Mielikuvitusjoukkue
Olen käynyt lähes jokaisen tutun ja puolitutun pariskunnan elämäntilanteen läpi ja miettinyt, mahtavatko hekin olla tahtomattaan lapsettomia. Oikeastaan, olen diagnosoinut lähes kaikki 30+ pariskunnat lapsettomuudesta kärsiviksi, ihan vain itselleni lohduksi. Työtuttuja, opiskelututtuja, lapsuudentuttuja, lähikauppias, personal trainer, ketä vain. Asianosaisilta en tietenkään ole kysynyt mitään.
Olen jotenkin ankkuroinut meidät tähän kuvitteelliseen lapsettomien pariskuntien joukkoon, tyyliin ”ei hätää vaikka meillä ei olisikaan lapsia, koska eihän heilläkään ole ja he näyttävät olevan tosi onnellisia, kyllä siitä selviää”.
Yksi mielikuvitusjoukkueeni jäsenistä on viereiselle kadulle muuttanut nuoripari. Olemme nähneet heitä vain kauempaa ja odottaneet, koska törmäisimme kadulla ja voisimme tutustua. Kaikki muut me jo tunnemmekin.
Olkoon sitten tahattomasti tai tahallisesti lapsettomia, ihan sama, mutta luulisi meiltä kahdelta nuoreltaparilta löytyvän yhteisiä juttuja aika herkästi. Kohtalotovereita tähän lapsiperhekuplaan, vihdoin!
Olemme odottaneet tutustumista innolla, sillä naapuruston isiringin on edelleen nähty kokoontuvan hyvin tiuhaan, ja naapuruston äidit pysyvät vieläkin sisätiloissa, itselleni tuntemattomasta syystä. Tosin, mitäpä minä niillä äideillä jos he vain kaitsevat lapsiaan, minä en halua ympärilleni enempää (tuntemattomien) lapsia. Ei-lapsikeskeinen äiti menettelisi.
Mutta se naapurin nuori nainen. Kai hän nyt edes lenkkeilee! Toivoin, että hän ilmestyisi kohta vaikkapa pihatöihin, ja voisin ohikulkiessani vaihtaa pari sanaa.
Sitten, maanantaiaamuna, katumme oli poikki normaalireitiltäni nostotyön takia, ja lähdinkin töihin heidän talonsa ohitse. Etukuistilla oli lastenvaunut.
Ihan kuin minut olisi juuri petetty perusteellisesti. Noin kauniit, tyylikkäät, uutuuttaan hohtavat lastenvaunut. Vähän hävettää myöntää, että vakoilin häntä facebookista varmistaakseni, että vaunut tosiaan ovat heidän.
Enhän minä edes tunne heitä, ja silti tuntui niin, niin, pahalta. Meillähän oli näkymätön yhteys! Nyt me olemme tämän lapsiperheidyllin viimeinen vapaiden aikuisten linnake.
Toinen mielikuvitukseni kohde on työtuttava, kaltaiseni kolmekymppinen nainen. Hänkin on hyvin urakeskeinen tyyppi, ja lisäksi hänen miehensä reissaa työn puolesta paljon. Heidän perhetilannettaan olen miettinyt todella monesti, koska se muistuttaa meitä niin monessa suhteessa.
Ehkä hänen miehensä vastaanotti sen työpaikan valtameren takanta, koska he eivät edes voi saada lapsia?
Nainen osallistuu ajoittain podcastiin ja laitoin sen viimeisimmän jakson soimaan istahtaessani auton rattiin. Riinalla onkin nyt vähän erilainen projekti, se alkoi, ja tiesin heti, mistä on kyse. Lapsettoman ihmisen kuudes aisti.
Sulla onkin jo maha kasvanut! Onko sulla ollut oireita, he hehkuttivat, ja minulle alkoi tulla ihan fyysisesti paha olo. Tältäkö se tuntuu, kun saa jollain tavalla mieltä järkyttäviä uutisia?
Kaikki muut, paitsi minä! Hänestäkin tulee äiti! Hänkin on minut nyt pettänyt. Joukkueemme hajoaa. Rintaani oikein puristi.
Mutta minähän olen pohjimmiltani onnellinen kaikkien lapsen (halutessaan) saavien puolesta, erityisesti tämän ihanan tyypin. Siis olen, kun vaan ensin toivun tästä järkytyksestä.
Minua etoi lause lauseelta enemmän, mutta en raaskinut painaa podia pauselle. Bring it on! Pakko tämä on kuunnella, en minä saa allergisoitua näin pahasti vauvauutisille.
Ihan kuin meidät olisi jätetty ypöyksin jonkun valtavan kiinalaisturistijoukon keskelle hiihtämään. Suksi siinä sitten, poiskaan et pääse.
Pääsin kotiin ja avasin tilaamani raskaustestien megasäästöpaketin kirjekuorestaan laittaakseni testit kaappiin. Kuoressa oli testien lähetyslista ja äitiyskorumainos.
Proud mama. Voivvv*ttu! OIKEASTI!!
Proud mama! Kuka pässi näitä on keksinyt laittaa megasäästöxxxl-raskaustestipaketin mukana?!
Sitten pilkoin lohdutukseksi salaattiini kokonaisen pallon mozzarellaa, kun en muutakaan keksinyt.