Vuoden rajapyykki

#alkutaipale

Ehkäisyn jättämisestä oli kulunut jo lähes vuosi, kun ystävämme järjestivät suuret valmistujaiset. Vastaavia pullonpiilottelujuhlia oli ehtinyt jo olla useita, mutta näihin oli onneksi tulossa rauhallisempaakin porukkaa, joten minä voisin varmaan luovia näissä juhlissa aika helposti herättämättä huomiota.

Olemme nimittäin sitä ikäluokkaa, joka juhli opiskeluajat aika railakkaasti. Absolutistit ovat porukassamme harvassa, ja vaikka käyttö onkin kohtuullista, niin kuskina toimiminen herättäisi huomiota etenkin tuoreen rouvashenkilön roolissa. Ihanaa nähdä kaikkia – olemme hajaantuneet niin eri puolille Suomea, että tällaiset get-togetherit ovat luksusta.

Et arvaa mitä Saimalle kuuluu, Mikko sanoo kaataessaan punaisen beer pong-mukinsa huolellisesti täpötäyteen boolia. He tekivät eroa pitkään, ja erosivat lopulta pari kuukautta sitten.

Heistä ei kyllä ikinä varsinaisesti huokunut sellainen yhteenkuuluvuus. No, ei kai meistäkään sellainen kasvoista näy, mutta he oli vaan jotenkin ihan hirveän, hirveän erilaisia ihmisiä keskenään.

Täytyy muistaa kertoa Mikolle, että olen ylpeä, että hän sai sen vihdoin päätettyä, mietin. Ei se varmasti ollut helppoa. Nyt voin vihdoin sanoa ääneen, että musta tuntuu, että hän tulee olemaan paljon onnellisempi jonkun toisen kanssa.

Se on paksuna. Joku yhden yön juttu. Vaihdettiin pari viestiä.

Ei varsinaisesti kaunis ja arvostava äänensävy, mutta olihan heidän eronsa aika ruma, joten sallittakoon tämä näin ystävien kesken.

Ei mua yllätä kyllä yhtään. Se yritti multa ihan väkisin lasta.

Mikko huokaisee syvään ja ottaa pitkän huikan. Minä teen samoin, kun en oikein tiedä, onko kohteliasta kysyä heti, että oliko raskaus ihan tarkoituksenmukaista.

Mä en enää voinut luottaa että se syö oikeesti pillereitä, se meni ihan sairaaksi.

Kerran paljastui, että se oli mukamas vahingossa unohtanut syödä pillereitä jo monta päivää, ja meille tuli aivan hirveä riita siitä että miten tää ehkäisy, tai jälkiehkäisy, nyt hoidetaan. Mä vannon että mun sydän meinasi pysähtyä kun mä tajusin että tässä on nyt oikeesti voinut jo tapahtua vahinko.

Siis sillain vahinko, että mua on koijattu ihan tuhat nolla. En mä voinut luottaa siihen yhtään.

Kuuntelemme äimistyneinä. Nyt on sellainen tarina kesken, jollaista emme kuule ihan joka päivä. Me kaikki tunnemme Mikon perinpohjin, mutta Saimaa tapasimme vain silloin tällöin, joten myötätuntoa ei tarvitse teeskennellä.

Ja mä olin sanonut vasta pari kuukautta aiemmin, taas, että mun mielestä meidän pitäisi oikeasti erota. Sitten se muka unohtaa moneksi päiväksi ne pillerit eikä suostu hakemaan jälkiehkäisyä. Ihan karmea tilanne.

Tämä kertomus on meidän pumpulissa kasvaneelle kaveriporukallemme aivan HC-kamaa. 

Olemme kerääntyneet Mikon ympärille kuin opetuslapset. Me imeskelemme boolissa lilluneita mansikoita ja kuuntelemme korvat höröllä, kun Mikko kiittää universumia siitä, ettei hän sentään voi millään olla lapsen isä.

