Hyvänmielen aikoja

Parisuhteemme on tällä hetkellä vuorattu pumpulilla. Ei varmasti samanlaisella kuin sellaisilla ihmisillä, jotka varauksetta riemuitsevat pelkästä positiivisesta raskaustestistä, mutta kuitenkin.

Me olemme muutenkin aika tasapaksun onnellinen ja rauhaisa pariskunta, mutta nyt olemme jatkuvasti hyvällä tuulella. Nitisemme kyllä toisillemme ihan samoista arjen asioista kuin aina ennenkin, kuten likaisista astioista pöydällä ja kuivaustelineelle kertyneestä vaatekasasta, mutta niistä ei synny mitään närkästystä suurempaa. Ei ne vaan jaksa nyt ärsyttää niin paljoa, kuin yleensä.

Ja mikäs tässä ollessa. Kai tämä on sitä kuuluisaa hetkestä nauttimista. Onhan tässä ollutkin sellainen pikkupiru nimeltä lapsettomuus kiristämässä tahtomattamme hermoja jo aika monta vuotta.

Joko sua jännittää, että minkälainen kätyri sieltä tulee?

Olemme matkalla rakenneultraan. Outoa, että kun tänään näemme vilauksen tuosta mystisestä oliosta, seuraavan kerran näemme hänet vasta ulkomaailman puolella.

Noo… ei suuremmin. Ei sillä oikeasti ole mulle merkitystä, että tuleeko tyttö vai poika. 

Mieti nyt! Jos tulee poika, niin mä saan siitä oikein kunnon liittolaisen! Mieheni kikattaa innosta.

Tietysti hän toivoo poikaa – suuri ja tuntematon vanhemmuus tuntuu vähän vähemmin tuntemattomalta, jos jälkeläinen on omaa sukupuolta. Ei sillä, että hän olisi tyttöön pettynyt, se olisi vaan aiheuttanut hänelle vähän lisää jännitystä. Ja onhan mini-me kullekin helpompaa visioida.

Tiedän kyllä, että tyttölapsesta tulisi hänelle aivan samanlainen liittolainen, hänen vaan on vaikeampaa kuvitella sellaista etukäteen. Minuakin ajatus hänestä ja liittolaisesta, tytöstä tai pojasta, naurattaa.

Mutta ajattele, ne voi vaikka todeta, että tältä puuttuu nyt pottuvarpaat. Minä koen velvollisuudekseni muistuttaa häntä tällaisten käyntien todellisesta syystä, mutta tuntuisi liian julmalta sanoa, että siltähän voi puuttua joku tärkeä elin.

Ei kai sillä vielä varpaita ole.

No totta kai on. Pikkiriikkiset varpaat. Sun pitää alkaa vähän tarkemmin lukea sitä raskausäppiä.

Onpas hän hankalassa asennossa. Ihan mutkalla, näettekö?

Katsomme monitoria silmät pyöreinä – emme todellakaan osaisi tulkita tuosta näystä yhtään mitään, edes ihmislapsen alkua. Kätilö voisi aivan hyvin väittää näkevänsä siellä termosmukin ja berliininmunkin, ja meidän olisi vaan uskottava.

Vaikea saada kunnon sivuprofiilia. Aloitetaas sitten siitä vähästä, mitä tästä suunnasta nähdään, kätilö vaikeroi. Mitataan reisiluu… hyvältä näyttää.

Mitäs muuta täältä nyt oikein voisi mitata… No, jalkoväliään hän näköjään esittelee mielellään.

Aijaa. Kuvakulma on niin erikoinen, ettemme hahmota tällaistakaan itsestäänselvyyttä omin voimin.

Niin halusittekos te siis tietää sukupuolen?

Joo, toki.

Kyllähän se kiinnostaa, eikä vähiten siksi, että tieto siitä tehnee haaveilustamme aika paljon todentuntuisempaa. Minä näin ultrasta unta viimeksi edeltävänä yönä. Unessa lapsella oli kaikki hyvin, mutta sukupuoli ei selvinnyt. Olen nähnyt kahdesti aiemmin unta poikalapsesta, mutta en voi sanoa ajatuksen kummastakaan, tytöstä tai pojasta, tuntuneen erityisen luonnolliselta.

Tässä on pippeli ja nämä on kivespussit. Onnea!

Mieheni kasvoille nousee tyytyväinen virne ja katsomme toisiamme innostuneina. Vähintään puolet innostuksesta johtuu siitä, että pääsimme viimein kokemaan tämän hetken. Meille, siis meille, ihan oikeasti kerrottiin juuri lapsemme sukupuoli!

Tämä kutkuttava riemu muistuttaa etäisesti sellaista tunnetta, jonka olin kuvitellut tulevan positiivisesta raskaustestistä tai sykkeen näkemisestä, mutta joka meiltä on kummassakin niissä hetkissä jäänyt puuttumaan.

Hän ei nyt halua esitellä mitään muuta kuin värkkejään.

Hah, isäänsä tullut, vinoilen miehelleni. Kätilö hymyilee, muttei uskalla naurahtaa ja minä puolestani yritän olla nauramatta, jottei mahani hytkyminen häiritse muutenkin vaikeaksi paljastunutta ultrausta.

Ultranäyttöön piirtyy ilmiselvä pikkiriikkinen jalkapohja, kaikkine varpaineen. Mitä luksusta, että polikäynneiltä voi jäädä mieleen hassunhauskoja kommentteja ja pikkiriikkinen jalkapohjan kuva.

Selkä on sun napaa kohti, leuka ihan rintaa vasten, näettekö. Kädet kasvojen edessä.

Ilmestys ruudulla näyttää grillibroilerilta. Sivuprofiilia ei saada, vaikka kätilö painelee pientä kumpuani mahdollisimman sivusta.

Minä kääntyilen kyljeltä toiselle ja kätilö heiluttelee ja tönii vatsaani, mutta ”itsepäinen poika” pysyy asennossaan. Hän kyllä heiluu, muttei vaihda asentoa. Edes kätilön tuoma kylmä pillimehu ei auta. Oli kai virhe syödä lounasta ennen käyntiä.

Lopulta saan uuden ajan parin päivän päähän, jotta loputkin asiat saadaan varmasti tarkastettua. Silloin sama show toistuu: lapsi kyllä liikkuu, muttei vaihda asentoa aggressiivisesta painostuksesta huolimatta. Twerkkaan ja hypin, hieromme mahaa oikein voimalla ja juon lisää kylmää mehua.

Kätilö ehtii aavistuksen huolestua siitä, ettei olentoamme saa millään keinolla kunnolla vaihtamaan asentoa. Siellä se kuitenkin liikkuu ruudulla, ja olenhan minä tuntenut liikkeitä muutenkin. Mieheni mielestä tämä oli laskettavissa lapsemme ensimmäiseksi kepposeksi.

Lopulta lapsen asento vaihtuu sen verran, että kätilö saa kaiken mitattua ja näen jopa 3D-kuvan lapsemme kasvoista. Se näyttää kyllä söpöltä, muttei kuitenkaan omalta.

perhe terveys raskaus-ja-synnytys parisuhde
Kommentit (6)
  1. Lumikello85
    20.6.2022, 22:44

    Paljon onnea hyvistä uutisista rakenneultrassa! Olen niin iloinen puolestasi, vaikka en edes tiedä, kuka olet siellä jossakin!

    1. Kiitos tuhannesti! <3

  2. Anteeksi, jos on liian henkilökohtainen kysymys, mutta miten raskaus on vaikuttanut elämään vällyjen välissä?

    1. Eipä mitään, TMI on yksi kantava teema!:D Mulla ei tee ihan niin usein mieli kuin yleensä. Toisaalta oon alkanut nähdä useammin seksiunia. Konkreettisesti kasvava maha on vaikuttanut siihen, että mun lempiasennot ei enää oo hyviä (niissä kaikissa on ihokosketus klitorikseen ja nyt mahan takia ei ole). Ja nyt kun on vähän uuden opettelua että mikä tuntuu hyvältä, niin en osaa samalla tavalla rentoutua ja nauttia, vaan ajatukset harhailee enemmin. Pitäisi kyllä ottaa oikein tehtäväksi nähdä enemmin vaivaa uusien lempparien löytämiseksi, kyllähän se lopputulos palkitsisi…

    2. Unetko enne?
      16.6.2022, 12:29

      TMI-varoitus tässä heti alkuun myös 😀 älkää lukeko jos ette halua tietää seksielämästäni…

      Meillä raskausaikana (jopa ihan lopussa) toimi hyvin lusikka, eli kyljeltään takaa päin. Tarvittaessa oma tai kumppanin käsi (tai lelu) klitorikselle ja tyynyjä niin, että on mukava pötköttää. Samoin toimi hyvin kaikki asennot, missä minä (nainen) on päällä, eikä tuota ukkoa onneksi haitannut vaikka painoa oli mulla lopussa aika paljon 😀

      Raskaus ja pikkulapsiaika on ihme myllerrystä. Itselle toimiva seksielämä on ollut vähän sellainen henkireikä siinä kaikessa, saa hetken aikaa olla vaan nainen eikä pelkästään äiti, vaikka on meilläkin vähän kuivia kausia välissä ollut. (Kenellä pikkulapsiperheessä ei!)

      Ja ihanaa kesää kirjoittajalle! Mukava lukea näin hyviä kuulumisia täältä.

      1. Kaikki seksivinkit vaan kehiin! 😀 Pitääkin kokeilla tota ja kaivaa leluja taas pitkästä aikaa kaapista. Kyllä sen kieltämättä huomaa, että seksi lisää seksiä. Varmasti se merkitys vaan korostuu jos ja kun lapsiperhearki koittaa!
        Ja joo, onneksi munkin mies on vaan tyytyväinen ettei enää oo menkkoja haittaamassa säännöllisesti menoa. Ihanaa kesää sulle myös! <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *