Vastinetta kipurahoille

Minulla on kerrankin positiivista raportoitavaa blogin aihepiiriin liittyen: ilokseni voin todeta, että lapsettomuuden kipurahat ovat kelvanneet maksuvälineeksi raskauden osalta.

Jos olisin tullut vaivatta raskaaksi ja sitä olisi seurannut näin hyvävointiset parikymmentä viikkoa, olisin aivan varma, että taika raukeaa hetkenä minä hyvänsä ja edessäpäin on jotakin äärimmäisen rankkaa.

Kaikenlaisten lapsettomuuskurjuuksien keskellä minua on auttanut jaksamaan se mielikuva, että kun minä nyt vielä tämän kestän, niin sitten kaikki alkaa sujua kuin tanssi. Tietenkään tämä ei ole mitään nollasummapeliä, mutta olisihan vakavasti sairaasta lapsesta, hirveästä raskausajasta tai jostain muusta sellaisesta skenaariosta murehtiminen ahdistanut minua entisestään lapsettomuushoitojen keskellä. Pakkohan sellaisessa kriisissä on vaan ottaa askel (ja vastoinkäyminen) kerrallaan ja yrittää sitkeästi uskoa parempaan ja helpompaan tulevaisuuteen.

Niin, nyt menee mukavasti: tissini ovat turvonneet pari kokoa. Jouduin laittamaan neljä lempikauluspaitaani säilöön myöhempiä aikoja varten, sillä napit eivät enää menneet rintojen kohdalta kiinni. Siis minulla, laudalla! En aio miettiä, minkälaisiksi ne sitten aikanaan kutistuvat. Juuri nyt minulla on mielettömät hinkit ja hyvä niin.

Otin itselleni symbolisesti erittäin merkittävän askeleen raskauden saralla: asioin elämäni ensimmäistä kertaa äitiysvaateosastolla. Minun täytyi uskaltautua sinne hankkimaan äitiyshousut, sillä tarvitsin mustia housuja, ja vaatekaapistani löytyy enää vain muutamat mukavilta tuntuvat siniset farkut.

Välttelin tämän tarpeen tunnustamista sillä pelkäsin, että olen äitiysvaateosastollakin jotenkin ulkopuolinen. Pelkäsin, etteivät mitkään niistä housuista pysy vielä ylhäällä tai ne on suunniteltu selvästi suuremmalle vatsalle. No, FYI, se trikookaistale on tosi napakka ja niitä voi hyvin käyttää ilman kunnon kumpua. Ne olisivat tosi mukavat päällä ihan ilman raskauttakin.

Niin, maha. Se ei ole lainkaan kipeä, ja kun se ei ole juurikaan kasvanut, ihokaan ei ole kutissut tai arpeutunut venyessään. Iltaisin vatsassa muljahtelee hassusti, ja jos neuvolalääkäriä on uskominen, ne ovat todennäköisesti sen-jonka-mainitsemista-arastan-vieläkin liikkeitä.

Lisäksi kävin verikokeessa, ja ah, se oli mielettömän helppoa! Kiitän siitä tavanomaista suurempaa verimäärää. Suoniani oli tietysti edelleen yhtä vaikeaa löytää, mutta kun pistäminen sitten onnistui, verta tuli silmänräpäyksessä riittävästi. Ei tarvinnut pumppailla nyrkkiä yrittäen heruttaa riittävää määrää verta putkiloon, ei kylmää hikeä tai heikotusta. Nyt ymmärrän, miten vaivatonta verenluovutus saattaa joillekin ihmisille olla.

Ei tätä silti pääse unohtamaan jokapäiväisessä elämässä. Tarkemmin sanottuna pelkkä merkintä Z32.1 todettu raskaus rajoittaa kaikkea, mitä ikinä keksiikään selvittää.

Joo, on ruoka-ainesuosituksia ja sellaisia, mutta hohhoijaa. Ihan kaikki pitäisi jonkun mielestä kieltää, koska a) kaukaa haettu perustelu b) ei voi tietää.

Sääntö- ja oletusviidakko, joka tuntuu olevan istutettuna myös kaikkien ulkopuolisten ihmisten mieliin, tuntuu todella typerältä. Jokainen äijäkin osaa varmaan nimetä jonkun vähän kyseenalaisen asian, joka raskaana olevilta on kiellettyä tai joka on muuten vaan mielikuvien mukaan raskaana olevalta ihmiseltä mahdotonta toteuttaa.

Siinä on itse asiassa paljon samaa, kuin lapsettomuusvinkeissä. Lapsettomuuden osalta on kokeiltava varmuuden vuoksi ihan kaikkea mitä ikinä mieleen juolahtaa, koska kukaan ei tiedä, mikä oikeasti saattaa auttaa. Raskauden osalta kielletään varmuuden vuoksi kaikki, kun ei tuhatprosenttisesti tiedetä, mistä on haittaa.

Parempi vaan, etten googlaa mitään, ellei ole pakko – kaikki on kiellettyä kuitenkin, ja sitten ohimennen luettu uskomus soimaa omaatuntoa enemmin tai vähemmin. Jos googlaisi ”tuore ananas raskaus” niin sekin varmaan pitäisi keittää, paistaa ja höyryttää ja oikeastaan jättää syömättä.

Eräänä päivänä aloin selvittää suositeltuja vatsalihasliikkeitä sillä edes minä, suuripiirteinen höveli, en halua tieten tahtoen vatsalihaserkaumaa. Lopputuloksena google veti puolet tavanomaisesta salitreenistäni viemäristä alas.

Kyykyt painoilla, ei. Vatsalihasliikkeet, mieluiten staattisia. Ei kun, ei sittenkään niitäkään! Maastaveto, ei. Aikani luettuani jopa paikallaan seisominen, eli esimerkiksi pitkät vipunostosarjat, oli no-go.

Mitä järkeä tässä on! Eikö voi nyt vaan jatkaa kaikenlaista puuhailua niin kauan kun se tuntuu hyvältä?

No, ei tietenkään voi, esimerkkinä ne suorat vatsalihakset. Niistä mitä ilmeisimmin aiheutuu haittaa, vaikkei itse sitä treenatessa huomaisikaan.

Olin myös pari viikkoa aivan hirveässä flunssassa. Tavanomaiseen flunssaan nähden olotilaani pahensivat sekä tämä spesiaalitilanne limakalvoihini liittyen, että raskaana oleville laaditut rajoitukset kaiken maailman lääkeaineista.

Farmaseutti antoi avukseni vain sellaisen rintakehään hierottavan voiteen. Se voide on ihan p*skaa. Valelin sillä suurin piirtein koko naamani ja imppasin purkkia salaa työpisteelläni, mutta ei se mitään auttanut.

Myöhemmin googlasin HUS:n sivuilta synninpäästön nenäsumutteiden kohtuukäytölle.