Uskomatonta hulluutta

Sivelen viileää kämmenselkääni tutuksi käyneessä odotusaulassa. Viime viikkoinen kanyyli jätti hirmuisen mustelman aina ranteeni kapeimmasta kohdasta etusormen rystyseen saakka, ihan kuin olisin saanut kunnon iskun ja vain täpärästi välttänyt luunmurtumat.

Koronan vuoksi mieheni ei tule olemaan paikalla, kun esikoisemme ehkä saa alkunsa. Tai jos tarkkoja ollaan, niin hänhän sai ehkä alkunsa jo viime viikolla labrassa ilman minunkaan läsnäoloani.

Tapani mukaan lakkasin kynteni ja suoristin hiukseni huolellisesti tätä polikäyntiä varten. Tämähän ei ole mikä tahansa päivä muiden kaltaistensa joukossa! (Kuin myös inseminaatiopäivät eivät olleet.) Täytyy muistaa oikein ottaa miehen kanssa selfie muistoksi elämämme yhdestä merkittävimmistä päivistä.

Mitäs kaikenlaista tästä päivästä ja sen ajankuvasta voisi jälkikäteen muistaa.

Hesarin päivän luetuin uutinen on Sammakoiden rajua parittelua seurasi pelottava näky, joka sai luontokuvaajan hämilleen helsinkiläisessä metsikössä ja Miksi Helsingin kasino saa ottaa satoja ihmisiä sisään, mutta kirjastot ja uimahallit pysyvät kiinni?

Ensimmäiseen vastaus on, että sammakot harrastavat choking-seksiä ja siksi sammakolla oli verenpunainen silmä. Jälkimmäiseen en tiedä vastausta, koska korona se vaan jatkuu ja jatkuu eikä kukaan enää välitä lukea kaikkia AVI-määräyksiin liittyviä uutisia.

Spotifyn Suomen ykkösenä on Lil Nas X: MONTERO (call me by your name), josta minä en erityisemmin pidä, vaan kuuntelen ennemmin uudelleen ja uudelleen Vilma Alinan Särkymisen arvoinen, Imagine Dragonsin Follow you sekä Samu Haberin Täältä tullaan.

Ehkä ajankuvasta kertoo tämäkin: viihdeuutisissa analysoidaan Aki Mannisen saamia potkuja Suurimmasta pudottajasta, jotka hän sai ilmeisesti lauottuaan misogyynisiä kommentteja pudottuaan Selviytyjistä naisten keskinäisen liiton organisoimana. Se oli muuten naisilta pelitaktisesti mielestäni loistava veto.

Alkionsiirto on jopa inseminaatiota näppärämpi toimenpide, sillä tässäkin toimenpidehuoneessa on luukku suoraan labraan, eikä näytteenhakua tarvitse siis odotella. Minulle kerrotaan, että pakkasessa on jo kolme alkiota, ja neljä alkiota jäivät jatkoviljelyyn.

Huh. Tästä uutisesta jaksan aidosti iloita, sillä kyllähän se olisi uskomatonta hulluutta, jos vielä tuolla saldolla minun tarvitsisi ikinä enää kärsiä punktiorumba uudelleen.

Toisaalta, tuntuuhan tämä muutenkin välillä ihan uskomattomalle hulluudelle, että me läpikäymme tällaista.

Nyt vaan sitten normaalia elämää hyvin mielin! Selvä juttu, lupaan tehdä parhaani.

Kommentit (2)
  1. Lumikello85
    4.5.2021, 21:43

    Jälleen todella hyvin kirjoitettu!

    Onnea matkaan!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *