Tähtihetkiä

Koin yhden järistyttävän kokemuksen viikonloppuna, tai tarkemmin sanottuna viime perjantaina.

Steven Tyler istui flyygelin taakse, sali oli pimeä ja hetken ajan hiljainen kun 9000 katsojaa pidätti hengitystään, sitten alkoi valtava huutomyrsky ja Dream On. Voiko siinä ihmisen lapsi muuta kuin itkeä?

Aerosmith oli mahtava. Sama se, että Tylerilla (ja koko bändillä) on jo reippaasti ikää, narkkariulkomuoto ja silmiinpistävästi kirurgin kiristämät silmät: se mies on kaikessa hulluudessaan ja korniudessaan niin kuuma. Ja mikä parasta, vielä vuosikymmenten mittaisen uran ja sekopääelämän jälkeen hän laulaa kuulijansa tainnoksiin. Mikä karisma ja mikä ääni. Vaikka levyt on kuunneltu puhki lukemattomat kerrat, livenä ääni oli uskomaton.

Olin niin onnellinen. Mahtavan musiikkikokemuksen jälkeen olo on yhtä aikaa tyhjä ja täysi. Tyhjä siksi, että on antanut kaikkensa ja samalla unohtanut kaiken muun, kun on vain keskittynyt ja nauttinut kuulemastaan ja näkemästään. Täysi siksi, että hetkeen keikan jälkeen mikään muu ei tunnu miltään, kun keho ja mieli ovat täynnä adrenaliinia ja euforiaa.

Sellaiset hetket ovat parasta. Aion tietoisesti kerätä niitä, tähtihetkiä, niin usein kun vain voin ja pystyn, koska sellaisten jälkeen tuntuu aina siltä, että olisi vähän enemmän elossa.

Viikonloppuna, jos lippupalvelu suo, tähtihetkieni listalla on Europe.

Parasta!

 

 

Kommentit (2)
  1. Tiedän fiiliksen. Huutelen täältä rollaattorin takaa (heh), että saman koin aika tarkalleen 20 vuotta sitten. Ja keikan jälkeen yritin kiivetä yli parimetrisen verkkoaidan yli bäkkärille. Ladon kokoinen turvamies tuuppi sitten takaisin, että ei tyttö hyvä onnistu… 😀 

    1. Hah! Ymmärrän täysin, että Tylerin takia parimetriset verkkoaidat ja turvamiehet ei ole esteitä vaan pelkkiä hidasteita 😀

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *