihmeessä lapsettomat ohjataan neuvolaan?

Olisipa hirveää, jos joku tuttava olisi täällä vaikka raskauden takia, tai lapsensa kanssa, ja olettaisi tietysti meidän saapuneen yhdessä varhaisultraan. Tulisi aivan innosta hihkuen onnittelemaan ja vannoisi pitävänsä meidän pikku salaisuutemme.

Ohitsemme kävelee toinen toistaan nuorempia ja sievempiä hoitajia ponnarit heiluen. Elsa-lettinen blondi nyökkää meille hymyillen, ja mietin, miten hirveän kiusallista olisi, jos joutuisimme pian selostamaan seksielämämme yksityiskohtia jollekin heistä.

Joku heistähän saattaa vaikka olla mieheni entinen hoito! Siinä hän sitten katsoisi säälien miestäni, menikin valitsemaan noin viallisen yksilön.

Tai jospa siellä onkin nuori mieslääkäri! Raportoisimme kolmestaan, kuinka usein me nussimme ja miten pimppani voi.

Havahdun hulluista kuvitelmistani kun neuvolan sokkeloista ilmestyy keski-ikäinen rouva kutsuen minun nimeäni. Hänen roosat työvaatteensa sointuivat täydellisesti hattaran väriseen työhuoneeseen.

Oikein hyvää päivää, hän aloittaa lempeällä äänellä ja tarkastaa tietoni.

Miten te olette päätyneet tänne?

Niin, mulla on tosi epäsäännöllinen ja pitkä kierto, kerron, ja yritän laskea hartiani korvista.

Ja tiputtelua myös. Tuntuu mielettömän vaikealta sanoa tällaista ääneen, vaikka paikalla ei ole tämän kummempaa yleisöä.

Hieron kylmiä rystysiäni ja nojaudun puiselle käsinojalle toispuoleisesti, että vaikuttaisin edes hivenen luonnollisemmalta.

Lopetettiin ehkäisy siis vuosi sitten, ja nyt kun tässä on kulunut aikaa eikä ole raskautta kuulunut…

Niin ajateltiin, että olisi varmaan paikallaan käydä lääkärissä. 

”Ajateltiin, että olisi paikallaan käydä lääkärissä”. Suomeksi sanottuna: olen lukenut netistä jo vuosia sitten, että tässä vaiheessa on kiire hakeutua lääkäriin, jos meinaa ikinä saada perillisiä, ja siksi olen jännittänyt tätä päivää sata kertaa enemmin kuin esimerkiksi inssiajoa.

Hoitaja pysyy vaiti ja tulkitsen hänen odottavan lisäkertomusta. Olen niin pahasti epämukavuusalueellani, että ratkaisuni oli katsoa miestäni sanopa sinä nyt jotain-ilmeelläni, vaikka hänen kasvoiltaan huokuu lähes paniikki.

Niin, no. Hän kostuttaa huuliaan ja vetää syvään henkeä.

Kylläpä raukkaa jännittää. Muistinkohan mä sanoa, että hän saa kyllä varmasti pitää housut jalassa?

No mut käskettiin mukaan tänne, mutta ei mussa tietääkseni ole mitään vikaa. 

Sanopa sinä nyt jotain-hymyni valahtaa et v*ttu oo tosissasi-ilmeeseen. Et sitten yhtään parempaa sanavalintaa keksinyt.

Käskettiin?!!! Vikaa!!? Jos ei neuvolassa pysty järkevästi kertomaan haluavansa lapsen, niin missäs muualla sitten. Jos oman vaimon kahdenkeskistä seuraa ei lasketa.

Minä vilkuilen rouvaa ja miestäni. Rouva tuijottaa miestäni kirjaimellisesti suu auki, mieheni katsoo häntä aivan kuin ei huomaisikaan sanoneensa mitään typerää.

Pian rouvan kasvot elpyvät peruslukemille ja hän vilkuilee meitä molempia minun mielestäni arvioiden.

Niin, eihän täällä mitään vikaa haetakaan, hoitaja sanoo korostetun hitaasti.

Minä huomaan hierovani ohimoani. Facepalmaan, siis.

Kyllähän tämä on yhteinen asia, jonka takia mieskin on mukana, rouva jatkaa vakavana.

Jep jep, hienosti menee. Luon mieheeni merkitsevän katseen. Voisitko nyt tarkentaa, ettet todellakaan tarkoittanut mitään sellaista, että vaimollasi on hirveä vauvakuume ja hän painosti sinut mukaan ja sinä itse et oikeastaan edes halunnut tulla tänne?

Mieheni ei tajua korjata antamaansa käsitystä ja minä päätän antaa asian olla. Onneksi tässä ei olla adoptioneuvonnassa. Selittelyni varmaan vain alleviivaisi sitä vaikutelmaa, että minä olen raahannut hänet tänne vastoin tahtoaan.

(Kertauksena; mieheni kehoitti minua varaamaan tämän ajan noin tuhannesti ennen kuin uskalsin ryhtyä toimeen.)

Rouva alkaa kysellä meidän yhteisestä historiastamme ja tunnelma rentoutuu hieman. Hän mittaa molemmilta verenpaineen ja esittää valtavasti kysymyksiä. Kauanko olette olleet yhdessä, ai naimisissakin, onkos suvussa lapsia, mites murrosikä, paljonko harrastatte seksiä, niin edelleen.

Tarkimpiin kysymyksiin ruumiintoiminnoistani on vaikeaa vastata, sillä en ole koskaan aiemmin miettinyt niitä näin tarkasti. Arvioin vuotoni ihan normaaliksi ja myöhemmin tajuan, etten tainnut ymmärtää kysymystä oikein, olisiko minun pitänyt kertoa koostumuksestakin? En ole koskaan etsinyt siitä referenssitietoja. Mistä minä tiedän, onko minun kokemukseni keskivertoa?

Ahdistaako teitä tämä yrittäminen, hän kysyy lopulta lempeästi.

Pidän tauon antaakseni miehelleni mahdollisuuden vastata. Entä jos häntä ahdistaa, mutta hän ei ole uskaltanut sanoa sitä minulle?

Ei, ei tämä vielä ahdista, vastaan sitten, ja mieheni myötäilee.

Mutta kyllähän se väkisin vähän huolestuttaa.

Aivan, ymmärrän. 

Vaikuttaakin siltä että olette vielä ihan hyvillä mielin. Hyvä niin, hän hymyilee ystävällisesti.

Sanookohan hän noin jokaiselle, joka ei itke täällä? Vai avautuvatko suomalaiset useastikin tässä tilanteessa? Ovatko kaikki muut tässä vaiheessa jo hirveän peloissaan, ahdistuneita, ymmärtäneet olevansa virallisesti lapsettomia?

Moni raskaus alkaa jo ennen ensimmäistä lääkärikäyntiä, hän toteaa lohduttavasti ja tarkastaa, että saamme kaikki purkit, purnukat ja toimintaohjeet matkaamme.

Palaan iltapäiväksi töihin ja mieheltäni tulee pian viesti. Hän on juuri kuullut, että kaveriporukkaamme on tulossa ensimmäinen vauva.

Rehellisesti sanottuna, päällimmäisenä tuntuu ihan paskalle. Kivat teille, meilläkin oli tänään ensimmäinen neuvolakäynti.

hyvinvointi vanhemmuus parisuhde terveys
Kommentit (5)
  1. Hävettää, että ärsyttää – Näyttää oikein hyvältä | Lily
    29.9.2021, 18:59

    […] ensikäynniltä nivaskan näytteenotto-ohjeita ja purkkeja matkaan. Minusta tuntuu, että olimme ilmoittautuneet […]

  2. Eikä mikä kommentti! Meillä ekalla lääkärikäynnillä (mistä saatiin lähete nkl) olin just kertonut, että on ollut klamydia 10v ja heti hoidettu. Ja lääkäri kysyi mieheltä, onko hänellä ollut sukupuolitauteja.. Nii eikö vastaus kuulunut kutakuinkin ”onhan niitä kumppaneita ollut, mutta en mä nyt niin tyhmä oo ollu”.. Jäin sanattomaksi enkä vieläkään oo edes riidan yhteydessä tuonut esiin hänen erinomaisuuttaan ja omaa tyhmyyttäni 🤣 pistin jännityksen piikkiin. Itsehän en edes uskaltanut varata lääkäriaikaa, vaan nakitin miehen varaamaan enkä tiedä mitä oli sanonut syyksi, kun lääkäri ihmeissään katseli kun olikin pariskunta tulossa vastaanotolle. 🤪

    1. Apuaaa!! Voin niin kuvitella tuon tilanteen 😀 Munkin mies on muuten oikein rempseä mutta siellä vastaanotolla jännitti selvästi ihan hirveästi.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *