Voi että

Ostin kakun ja kuulutin toimiston aamukahvipöydässä, että nyt juhlitaan perheenlisäysuutisia. Oli korkea aika tehdä niin, sillä vakiouniformuni, eli housunkauluksesta puolittain sisään tungettu ylisuuri neule, toimi koko talven ja kevään todella hyvin vatsanseudun häivytyksenä, ja neulekausi on nyt väkisinkin ohi. Ja sitä paitsi minun täytyy livistää ensi viikolla neuvolaan kesken palaverin. Yksi kuulijoista tosin luuli meidän hankkineen koiran ja toinen oletti meidän hankkineen pizzauunin.

Olin tyytyväinen tajutessani, että vihdoin raskausuutisten kertominen tuntuu helpommalta vaihtoehdolta, kuin vatsan piilottelun tai menoistani valehtelun jatkaminen. Uskallan kurkistaa päätäni pensaasta!

Harjoittelu on myös tehnyt mestarin uutisten kertomisen suhteen: uutinen käy kerta kerralta helpommaksi möläyttää ja osaan vastata lisäkysymyksiin kuin normaali ihminen konsanaan. Välillä uutisten vastaanotto hämmentää ja huvittaa.

Voi että, onko sillä jo jalatkin! Mummi 88v nähdessään ultravideon.

Voi että, onpa kiva uutinen! Johan se oli korkea aikakin! Etkös sä ole jo yli kolmekymmentä. Tuttava, jonka oma lapsenlapsi oli rehellinen teinien vahinko. Päättelin tästä kommentista, että toisin kuin muuta maailmaa, häntä itseään se asia on jäänyt vaivaamaan. Tai sitten hän on muuten vaan yllättävän tökerö.

Voi että, onnea hirmuisesti! Mä arvasin. Naapurin mies, johon en ole törmännyt kuukausiin.

Voi että, onpa kiva juttu! Teet varmaan lapset nyt sitten kerralla kuten mä. Mä olin silloin töistä poissa, hmmm, seitsemän vuotta. Sukulaisnainen, joka ei ole ikinä ymmärtänyt, mitä minä teen työkseni. Näköjään hän ei ole ymmärtänyt montaa muutakaan elämän realiteettia, kuten lasten ”tekemistä”.

Kyllähän onnittelukeskustelut, sävystään riippumatta, konkretisoivat tulevaa. Haavat paranevat hitaasti, mutta paranevat kuitenkin.

Olen jopa alkanut haaveilla ensimmäisestä lapseen liittyvästä hankinnasta: nojatuolista. Haaveilen sellaisesta suuresta ja mielettömän pehmeästä nojatuolista, jonka edessä on rahi. Se olisi lapsen sängyn vierellä ja siinä olisi täydellistä torkkua lapsenhoidon lomassa. Sellaisia näyttää olevan varsinkin jenkkiläisissä lastenhuoneissa.

Nojatuolejahan hankkivat lapsettomatkin ihmiset, ehkä siksi haave siitä tuntuu luonnollisemmalta kuin ajatus vauvanvaatteista tai lastenvaunuista. Tai siitä sängystä, jonka viereen aion sen asetella.

Myös se, että nojatuolia voi käyttää ilman uutta käyttäjääkin, tuo minulle jonkinlaista mielenrauhaa.