Tunnustus
Jalankulkuonnettomuus-blogin upea Kukkis muisti minua blogitunnustuksella ja haasteella. Kiitos! Ja pahoittelut, että palaan tähän vasta nyt. On ollut ns. vähän kaikkea. Syksyn päätteeksi jouduin puskista hieman pidemmälle sairaslomalle. Shokista toivuttuani ajattelin, että nyt olisi aikaa vaikkapa kirjoittaa enemmän. Jäsennellä ajatuksia. Miettiä elämän suuntaa.
Mutta mitä vielä. Lapset aloittivat lähes saman tien vatsatautiputken, jolle ei tätä kirjoittaessani näy loppua. Suunnitelmat valuivat ns. vessanpöntöstä alas, ja eteeristen, rauhallisten päivien sijaan olen huoltanut ns. kädet savessa katrastani päivin ja öin. Viikot ovat ns. valuneet käsistä ja kirjoitushaaveet ovat muuttuneet ns. tahroiksi paperille. You get the picture…
No mutta. Haasteisiin täytyy aina vastata, ja tämä joulukuinen farssi on oikeastaan ihan osuva anekdootti siitä, millainen filosofia ohjaa omaa bloggaamistani. Nimittäin: fiilispohjalta ja tilanteen mukaan -tyyppinen filosofia. Elämä vie ja blogi seurailee perässä – ei toisin päin. Olen monesti todennutkin, että blogin kirjoittaminen on minulle ennen muuta sanailua ja kynäilyä, kirjoitusvireen ylläpitoa, tekstityöläisen vapaa-ajan harrastus. Ei ole koskaan käynyt mielessäkään ottaa tästä mitään paineita, saati suunnitella kaupallisia yhteistyökuvioita. Vuorovaikutuksesta ja hyvistä keskusteluista iloitsen, ne ovat bloggaamisen suola ja hunaja.
Haasteen säännöt kuuluivat siis näin:
1. Kirjoita postaus tunnustuksesta logoineen.
2. Kerro lyhyesti, kuinka aloitit bloggaamisen.
3. Anna ohjeita aloittelevalle bloggaajalle.
4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi.
5. Nimeä 10 bloggaaja tunnustuksen saajaksi.
Minun täytyi käydä oikein vanhasta blogistani tarkistamassa, koska olen aloittanut bloggaamisen. Näköjään tasan kolme vuotta sitten. Aika myöhään siihen nähden, että olen lukenut blogeja aktiivisesti aivan 2000-luvun alusta saakka ja kirjoittanut sekä työkseni että harrastuksekseni jo ennen sitä.
Olin toki pohtinut blogin perustamista pitkään ja aprikoinut, mistä näkökulmasta haluaisin sitä kirjoittaa. Tuolloin, kolme vuotta sitten, tuntui olevan sopiva sauma ja sopivaa sanottavaa. Olin juuri palaamassa töihin viimeiseltä perhevapaaltani. Edessä oleva ruuhkavuosien suma tuntui melko sakealta keitokselta, vaikken vielä (onneksi) tiennyt, miten tiheä soppa siitä tulisikaan.
Samaan aikaan tietyt elämän palaset tuntuivat olevan ensimmäistä kertaa jokseenkin pysyvästi paikoillaan. Lapset tehtynä, työelämän kuviot aiempaa selkeämmät, vaiheilut takana päin ja ensimmäistä kertaa aikuisiällä aikaa pysähtyä vähän hengähtämään. Katsella ympärilleen ja todeta, minkälainen elämä olikaan tullut rakennettua…
Karuselli-blogia oli ihana kirjoittaa, ja erityisen ihania olivat kommenttiosastoissa käydyt keskustelut muun muassa vanhemmuudesta ja erilaisista elämän valinnoista. Olen kuitenkin aina halunnut suojella perhettäni ja lapsiani, joten siinä vaiheessa kun aloitin Neljäntienristeys-blogin ja lätkäisin oman kuvani tuonne sivupalkkiin, poistin vanhasta blogista ison kasan kirjoituksia kommentteineen. Vähän haikeaa, mutta minulle itsestään selvää.
Aloitteleville bloggaajille haluaisinkin sanoa aivan ensimmäiseksi, että kannattaa pitää blogin kanssa sellainen linja, jonka takana voit seisoa ilman unettomia öitä ja katumuksen tunteita. Siinä vaiheessa, kun sinut ja läheisesi on mahdollista tunnistaa blogista, tulee teksteistäsi ja kuvistasi julkinen käyntikorttisi. Millaisen haluat siitä tehdä? Kuinka perheenjäsenesi näkyvät blogissa? Onko se heille ok? Onko se ok myös lapsillesi – myös sitten kun he ovat koululaisia, teinejä tai aikuisia? Jos lapsesi ovat pieniä, etkä voi vielä keskustella asiasta heidän kanssaan, teet valinnan heidän puolestaan. Onko se sellainen, jonka he voivat myöhemmin hyväksyä?
Toiseksi haluaisin sanoa, että hyvää kieltä on aina ilo lukea.
Ja kolmanneksi sanoisin, että jos et kirjoita blogia työksesi vaan harrastuspohjalta, niin älä ota paineita. (Blogi ansaintamuotona ja tavoitteellinen bloggaaminen työkseen ovat vähän eri juttuja, en mene niihin nyt.) Ole oma itsesi. Kirjoita kun siltä tuntuu. Joskus kannattaa antaa vaan näppiksen laulaa, sieltä saattaa syntyä yllättäen jotakin hienoa. Vastaa kommentteihin. Osallistu keskusteluihin myös muissa blogeissa, blogeissa muutetaan maailmaa!
En nyt lähde haastamaan ketään, mutta listaan lopuksi kymmenen sellaista blogia, joita itse seuraan ja jotka minusta antavat oman, arvokkaan ja rohkean panoksensa maailman muuttamiseksi. Kukin omalla tavallaan.