Maksimoi ilo, onni ja viisaus, älä kauneutta
Ostin tyttärelleni Honorin älypuhelimen. Kylkiäisenä tuli aktiivisuusranneke, joka pakattiin väkisin mukaan, vaikka sanoin, ettei 12-vuotiaan harrastavan nuoren tarvitse laskeskella liikkumisiaan. Itse puhelimessa on oletussovelluksina sen seitsemän kunnon ja kulutuksen tarkkailuun tarkoitettua appsia. (Poistin ne kaikki.) Ja kamerassa pelataan, kuinkas muuten, kauneusfilttereillä. ”Maksimoi kauneus.” ”Absoluuttinen kauneus.”
Pardon my French, mutta VMP. Ja tämä on puhelin, jota kaupataan erityisesti nuorisolle. Esimerkiksi Elisan myymälässä sitä markkinoitiin näyttävällä ”Tämä on The Pokemon Go -luuri” -kyltillä.
Aloin googlailla näitä kauneusfiltteri- ja -sovellusjuttuja hieman enemmän, ja olin vaipua apatiaan.
”Osalla sovelluksista pystyy jopa laittamaan kasvojen luustonrakenteen uusiksi ja kaventamaan kasvoja muutamalla painalluksella.”
Tuntuu kestämättömältä, millaisessa kehoon, ulkonäköön ja elämäntapojen neuroottiseen sääntelyyn kohdistuvassa asenneilmapiirissä tämän päivän lapset kasvavat ensin nuoriksi ja sitten aikuisiksi. (Puhumattakaan siitä, mitä nämä vinksahtaneet arvot tekevät keski-iän angsteissaan kieriskeleville naisille ja miehille, joilla on lisäksi ostovoimaa enemmän kuin nuorisolla.)
Kun kasvojen vimmaiseen muokkailuun yhdistetään muu paine tietynlaisen kropan rakentamiseen sekä liikkumisen ja ravitsemuksen alituiseen tarkkailuun, saadaan aikaiseksi tosi huolestuttavia lieveilmiöitä – ja ihan oikeasti tosi sairaita tyttöjä ja poikia.
Rakkaat teinit. Älkää monitoroiko itseänne. Eläkää! Tulkaa viisaammiksi kuin ne keski-ikäiset miehet ja naiset, jotka kehittelevät teidän kulutettaviksenne näitä älyvapaita sovelluksia ja omaksuttaviksenne näitä älyvapaita ihanteita.
Älkää kuvitelko, että ihminen koskaan on yhtä kuin ruumis ja kasvot. Liikkukaa ilosta ja hymyilkää onnesta, älkää siksi että selfienne ja belfienne näyttäisivät ”täydellisiltä”.
EDIT: Nyt.fi iskee kiinni samaan teemaan.
”Miksi ihmisiä arvotetaan ylipäätään ulkonäön perusteella? Emmeko voisi olla vain kaikki ihmisiä, vapaita ja tasavertaisia, ilman, että meidän pitäisi hahmottaa itseämme kaunis-ruma-asteikolla?”
JA:
”Yksittäiset ihmiset voivat hyvin valita, etteivät he halua elää elämäänsä kauneusoletusten mukaisesti, ja elää toisin: Silti yhteiskunnassa oletukset silti vaikuttavat ja niitä on vaikea paeta.”
JA:
”Mitä enemmän meillä on moninaisia ihmisiä esillä mediassa ja kuvissa kaikkialla, sitä moninaisemmaksi meidän ajattelumme muuttuu ja sitä normaalimpana näemme ihmiset, emme vain joidenkin elämäntapojen uhreina.”
Keskustelu jatkukoon!
Monitoroinnista, minäsuorittamisesta ja länsimaissa vallalla olevasta elämänfilosofisesta hämmennyksestä oli myös Aamulehdessä hyvä juttu:
http://www.aamulehti.fi/kulttuuri/elamasta-on-tullut-vaikea-urheilusuoritus-lopeta-jatkuva-itsesi-kehittaminen-tai-se-tuhoaa-sinut/
p.s. Tykkäsin myös jutun lopetuksesta.
AAMEN!!