Olette varmaan kuulleet sen vanhan vitsin ranskalaisesta, amerikkalaisesta ja suomalaisesta, jotka pällistelivät norsua. Ranskalainen tuumaili: ”Minkähänlaista ruokaa norsusta voisi laittaa?”. Amerikkalainen puolestaan pohdiskeli: ”Kuinkahan paljon rahaa norsulla voisi tehdä?”. Entäpä suomalainen sitten? Suomalainen mietti hiljaa mielessään: ”Mitähän tuo norsu musta ajattelee?”.

Niin, se norsu. Se on juuri se, joka tuijottaa, arvostelee, tuomitsee ja ihmettelee sinua kaikkialla. Ainakin olet varma, että se tekee niin. Se on se, joka katsoo hieman liian pitkään, jos laitat tänään sittenkin ne neonväriset sukkahousut tai jos et laitakaan ripsiväriä kun lähdet kauppaan. Tai se, joka varmasti pitää sinua täysin itsekurittomana ihmisenkuvatuksena, jos myönnät, että et varsinaisesti käy kuntosalilla, itseasiassa koskaan. Tai josta olet varma, että sen mielestä ei varmastikaan ole hyvä idea aloittaa japanin opiskelua, koska kyllähän venäjä tai mandariinikiina on paljon hyödyllisempää osata tässä nousevien talousmahtien maailmassa. Se hemmetin ilonpilaajanorsu, joka mielestäsi varmasti ajattelee, että et sinä osaa kuitenkaan, mutta yritä nyt vaan ihan rauhassa, niin että se voi muiden norsujen kanssa sitten selkäsi takana ajatella, että siellä se vaan yritti, vaikka olisi se pitänyt tietää, ettei kannata. Oletteko tekin tavanneet tämän norsun?

Tällä tuomiopäivän norsulla on se jännä erityispiirre, että se ihan varmasti ehtii kaikilta norsutoimiltaan tarkkailemaan juuri minua. Se on äärimmäisen kiinnostunut asuvalinnoistani, tekemisistäni tai tekemättä jättämisistäni, kaikista ajatuksistani ja suunnitelmistani. Suorastaan sen päivätyö on minun arvioimiseni ja mahdollisten virheideni tai omituisuuksieni etsiminen. Ja jännää on, että ensisijaisesti se aina ajattelee, että kaikki asiani ovat jotekin vääriä, naurettavia, kummeksuttavia tai vähintäänkin hieman hupsuja. Miksi ihmeessä? Miksi se norsu on aina niin kurja? Missä kaikki kivat norsut ovat?

Todellisuudessa se norsu on varmaankin ystävällismielinen ja tosi hauska. Minä vain pienessä mielessäni kuvittelen, että se on jotenkin pahansuopa. ”Mitähän tuo norsu minusta ajattelee” -kysymykseen on epävarmuuden iskiessä vain yksi soveltuva vastaus ja se on se negatiivinen vaihtoehto. Vaikka todellisuudessa, jos puhuisin tämän norsun kanssa, ymmärtäisin paremmin. Sen sijaan, että se tuijotti meikittömiä kasvojani paheksuen, se ehkä miettikin, että ”onpa kivan väriset silmät” tai että ”hmm, pitääkin alkaa käyttää vähemmän meikkiä kun tuokin tyttö näyttää niin freesiltä”. Tai vielä todennäköisempää on, että se ei ole edes huomannut minua kaikilta niiltä norsujutuiltaan, mitä nyt korkeintaan vilkaisi minua perisuomalaiseen tapaan hyväksyvästi todeten, että ”jaha tällainen ihminen tulee vastaan” ja jatkanut omia touhujaan.

Ei sillä, että aina miettisin näitä norsuja. Joskus ne eivät käy pienessä mielessänikään. Mutta silloin tällöin, esimerkiksi kun naamassani on iso finni, joka ei suostu peittymään, laktoosia sietämätön vatsani on saanut jäätelöä ja saa minut näyttämään erittäin raskaana olevalta tai olen juuri kertonut jollekin, että lempiohjelmani on Nolot vartalot, epävarmuus hiipii mieleeni ja saa minut esittämään tuon kysymyksen. Mutta sen sijaan että pohtisin, mitähän tuo norsu minusta ajattelee, minun pitäisi ajatella, että ihan sama. Finni tuli, koska minulla on toimiva hormonitoiminto, huraa! Vatsa turpoaa, koska jäätelö on niin hyvää! Ja Noloissa vartaloissa on niin järkyttäviä juttuja, mikäs sen viihdyttävämpää! Sitä paitsi, todennäköisesti se norsukin katsoo Noloja vartaloita, se ei vaan kehtaa myöntää sitä.

Koska on mahdollista, että minä olen hänen norsunsa. Siinäpä vasta mielenkiintoinen ajatus!

Ihanaa tiistaita!