Täällä ollaan

Meillä tosiaan on nyt maailman ihanin pieni poika, mutta en suinkaan ole aikonut lopettaa kirjoittamista tänne. Minulla on kasa raapustuksia alkuajoilta, synnytyksestä, alapään ja yläpäänkin asioista synnytyksen jälkeen ja vaikka mistä. Kaikki vaan jäävät aina vähän vaiheeseen, joten niiden julkaiseminen on valitettavasti jäänyt. Mutta täältä niitä tulee jollain aikavälillä!

Viimein meillekin koitti joulunaika lapsiperheenä. Viimeiset viisi joulua ovat olleet suorastaan masentavia – en ole millään oppinut nauttimaan joulusta ihan vaan aikuiseen makuun. Aina piti nähdä kummilapsia ja sukulaislapsia ja mainokset ja laulut ovat täynnä lapsia, lapsia, ja lapsia ja lapsia.

Siitä puhe, mistä puute: minulle joulu ei näyttäytynyt perhe- vaan lapsiperhekeskeisenä juhlana ja oli vaikeaa kapinoida sitä asetelmaa vastaan, joten perhekeskeisinä ihmisinä päädyimme aina sukuloimaan.

Vuosi sitten sukulointi teki niin kipeää, että päätimme viettää joulua jatkossa kotona ihan vaan keskenämme. Joo, ajatus kahdenkeskisestä joulusta oli vaikea, mutta  se oli vihdoin helpompi, kuin ajatus jälleen uudesta lastentäyteisestä sukulaisjoulusta.

Olin päättänyt hankkia kotiimme oikean kuusen ja koristella sen täsmälleen oman sisustusmakuni mukaiseksi, hankkia joulupöytään kunnon shamppanjaa ja panostaa sellaisiin herkkuihin, joita sukulaispöydissämme ei ole, eli vaikka juustolajitelmaan ja irtokarkkeihin, jos siltä tuntuu.

No, nyt meitä oli kolme, mutta toteutimme silti saman suunnitelman. Kaksin olisimme varmaan menneet joulukirkkoon – lähinnä siksi, ettei aatoksi oikein ole muutakaan perinnettä tarjolla joka vuosi toistettavaksi. Kaksikuisen kanssa joulukirkko vaihtui vaunulenkkiin, mutta ehkä isomman lapsen kanssa keksimme jonkun muun perinteen jouluksi.

Me hankimme oikein tuuhean kuusen, jota vauvamme jaksaa tuijotella loputtomiin. Hän ei vielä ole löytänyt käsiään, joten koristeet ja neulaset saavat olla rauhassa, mutta hän on totaalisen lumoutunut sen loisteesta. Hän nokkii olkapäälläni suuret silmät pyöreinä ja pieni otsa hämmästyksestä kurtussa, pää vähän holtittomasti heiluen. Jos hän ei kyllästy joulukuuseen, niin minä en koskaan kyllästy niiden pulleiden poskien pusutteluun.

Olisimme tietysti voineet mennä nyt lapsiperheenä muiden lapsiperheiden joukkoon viettämään sukulaisjoulua, mutta se olisi tuntunut jotenkin teennäiseltä. Viimeisen viiden vuoden perspektiivistä oli suorastaan tarpeellista rakentaa juuri meidän näköisemme joulu, vietettiin sitä sitten kaksin tai kolmin.

Minusta joulunajan hirvein mainos on se Lidlin pinokkio-mainos, sillä jouluna minusta on tuntunut täsmälleen siltä. Itsekästä sanoa näin, koska enhän minä ole ollut yksinäinen kuten se mainoksen mies, vaan lapseton.

Lapsensaanti on muuttanut kaiken ja silti ei mitään, sillä itkin vieläkin joka ikinen kerta nähdessäni sen mainoksen.