Siis meidän Mikko on kokenut tällaista! Meidän Mikko!

Ja kyllähän mä haluan lapsia, mutta ei jumalauta, ei se niin mene.

No ei, ei mene, myötäilemme. Meidän kuplassamme lapsia ei tehdä tietoisesti harkiten satunnaisen siittäjän kanssa.

Ja oltiin muutenkin tehty eroa jo pitkän aikaa, tai olin mä jo alitajuisesti päättänyt, että ei tästä ihan oikeesti tuu Saiman kanssa enää mitään. Ni sitten tollanen keissi päälle. 

Tuntuu pahalta Mikon puolesta, ja samalla meidän puolesta. Joku hankkiutuu noin lyhyessä ajassa raskaaksi yhden yön jutun kanssa, seriously?! Meillä on melkein vuosi täynnä ilman minkäänlaista edistymistä. Reilu peli, hei.

Minä tarvitsen hetken aikaa prosessoida tällaista vääryyttä, ja onneksi meitä on paikalla niin monta, että pystyn hetkeksi vaipumaan ajatuksiini.

On tosi hurja juttu. Mun veli ja sen vaimo on yrittäneet lasta nyt kolme vuotta ja ei vaan onnistu. Ja sitten on tollaista, ei mene nallekarkit tasan, Pete kertoo. Havahdun ajatuksistani.

Siis he on nyt käyneet kaikenlaisissa lapsettomuustutkimuksissa ja varmaan nyt menee adoptiojonoon. On sellaisesta varmaan tosi rikki. 

Minua kauhistuttaa. Hän on veljensäkin puolesta noin hirveän huolestunut, heillä täytyy olla kamalan rankkaa.

Ahdistaa pelkästään kuunnella noin sydäntäsärkevää tarinaa. Pelkään tosissani, että me päädymme vielä samalle polulle. Jos seuraavasta kierrosta ei tärppää, me olemme virallisesti lapseton pariskunta. Herranen aika.

Mulla on tullut vastaanotolla siellä neuvolassa kaikenlaista tapausta vastaan, Laura sanoo. Minun ajatukseni ovat vielä juuttuneet termiin lapseton pariskunta. Hymyilen sentään kiitollisena, kun viinilasiini kaadetaan täytettä.

Ei tästä ole kauaa, kun yksi äiti sanoi katuvansa tätä neljättä lastaan jonka kanssa tuli neuvolaan. Siis ihan kamalaa. Miten mä pystyn siinä sitten selvittämään, että mikä se tilanne oikeasti on, hän jatkaa.

Siinä sitten juteltiin tosi kauan ja homman nimi oli se, että ei hän ollut saanut aikaiseksi hankkia sterilisaatiota tai muutakaan ehkäisyä. Tsiisus. Ei saanut aikaiseksi, ja nyt kävi näin… 

Mä yritin selvittää että onko heillä muuten asiat OK, vai mikä tähän on johtanut kun noin rempseästi siitä kertoikin. Mutta niin se oli, että heillä oli kaikki hyvin, mutta ei hän ollut vaan oikeasti ”saanut aikaiseksi”, ja nyt kadutti koko tenava.

Ihan kamalaa. Mieti, että sun äiti katuu sua. Toiset toivoo niin hartaasti eikä saa. Jotenkin se oli järkyttävää, kun muuten kaikki vaikutti olevan tosi hyvin, mutta lapsen olemassaolo kaduttaa. Mä yritin sitten tarjota muuta apua, mutta vaikutti ihan siltä, että ei siinä ollut mitään sellaista piilevää asiaa takana. 

Kyllä maailma on julma, sanomme melkein yhteen ääneen kommenttina näihin kaikkiin kertomuksiin.

No niin on joo, mietin mielessäni. Vitsi, että tekisi kovasti mieli kertoa meistä kaikille. Johtuu kai tästä viinistä. Huolestuttaa entistä enemmin, että meissä on jotain vakavasti vialla.