Nyt vaan reippaasti

Varmin tapani päästä yli pettymyksestä on harrastaa kaikkea sellaista, jota raskaana tai lapsellisena ihmisenä ei voi harrastaa. Oikeampi tapa olisi varmaan surra riittävästi, mutta sitä minä en oikein osaa.

Tai kuten suuri filosofi Samu Haber kirjoitti ihan muusta aiheesta; Joskus, kun isku on tarpeeksi kova, sitä ei uskalla jäädä ajattelemaan. Alitajunta pakottaa eteenpäin, koska jos siinä hetkessä jumitat paikoillesi seisomaan ja älyllistät tilanteen, jäätymisen vaara on liian suuri.

No, minun suuret etenemistoimenpiteeni ovat enemminkin symbolisia.

Ensimmäisenä ostin leivän päälle meetwurstia, join pannullisen kahvia, söin salmiakkia ja aurajuustoa ja ilmoittauduimme lähestyviin boolinhuuruisiin tupareihin. Ei sillä, että minä olisin näitä huvituksia suuremmin ehtinyt kaivata, mutta tämä on minun keskisormeni maailmankaikkeudelle.

Varasin myös viikonlopulle sushitreffit viinin kera. Olimme kyllä päättäneet juhlia tätä niin-kauan-odotettua raskautta, mutta juhlitaan nyt sitten vähän erilaisin menoin vaikka, öö, no… meidän onnellista avioliittoamme.

Minä haluan nyt juhlia jotakin, enkä mököttää kotona jonkun reality-teeveeohjelman ääressä miettimässä, kuinka meidän piti olla juhlimassa raskautumistani.

Tilasin ihanan ohuen kashmirpaidan, vaikka ei olekaan kovin järkevää palkita itseään vaateostoksilla näihin kärsimyksiin vedoten. Jätin sen aiemmin kauppaan, sillä se on arvokas eikä istuisi kasvavan vatsan kanssa, mutta nythän minä voin nauttia sen ihanasta pehmeydestä aivan rauhassa koko talven.

Sitä paitsi, se sopii täydellisesti sen mininahkahameen kanssa. Sitä minä aion käyttää ihan vaan kostona. Kostona kohtalolle!

Varmaan teen myös kamalasti töitä, nyt kun viitsin taas uppoutua niihin, enkä vaan googlaile päivät läpeensä kaikenlaisia hcg-tasoja ja keskenmenotarinoita.

Tämä ärsytyshuipun tarmo on käytettävä kaikin keinoin hyödyksi: tilaan uuden läjän ovulaatio- ja raskaustestejä kaappiin valmiiksi. Olen realisti ja otan suosiolla ne kaikista suurimmat säästöpakkaukset.

Tiedän kokemuksesta, ettei niiden tilaamista pidä jättää hoidettavaksi kierron epätoivoisiin hetkiin. Jotkut idiootit ovat nimittäin keksineet liittää paketin mukaan äitiyskorumainoksia.

Mitäs muuta kurjaa on hoidettavana?

Ehkä pitäisi myös ostaa kummilapsille joululahjat valmiiksi. Tilata ne vaan netistä kaappiin odottamaan, menisi sekin harmitus nyt tällä samalla kärsimyksellä. Pienien lapsien joululahjojen ostaminen kaiken jouluhössötyksen keskellä on nimittäin sydäntäraastavaa, sillä se muistuttaa aina siitä, ettei meillä vieläkään ole jouluna omaa lasta lahjottavana.

Soitan polille varmistaakseni, että varhaisultra-aikamme on peruttu. On se, he näköjään lähettävät fakseja keskenään myös tällaisista asioista. Onneksi.

Seuraavaksi järjestelen illan ohjelman niin, että pääsen ottamaan toista koronarokotetta walk-in pisteelle. Otetaan nyt sekin heti alta pois! Eipä tarvitse myöhemmin miettiä, että onko se hyväksi hormonitoiminnalle. Sekaisin ne kai ovat muutenkin.

Tarmonpuuskani ei selvästikään suojaa minua vastasyntyneiden kuvilta. Saan päivän aikana kaksi tuoreen isin selfietä synnytyslaitokselta ja ne sattuvat melkein enemmän, kuin äitien lähettämät kuvat.