#alkutaipale

Huomenta, huomenta, nyökkäilen naapureille autohallissa ja vilkuilen puhelimeni näytöllä loistavaa perhesuunnitteluneuvolan numeroa. Olen näppäillyt sen varmaan jo kymmenen kertaa aiemminkin, mutta kertaakaan en ole uskaltanut soittaa.

Nyt tätä ei enää voi lykätä, sillä en kehtaa enää kertaakaan väittää miehelleni, etten ole ”ehtinyt” soittaa lääkäriin. Raukkaparka on odottanut lasta vielä minuakin hartaammin, eikä voi itse tehdä tämän asian edistämiseksi mitään.

Haluan varmistua siitä, ettei kukaan vahingossakaan kuule minun puhuvan alapäästäni, ja siitä, etten aja jännityksissäni kolaria, joten olen päättänyt soittaa autostani ilman bluetoothia.

Minulle on viime kuukausina valjennut, että minussa on oltava jotain suurempaa vikaa. Ei tarvitse olla lääkäri tajutakseen, etteivät epäsäännöllinen kierto ja mystinen tiputtelu ole kovin hyviä merkkejä naisen elimistön terveydestä, varsinkaan yhdistettynä epäonnistuneeseen lapsenhankintaan, joten on aika tarttua härkää sarvista ja hakeutua gynekologille.

Olen tietysti opiskellut nämä asiat tilastoineen netistä jo aikoja sitten, joten olen ollut tämän yhden vuoden yrittämisen rajapyykin lähestymisestä suurin piirtein yhtä tietoinen, kuin joulusta, juhannuksesta ja hääpäivästämme. Jos tarkkoja ollaan, niin vuosi on muutamia viikkoja vajaa, mutta tarvittaessa pyöristän hieman, jotta saan lääkäriajan edes lähikuukausille.

Perhesuunnitteluneuvola. Onhan tahaton lapsettomuuskin tietysti perhemuodon suunnitteluun liittyvä asia, onhan nollakin lapsiluku, ajattelen, kun hallista yllättäen sammuu valot. Olisipa noloa, jos joku naapuri nyt kävelisi tänne ja näkisi minut istumassa aamukahdeksalta yksin pimeässä autohallissa. Käynnistän auton muodon vuoksi.

Puhelimeen vastaa hyvin iäkkäältä kuulostava rouva ja minun pulssini hakkaa varmaan kahtasataa. Tuntuu aivan naurettavalta, että minua jännittää näin hirveästi, tämähän on vain yksi harmiton puhelu.

Kerron asiani arastellen, sillä minkäänlainen eritteistäni puhuminen ei tunnu kovin luontevalta.

Niin, mulla on siis vähän kiusallinen tiputteluongelma. On myös vähän… inhottavaa, että kierrot on mitä sattuu. 

Pälyilen ympäri autohallia ja naksutan ikkunanappeja ylös, vaikka tiedän, että autoni ikkunat ovat kyllä aivan varmasti kiinni.

Ja, niin, ollaan nyt oltu ilman ehkäisyä vuosi ilman tulosta, joten saattaisi olla syytä hakeutua lääkäriin, lisään ääni hiipuen. Sivujuonteena.

Siis, ei ole raskautta kuulunut, saan selvennetyksi.

Minulle lapsenhankinta on vielä sivujuonne. Minä soitan nyt selvittääkseni, miksi minä tiputtelen ja miten kiertoni saadaan tasoittumaan, ja sitten kai katsotaan, tulisinko sen myötä raskaaksi.

Yllätyksekseni nainen tarttuu oitis jälkimmäiseen tietoon. Pelkäsin etukäteen, että ongelmaani, tai ainakin sen kiireellisyyttä, vähätellään, mutta hän tuntuu heti käsittävän tilanteeni paremmin kuin minä itse.

Paljon paremmin. Hätkähdän näkyvästi kuullessani sanan lapsettomuus ja tunnen, kun veri pakenee kasvoiltani.

Enhän minä mistään lapsettomuudesta tässä soita!! Tai siis, soitan, mutta olin myynyt tämän ajatuksen itselleni ensisijassa perus-gynenä.

Odotin hänen kyselevän kaikenlaisia tarkennuksia selvittääkseen, olenko edes riittävän epänormaali päästäkseni julkiselle gynekologille, mutta kuulustelun sijaan hän vain myötäilee ymmärtäväisesti ja alkaa kertoa lapsettomuusproseduurin etenemisestä.

Hyvänen aika. Lapsettomuustutkimukset!

Otetaanpa nyt ihan iisisti, mieleni tekisi sanoa. Eikö tämä värkki pidä ensin saada toimimaan normaalisti?!

Ensin saisin ehkä muutamia pikku pillereitä, sitten varmuuden vuoksi otettaisiin kai papa-koe, ja siinä samassa mainitsisin, että olemme muuten olleet ilman ehkäisyä jo vuoden, onkohan aihetta huolestua. Lääkäri hymyilisi ymmärtäväisesti ja sanoisi, että sekin asia luultavasti korjaantuu näiden hyvin hienovaraisten toimenpiteiden myötä.

On pelottavaa, että nainen on noin huolissaan minun puolestani. Hänen työtään on vastata lukemattomiin puheluihin joka päivä, me olemme  nyt jutelleet noin puolitoista minuuttia, minä mainitsin ehkäisyttä elämisen vain ohimennen ja hän lohduttaa minua nyt aivan niin kuin joku läheiseni olisi kuolemansairas?

Hän on niin herttainen, että minä pystyn kuulemaan empatiarypyn hänen kulmiensa välissä. Minä itse en selvästikään ymmärrä, kuinka vakavasta asiasta on kyse.

Ensimmäinen vapaa aika on ensi tiistaina. Pääseekö miehesi mukaan? 

Jaa-a, ei mitään hajua. En kuvitellut saavani lääkäriaikaa pitkään aikaan, enkä todellakaan ole ottanut selville omaa työkalenteriani, saati mieheni matkapäiviä. Minä luulin käväiseväni aivan normaalisti gynellä. Yksin.

Nooo, en ole ihan varma pääseekö hän, kuulen vastaavani, ja kadun sitä välittömästi. Nyt minä annoin meistä heti huonon kuvan.

Siis, joo, varaa vaan se aika. Mitähän mä joudun itse perumaan töissä tämän tieltä.

Hän varmaan raapusti johonkin tilanneanalyysivihkoon mies on mukana, miten on. Äh, olisi pitänyt vaan mukisematta sanoa selvä juttu, tottakai otan miehenkin mukaan.

Nainen ei kiinnitä mitään huomiota väärään vastaukseeni ja minä päätän, että valmistaudumme käyntiin huolellisesti yhdessä, ettei meistä kumpikaan möläyttele ihan mitä sattuu.