Eräänlainen huijari

Minulla oli vuosia kuvitelma, joka sijoittui aikaan, jolloin ollaan mieheni kanssa aikuisia. Ei mitään parikymppisiä, vaan kypsiä aikuisia. Sellaisia, jollaisia olemme nyt olleet jo pitkän aikaa.

Kuvitelma oli mielessäni vuosikausia, aikana ennen ajanlaskuni alkua, eli ennen kuin oikeasti päätimme haluavamme lapsen.

Tuota kuvitelmaa ei voinut sanoa haaveeksi. Se oli ennemminkin yksi visio, ajatusleikki, tulevaisuudestamme. En silloin voinut tietää, että lapsen hankinta tulisi olemaan mitenkään hankalaa.

Kuvitelmassani olimme siis oikeasti aikuisia, onnellisesti naimisissa, vähän liikaa töitä tekeviä ihmisiä, ja olimme päättäneet, että voisi olla perheen aika. Kuvittelin, ettei lasta jostain syystä kuulu hetkeen, joten päättäisimme lähteä ex tempore kunnon parisuhdelomalle rentoutumaan.

Seksilomalle honeymoon-tyyliin, siis. Niinhän oikeasti aikuiset tekevät, jos lystää.

Ajatusleikissäni lähdimme johonkin täydelliseen rantalomaparatiisiin, majoituimme täydellisessä sviitti-bungalow’ssa meren päällä, ja tietysti harrastimme kiihkeää seksiä koko loman. Täydellisen stressitöntä laatuaikaa. Loman jälkeen voitiin tietysti todeta, että kappas vain, mukaan tarttui matkamuisto.

En tietenkään oikeasti uskonut, että tällainen lomamatka todella toimisi ratkaisuna mahdollisen lapsettomuuden varalle. Koko ajatuksen keskiössä ei ollut lapsettomuus, vaan ehkä enemminkin elämäntilanne  ja sen vapaus.

(Vaikka ajatus lapsettomuudesta kyllä kävi mielessäni monesti jo ennen lapsen yrittämistä. Kirjoitan siitäkin varmaan joskus myöhemmin). Ajatusleikkini perustui varmaan johonkin jenkkileffaan, tai johonkin uneeni. En muista enää, mihin.

Sitten kerran se tuli mieleeni, kun olimme lentokoneessa matkalla viikonloppulomalle Italiaan. Olimme varanneet matkan hetken mielijohteesta, hemmotellaksemme itseämme. Ja toisiamme. Miksi ei tuntunut siltä, että kuvitelmieni matka oli juuri nyt alkamaisillaan?

Niinpä, miksi ei? Olimme tismalleen siinä tilanteessa, joka kuvitelmassani on. Mutta se ei vaan tuntunut todelliselta, vaikka kuinka yritin.

Lennolla yritin psyykata itseni kuvitelmani auvoisaan, estottomaan, rentoon tunnelmaan. Meillä oli toki ihana loma, mutta fiilis ei onnistunut samoin kuin kuvitelmassani, koska lapsettomuus oli totisinta totta.

Kuvitelmassani se oli vain pieni nyanssi, pieni muistutus siitä, ettei lapsia tehdä. Todellisuudessa, se oli jo ehtinyt osoittautua äärimmäisen vaikeaksi haaveeksi toteuttaa.

Kai tämä epäuskoisuus on puolustusmekanismini lapsettomuutta vastaan. Ehkä siksi minusta vieläkin tuntuu, että lapsettomuus on kuin huonoa elokuvaa. Minä vaan satun esittämään lapsettoman rouvashenkilön roolia, mutta ei tämä oikeasti ole minun tragediani, joku päivä vaan olen yhtäkkiä raskaana.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *